Pienet

Pienet II ‚Äď Tammikuu 2007

26.01.2007


Clamath: Mushroomcloud Solutions Clamath: Mushroomcloud Solutions

Parolan yhteiskoulussa, kaupallisten aineiden tunnilla, vuonna 2002 perustettu Clamath uskoo rosoisen thrashin voimaan. Etenkin sellaisen thrashin, jota on kiskottu voimalla r√§k√§isen rockin ja suoraviivaisemman death¬īn¬īroll paahdon puolelle. N√§ill√§ ev√§ill√§ on saatu aikaiseksi metakkaa, joka tuo syyst√§ tai toisesta mieleen l√§nsinaapurimme suoraviivaisimmat death¬īn¬īthrash¬īn¬īroll ‚Äďorkesterit. Vaikka demon soundit ovatkin sanalla sanoen vaatimattomat ja toteutus kaipaisi muutenkin ‚ÄĚpient√§ hiomista‚ÄĚ, vaikuttaa kolmikon henki silti ihailtavan vankalta ja musiikillinen visio kantavalta. Nelj√§n kappaleen joukosta ei l√∂ydy ainuttakaan suoranaista helme√§, mutta ei√§ niit√§ hutejakaan vastavuoroisesti kuulla. Vokalistin huutolaulu kaipaa viel√§ ter√§styst√§ ja muutamaa gallonaa viinaksia, mutta toimii t√§m√§ jo n√§inkin. Viel√§ kun revohka saisi viett√§√§ riitt√§v√§sti aikaa kunnon studiolla, saattaisi narulle tarttua jotain toden teolla persuksille potkivaa m√∂ykk√§√§.

Mika Roth
Curimus: Promo 2006 Curimus: Promo 2006

Loppuvuodesta 2004 syntynyt Curimus on yhtye, jota tuskin olisi olemassa ilman Sepulturaa. Niin paljon ryhm√§n rullaava runnttaus kuulostaa brasilialaisten v√§√§nn√∂lt√§, ett√§ moinen voi tuskin olla pelkk√§√§ sattumaa. Eip√§ sill√§ toisaalta niin v√§li√§ ole, ett√§ ket√§ sit√§ diggailee kunhan j√§lki on vain riitt√§v√§n hyv√§√§ ‚Äď ja Curimuksen tapauksessa aikaansaatu tulos on olosuhteet huomioon ottaen melkeinp√§ ensiluokkaista. Kahdessa p√§iv√§ss√§ nauhoitetut kaksi kipaletta uhkuvat raakaa ja parhaimmillaan miltei primitiivist√§ energiaa, joka on onnistuttu valjastamaan erityisesti ensimm√§isen√§ kuultavalla Fatal Belief siivulla. Tiukkaa v√§√§nt√∂√§ v√§ritet√§√§n brassityyliin viel√§ joillain extra-perkussioilla, mist√§ lis√§pisteet ryhm√§lle. Curimus on siis debyytill√§√§n jo voimissaan, mutta jatkossa oman tyylin on selkiydytt√§v√§ entisest√§√§n, mik√§li retkue mielii murtautua seuraavalle tasolle.

Mika Roth
Groke¬īs Clan: Foul Play Groke¬īs Clan: Foul Play

Groke¬īs Clan kirjoittaa aloittaneensa 2001, "jolloin j√§senet olivat 11- ja 12-vuotiaita". Ik√§√§ ei siis nytk√§√§n ole liikaa, ja siihen n√§hden meno on kyll√§ tiukkaa. Harvinaisen perusteellinen saatekirje kertookin pitk√§j√§nteisest√§ puurtamisesta b√§ndin eteen, mutta my√∂s hauskanpidon meiningist√§, joka kyll√§ kuuluu musiikissa.

Demon biisit ovat vanhan koulun thrashia, Anthraxin ja erityisesti Megadethin hengessä. Piristävää on modernin junttasoundin puuttuminen, ja erityisesti avausbiisi Foul Fellows rullaa aika komeasti, kahden muun jäädessä köykäisemmiksi versioiksi siitä. Yhtyeen ilmaisussa ei ole mitään selkeää vikaa, mutta kaikki osa-alueet kaipaavat vielä hiukan hiomista: rytmisektioon voisi lisätä toisetkin munat, vokalistin kurkkuun viskiä, ja biiseihin muutakin kuin sooloja ja perusriffejä. Levyn kansi sen sijaan ei kaipaa enää mitään, aivan mahtava!

