Pienet

Sinkut – Lokakuu 2006

07.10.2006


Agent Kooper: This Ride Agent Kooper: This Ride

Turkulainen Agent Kooper on tuoreella singlellään erinomaisessa vedossa. This Ride on täysin vastaansanomattoman letkeää, hyväntuulista punaniskarockia, sanotaan nyt vaikka The Strokes kohtaa Boomhauerin – reseptillä. Rennolla meiningillä etenevän sinkun kahteen biisiin ja viiteen minuuttiin ei masentavaa hetkeä mahdu, vaan bändi piiskaa itseään lämpimään svengiin, joka tarttuu olemattomiinkin lantiopohjan lihaksiin.

Laulupuolella Robin Pahlman hoitelee osuutensa uskottavasti, ja onnistuu siinä sivussa kuulostamaan välillä jopa Jim Morrisonilta. B-puoli Empty Stage omaa mukavan vaivattoman fiiliksen ja pahuksen tarttuvan kertsin, pistäen ykkösraidankin vertailussa koville. Eihän Agent Kooperin musiikki toki erikoisuudentavoittelukilpailuissa palkintopallille kipuaisi, mutta näin lyhyemmässä mittakaavassa tietty omaperäisyyden puute ei paljon ehdi päätä vaivata. Bändi soundaa hyvältä ja biisit toimivat hienosti. Kiinnostavaa onkin nähdä, mihin yhtye tästä etenee: muotokieli on hallussa, joten koittaako seuraavaksi kokeilujen aika?

Toni Hietamäki


Fast Freddie Productions Dollhouse: The Rock And Soul Fever
Fast Freddie Productions

Ruotsalainen Dollhouse soittaa likaista, energistä ja juurevaa rokkia The Hellacoptersin, Flaming Sideburnsin ja The Bellraysin linjoilla. Nelikolla vinkuu kitarat, rytmiryhmä paukuttaa hiki päässä ja Chris Winterin savuinen laulu revittelee mukavan rupisesti. Soundimaailma on todellakin melkoisen raaka, mitään turhia viilaamisia siitä ei ainakaan kuule. Lopputuloksesta on yritetty tehdä jopa vanhahtavan kuuloinen. Biiseissä menevyys tuntuu olevan avain. Onneksi myös tarttuvuutta löytyy eikä paahto syö myöskään melodioita. Parhaiten mieleen jää ehkä nimibiisi, kolmantena kuultava live-veto The Worried Blues ei häviä laadullisesti studionauhoituksille, vaikka tyylilajiltaan onkin nimensä mukaisesti bluesimpi. Hendrixiä on kuunneltu. Energisen rockin sarjassa oikein toimivaa settiä.

Ilkka Valpasvuo


Fragilehollow: Instant Pleasure Fragilehollow: Instant Pleasure
Tunerail Records

Tunnelmarockin ja voimallisen popmetallin välimaastoon sijoittuva Fragilehollow on ehtinyt historiansa aikana julkaista jo muutaman eri kokoisen kiekon, mutta se lopullinen läpimurto on jäänyt helsinkiläis-ryhmältä sitkeästi puuttumaan. Uusi Instant Pleasure sinkku pyrkii muuttamaan tilanteen bändille edullisemmaksi väellä ja voimalla. Kuusihenkinen ryhmä kuulostaakin ensimmäisenä soivalla nimibiisillä harvinaisen elämännälkäiseltä, vaaralliselta ja vauhdikkaalta. Nämä ominaisuudet ovat vuosien saatossa nostaneet kuuluisuuteen mm. sellaisia bändejä kuin HIM, Charon, Katatonia ja Entwine, mutta Fragilehollow ei ainakaan vielä taida tehdä em. joukolle seuraa. Hittiaineksia osataan työstää, mutta biisistä puuttuu yhä se viimeinen kipinä joka saisi tulen roihuamaan rinnoissa.

Toisena soiva slovarihenkinen Lonely kolisee selvästi ulos tontista, mutta ankkuriosuudelle jätetty Katatonia laina Saw You Drown nostaa jälleen ryhmän osakkeita kohinalla. Musiikillista linjaustaan tarkastanutta ryhmää voi pitää lupaavana, joten piakkoin julkaistava pitkäsoitto saattaa tarjota vielä vaikka minkälaisia yllätyksiä.