Mikko Heimola
iRonica: A Few Steps Behind

Hämmästys oli melkoinen, kun laiton iRonican uuden ep:n ensi kertaa soittimeen. Kaiuttimista kun karkasi ulos jotain tyystin erilaista, kuin mitä edellisellä Veil Of Desire julkaisulla oli kuultu. Elina Järn on bändin uusi vokalisti ja uuden laulajattaren myötä ryhmä on omaksunut myös melkoisesti uudistuneen tyylin. Gootimpi melodinen mies-metallointi on nyt vaihtunut aggressiivisempaan, energisen räiskyvään ja powerin makuiseen pikametalliin. Kiekon kaksi ensimmäistä kappaletta Backstabber ja All That I Drain ovatkin tahollaan melkoista lanausta ja vasta viimeisenä soiva Before the Leaves Fall tunnelmointi nostaa jalkaa kaasulta. Uudistunut yhtye osaa toki edelleen hitaamman tunnelmoinnin, mutta parhaimmillaan se on selvästi vauhdikkaamman materiaalinsa parissa. Erityisesti ensimmäisenä soiva Backstabber on jo sellaista haipakkaa, että oksat poikki ja puoli siperiaa siinä samalla.

Mika Roth
Northern Dimension: Demo 2006

Northern Dimension on yhtye, josta ei tähän hätään ole minkäänlaista tietoa löydettävissä, joten musiikki puhukoon ryhmän itsensä puolesta. Nelihenkinen yhtye luottaa suht perinteiseen englanninkieliseen melodiseen metalliin, jota on tosin rikastettu jonkin verran moderneilla vivahteilla. Ensimmäisenä kuultava Blind Life edustaa kiekon nopeinta osastoa ja siivu myös osoittaa kaikkein selvintä taipumusta tarttuvuuteen. Lyhyen väli-intron jälkeen bändi keskittyykin sitten huomattavasti pitkäjänteisempään rakenteluun ja niin To The South kuin Signs Of Times ovat kumpainenkin tahollaan melkoisia rakennelmia. Jollain tavalla näistä pienoisteoksista nousee myös mieleen hetkittäin jopa itsensä Iron Maiden sekä erityisesti brittiveteraanin viimeisin albumi, mikä ei ole lainkaan paha asia. Kiekko ei tarjoa mitään sen kummempaa yhtenäistä linjausta, mutta reilun vartin mittainen matka osoittaa kuitenkin, että yhtyeeltä löytyy riittämiin potentiaalia.

Mika Roth
Orion Nightfall: Sadistic Nuclear Holocaust Orion Nightfall: Sadistic Nuclear Holocaust

Dimmu Borgir -henkisestä nimestään huolimatta Orion Nighfallin tuore neljän biisin demo ammentaa jostain norjalaisen blackmetalin varhaisvaiheilta - yhtyeen omin sanoin, "arjalaista vihametallia" ja "puritaanista nihilististä paskaa". Soundi on yksiselitteisen raaka, ja kohiseva kitara peittää alleen sekä laulurääkynän että tylsistyttävän rumpukompin. Yleisen Mayhemin ja Darkthronen suuntaan kumartelun lisäksi edellistä kunnioitetaan vielä suoraviivaisella Deathcrush-coverilla, johon on tosin ympätty mukaan haitaria. Tämäkin päivä piti nähdä...

Avaus November Goat on juuri tuota monotonista sahausta, missä noin kaikki vaihtelu tulee tempon hidastamisesta välillä. Tähän verrattuna Glory Days on muutamine eri riffeineen jopa melodinen biisi, johon on keksitty myös ihan vinkeä lopetus. The Old Spirit Returns ei jää mieleen kuin yleisenä kakofoniana. Yhtye saa silti aikaan kunnioitettavan äänivallin, ja lyhyydellään (12min) ja yleisellä kuunneltavuudellaan demo ponnistaa monien kuulemieni bläkkisalbumienkin yli.

Mikko Heimola
Paha: Pahan valtakunta Paha: Pahan valtakunta

Mit√§ on Paha? No ainakin se on oululainen vuonna 2005 perustettu metalliyhtye, joka on vastik√§√§n saanut valmiiksi ensimm√§isen demonsa. Kuten yhtyeen ja demon nimikin jo osoittavat, mielen matalapaineen puristamia tuntoja kuvataan siis suomeksi ja l√§hinn√§ kovaa huutamalla ‚Äď tietysti. Raskaita tuntoja ryyditet√§√§n takovan junttaavalla soitolla, joka yhdistelee raskainta CMX:√§√§, Wasaraa ja Kotiteollisuutta muutamaa astetta nopeampaan ja metallisempaan r√§tkeeseen. N√§in luotu metallitornado py√∂riikin sitten sellaisella voimalla, ett√§ huomattavasti v√§hempikin paine riitt√§isi jo mainiosti ilon liiskaamiseen. Pahan valtakunta onkin kielt√§m√§tt√§ lohduttoman synkk√§ paikka, mutta surun jatkuvaa alam√§ke√§ osataan sent√§√§n ryyditt√§√§ my√∂s riitt√§v√§ll√§ m√§√§r√§ll√§ vanhaa kunnon vihaa, joka toimii aina n√§iss√§ yhteyksiss√§. ‚ÄĚ Mit√§p√§ sanoisit jos min√§ tekisin el√§m√§st√§si sellaisen helvetin josta ei pystyyn nousta?‚ÄĚ