Mika Roth


Incredible Nothing: This Is The Echo Incredible Nothing: This Is The Echo

Incredible Nothing julkaisi melko tasan tarkkaan vuosi sitten debyyttilevynsä Temporary Insanityn, joka kaikkine grungevaikutteineen ja särökitaravalleineen muistutti enemmän kuin vähän Nirvanan alakulorunttauksesta ja Musen häiriöäänisestä meuhkaamisesta. Vertailukohdat eivät olleet toki huonoja, mutta silti yhdellekään bändille ei ole hyväksi leimautua liikaa tietyn tyylisuunnan edustajaksi.

Kun uunituoreen kahden raidan mittaisen singlen nimibiisi This Is The Echo tärähtää ulos kaiuttimista käy pari asiaa äkkiseltään selväksi. Ensinnäkin Incredible Nothing, tai INC kuten bändi itseään nykyään tuttavallisemmin kutsuu, on keventänyt soundiaan ja ohentanut äänivalleja. Toisekseen vertailut grungepumppuhin ovat aikansa eläneitä, sillä trion musiikki liikkuu nyt lähempänä Kentin tunnelmarockia. Muuttunut tyyli ei tarkoita kuitenkaan sitä, että INC olisi hylännyt juurensa. Tilanne on oikeastaan täysin päinvastainen, sillä ne elementit jotka tekivät ryhmän ensimmäisistä julkaisuista niin tehokkaita ovat yhä läsnä. Tarttuvat kitaravetoiset sävellykset, rosoinen laulu ja vuoristoratamaisesti vaihtelevat tunnelmat värittävät myös uusia biisejä.

Mika Roth


Jarkko Martikainen: Hyvää yötä, nykyaika / Elegia Jarkko Martikainen: Hyvää yötä, nykyaika / Elegia
Levy-yhtiö

Tämän singlen kumpikaan puoli ei anna kovin hyvää kuvaa Jarkko Martikaisen toisesta soololevystä. Hyvää yötä, nykyaika poikkeaa sanoituksellisesti levyn välittömämmästä linjasta, sillä se käsittelee yhtä Martikaisen poliittisista lempiaiheista, eli kehitysuskoa. Sinänsä hyvä teksti kyllä, ja musiikkiesitys on lähempänä levyn yleisilmettä - säkeistössä ilkeästi virnuileva kääpiömme lukee tekstiään pelkän kitaran tukemana, mutta reippaammassa kertsissä koko bändi rullaa.

Albumilta pois jätetty b-puoli Elegia on sitten Jarkon oma versio hänen Trio Niskalaukauksen levylle sanoittamastaan biisistä - siitä, missä on äiti ja viinaan kuoleva poika. Ilmeisesti Timppa-setäkin venyttelee äänijänteitään tässä, mutta hänen roolinsa on vähäinen, ja muuten Jarkko ja hänen kitaransa ovatkin yksin. Tämä laulu on ollut minusta aina aika korni, ja aivan näin pateettisissa pohjamudissa ei Rakkaus-albumilla onneksi kynnetä. Tulkinta on kyllä pätevä, ehkä jopa "vahva".

Mikko Heimola


Jermaine: Snipers Jermaine: Snipers

Pirkkalalaisen, jokin aika sitten debyyttialbuminsa Knives Out julkaisseen Jermainen uusin single Snipers on taattua poprock-kaavan hyväksikäyttöä onnistuneessa muodossa. Snipers luottaa perinteiseen keitokseen vetävän kertosäkeen ja kuulaan laulun muodossa ja tekee kuuntelijansa onnelliseksi. On helppoa kuvitella festarikansa hyppimään tämän tahdissa riemusta kiljuen. Ehkä jo astetta vaikeampaa on kuvitella olevansa itse aivan yhtä pähkinöinä, kuin lukuisat indie-henkiset bändin omat hanipuppelit, mutta raikkaan kuuloista tavaraa on kyseessä silti. Kitarat soivat niin korkealta kuin matalaltakin, mutta ennen kaikkea kovaa, mikä lieneekin pääasia.

B-puolella jyräävä kappale Powder Dry onkin sitten jo astetta heikompi Snipersiin nähden, mikä on kovin sääli. Olen ilmeisesti jollain lailla kieroutunut, koska toivoisin b-puolien sisältävän useimmiten sitä bändin rohkeampaa ja kokeilevampaa materiaalia – niitä kun on helpompaa saada mukaan juuri unohdetuille puoliskoille. Nyt Powder Dry tuntuu ehkä asteen verran liian monotoniselta ja turpealta sahaukselta ja haalenee väistämättä rivakan Snipersin rinnalla. Kahdella sanalla sanoen se kuulostaa tylsältä sävellykseltä.

Mikko Lamberg


Kardia: Älä ihan vielä
Mercury

Kardian Älä ihan vielän intro ja kertosäe eivät jotenkin ole aivan samassa genressä. Raskas lattiaan iskeminen ja maukkaat kirkonkellotehosteet eivät jotenkin iske kertosäkeen suomipop hengen kanssa. Hieman samanlaista ongelma on heidän edellisen sinkkunsa Neulansilmän kohdalla. Kardia kuulostaa siltä kuin Neljä ruusua olisi kerrankin kytketty enemmän kuin yhteen vahvistimeen. Soitto pojilla kuitenkin on kohdallaan. Rädyn lauluääni ja sanoitukset eivät vain jotenkin istu kontekstiin jossa riffivaikutteet kuulostavat Panteralta. Kahden erilaisen elementin yhdistäminen on hyvä idea teoriassa, mutta käytäntö ei oikein istu. Kardia on hyvin tuotettua, mutta persoonatonta.

Otto Kylmälä


Katra: Sahara Katra: Sahara
Hyena Records

Klassisella naislaululla ryyditettyä oopperapop-rock-metallia esittävä Katra on yhden naisen show, jota verrataan varmasti mielellään ja hanakasti Nightwishiin. No tietty laulutyyli ei ole kenenkään yksityistä omaisuutta, eikä Katralla ole lopulta niin paljon tekemistä suuren musiikkivientituotteemme kanssa, kuin mitä ensimmäisillä kuuntelukerroilla saattaa uskoa.

Sahara on tarttuva hittibiisi, jossa useat toisistaan kovastikin poikkeavat elementit sulautuvat vaivatta yhdeksi tarkkaan hiotuksi kokonaisuudeksi. Suomenkielisistä lyriikoista löytyy riittävästi mystisyyttä ja tenhoa, ilman että tarinointi kuitenkaan sortuu missään vaiheessa mauttomiin ylilyönteihin. Soittopuoli on alan rautaisten ammattilaisten ansiosta vahvasti hallussa ja mitä itse lauluun tulee, niin Katra on neito paikallaan. Yhtälö toimii ja tuloksena on puhdasverinen hitti, joka ennakoi tulevaa debyyttilevyä. Singlen perusteella odotan todella suurella mielenkiinnolla pitkäsoiton antia.

Mika Roth


Lumo: Varo rakkautta Lumo: Varo rakkautta
Poko

Suomenkielisen suomipopin ja –rockin tekstien taso on varmasti huonompi kuin koskaan. Minne katosivat Leskisen, Röyhkän, Syrjän ja Nurmion kaltaiset runoilijat ja sanoilla leikittelijät? Ultra Bran jälkeen eräät muusikot ilmeisesti luulivat että kaikesta voi tehdä ”lyriikkaa” ilman loppusointuja. Lumo on yksi tämän liikkeen lippulaivoja. Toki täysin kelvotonta roskaa Lumo ei ole. Edellinen sinkku Siivet selkään saan, on ehdottomasti parempi taidonnäyte lyriikan ja varsinkin sovituksen saralla. Samanlaista raikkautta ja viuluilla eteenpäin puskevaa menoa olisi kaivannut myös kappaleisiin Varo rakkautta ja Haavoja. Molemmat ovat kuitenkin melko tasapaksua kamaa. Tekstiviestin saamisesta ei nimittäin vielä saa oikein kunnon kansallisromantiikkaa.

Otto Kylmälä


Million Dollar Beggars: Gone With The Flow Million Dollar Beggars: Gone With The Flow
Tunerail Records

Kaksikymmentä vuotta sitten asiat olivat paljon, paljon paremmin kuin nykyään – ainakin mikäli Million Dollar Beggarsia on uskominen. Tuolloin näet tehtiin kuuleman mukaan maailman parasta heavyrockia, kun Skid Row, Mötley Crüe, Bon Jovi, Def Leppard, Cinderella ja kumppanit olivat vielä nuoruutensa voimissa. Niinpä yhtyeen neljän biisin mittainen debyyttisingle käy läpi kultaisen 80-luvun ”suurten mestarien” maailmaa.

Napakasti etenevät biisit, törkeän tarttuvat kertosäkeet ja kerrasta päähän soimaan jäävät melodiat erottivat aikoinaan Jon Bongiovin ja Nikki Sixxin tuhansista muista kappaleiden rustaajista. Ikävä kyllä ainakaan tämän ensisinkun valossa seitsemän rock´n´roll urhon muodostamasta Million Dollar Beggarsista ei löydy vielä vastaavaa lahjakkuutta. Kiekon siivuissa on toki tarttumapintaa, mutta pieni lisäimu ei olisi lainkaan pahitteeksi. Tekniseltä puolelta tarkasteltuna lätystä ei löydy moitittavaa, joten ei muuta kuin hittikynää vaan teroittamaan ja uusia ässäbiisejä rustaamaan. Tiedä vaikka kovalla työllä vielä irtoaisikin se kovasti hamuttu miljoona dollaria...

Mika Roth


Sara: Vielä muodostan varjoni
Universal

Saran Vielä muodostan varjoni lukeutuu sarakkeeseen ”hyvänkuuloinen raskas pop”. Jorma Korhosen ohut, mutta persoonallinen lauluääni kuulostaa hyvältä varsinkin kertosäkeessä. Tämän kaltainen melodinen laulettavuus onkin heille varmasti hyvä valttikortti. Kappale kantaa hyvin itsensä, sortumatta typeriin kliseisiin ja vaihtelevia osioita on riittävästi. Sinkulle olisi toivonut myös toista kappaletta Vielä muodostan varjoni seuraksi. Yksi kappale ei kuitenkaan kerro koko totuutta yhtyeen kyvyistä saatikka heikkouksista. Siitäkin huolimatta, plussan puolella ollaan - ehdottomasti.

Otto Kylmälä


The Cyan Velvet Project: Passive Attack The Cyan Velvet Project: Passive Attack
Poko

Tamperelaisen goottimetalli-elektro-rock -kokoonpanon The Cyan Velvet Projectin tuorein sinkku Passive Attack ei yllä aikaisemman sinkkulohkaisun tasolle. City of White Lillies jyräsi raikkaasti eteenpäin höystettynä Marian naisvokaaleilla. Passive Attackin kohdalla tuotanto on jotenkin puuroutunutta. Kumpikaan lauluääni ei pääse oikein oikeuksiinsa ja vaihtelua tuovat väliosat puuttuvat melkein täysin. Sinkun b -puoli Head That Wears No Crown on sitä vastoin hieman parempi. Kappale julkaistiin jo tosin omakustannedebyytillä Retrogressionilla. Tunnelmoivan alun jälkeen bändi vetää iskevää groovea, josta alkaa jälleen jyräävä veto eteenpäin. Tällä kertaa laulu kuuluu paremmin ja osiot eroavat toisistaan paremmin. Yhden kappaleen sinkkuna kokonaisuus olisi ollut vajanaisempi, mutta kaksi kappaletta tuo eheyttä. Kelpo kokonaisuus, mutta ei yllä valkovuokkokaupungin tasolle.

Otto Kylmälä


Valvomo: Ensimmäinen kaiken ottaa
Mercury

Kesän ylivoimaisesti markkinoidumman ja suuria massoja (v)ihastuttaneen Mikä kesä –kappaleen jälkeen Valvomo pukkaa heti uutta ulos. Ensimmäinen kaiken ottaa ilmestyi syyskuun alussa eli heti kun syksy oli virallisesti alkanut ja kaikki kesäbiisit asetettu soittokieltoon. Valvomo yrittää ottaa uudella kappaleellaan hieman kantaa ja vastustaa epäoikeudenmukaisuutta. Lopulta bändi kuulostaa hieman ylipirteältä seurakuntatalon nuorisobändiltä. Melodisesti sormea heristäen ei useimmiten listoille kavuta. Kappale