Mika Roth
Pharao X: Slaves Of Rock Pharao X: Slaves Of Rock

Kauhavan musiikkiympyröiden uusin tuttavuus, Pharao X on julkaissut ensimmäisen EP:nsä, Slaves Of Rockin. EP:n musiikki on 70- ja 80-lukujen hard rockin ja perinteisemmän rockin sekoitusta joittenkin biisien rullatessa vähän hitaammin ja joittenkin vähän nopeammin. Kakkoskappale Slave Of Rock toivottaa kuulijat tervetulleiksi faaraoiden maailmaan ja tiivistää siten bändin teeman ja sanoman aikaan 3.59. Samalla se on levyn parhaiten toimiva biisi, mutta myös Monsterman ja Mayday saavat ihan tyydyttävän arvosanan.

Kasarimeininki on suuri osa Pharao X:n tekemistä ja erityisen selvästi se kuuluu lyriikoissa kertsien sanoitusten ollessa lyhyitä, yksinkertaisia ja niissä toistellaan melko paljon samaa. Paikoin se särähtää korvaan, mutta yksinkertaisuus lyriikkapuolella kuuluu tyyliin.

Jatkoa ajatellen jään kaipaamaan yllätyksellisyyttä ja niitä suureen yleisöön iskeviä A-luokan ralleja. Hyvinä puolina mainitaan tarttuvat kertosäkeet, Janne Huhtamäen tiukat soolot, Tuomas Annalan persoonallinen lauluääni ja se, että bändi antaa musiikistaan selkeän kuvan jo debyytillään. Homman nimi on ehdottomasti ROCK, mutta kyllä Slaves Of Rock jää levyhyllyyni levyksi muiden joukossa.

Jarmo Panula
The Myth of Autumn: Rust The Myth of Autumn: Rust

Siitä ei ole vuottakaan, kun The Myth of Autumn julkaisi edellisen Sinner/Saint kiekkonsa. Viime vuodet tasaisella tahdilla esiintynyt yhtye heitti myös mainion keikan Nummirockissa ja nyt kasassa on jälleen uusi kolmen biisin mittainen julkaisu. Nousujohteinen ryhmä kuulostaakin uutukaisellaan aina vain kypsemmältä kokoonpanolta ja etenkin vokalisti Ari Kauppinen on saanut ilmaisuunsa jälleen lisää vahvuutta ja voimaa. Samoin kuusikon sävellyskynä on käynyt entistäkin terävämmäksi, minkä ansiosta uuden minin jokainen raita täyttää kotimaisen melodisen ja raskaamman metallin korkeat laatukriteerit. Tyylillisesti TMOA on siirtynyt hissukseen lähemmäs edesmenneen Sentencedin autioksi jättämää tonttia ja suuntaus jatkuu myös Rustilla. Mistään peesauksesta tässä ei silti ole kyse, sillä yhtye kuulostaa vain omalta itseltään. Neljässä vuodessa yhtä monta pikkujulkaisua työstänyt yhtye onkin jo täysin valmis siirtymään seuraavalle tasolle, joten seuraavaksi TMOA:n musiikkia soisi kuultavan jo pitkäsoitto muodossa.

Mika Roth
Uhrituli: Kuolleet tytöt Uhrituli: Kuolleet tytöt

Uhritulen on varmaan ollut tarkoitus kuulostaa Mustalta Paraatilta tai Killing Jokelta, mutta ensimmäisenä minulle tulevat mieleen Pelle Miljoonan 80-luvun levytykset, tai ehkä jopa Yö... No, tämä ei ole vittuilua, koska kyseiset artistithan tekivät hienoa jälkeä, ja hyvä ote on Uhritulellakin: demon kolme biisiä ovat kaikki meneviä goottirock-ralleja. Korpimaassa ja Kuolleissa tytöissä on molemmissa tarttuva, joskin turhan samanlainen kertosäe, eikä biisien dynamiikassakaan ole paljoa eroa. Yön oliot on onneksi hieman erilainen biisi, mutta siitä puuttuu sitten edellisten iskevyys.

Ohut, tuhnuinen soundi ei haittaa, oikeastaan vain auttaa alleviivaamaan sitä, että biiseissä todella on ideaa. Onkohan ne todella nauhoitettu kaikuvassa kellarikomerossa, vai vain nähty vaivaa saman efektin luomiseksi studiossa? Hyvä kiekko joka tapauksessa, kuuntelen tätä mielikseni. Uusia temppuja kannattaa silti opetella, että bändi ei jää retrokaavansa vangiksi.

Mikko Heimola





Lukukertoja: 6524
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs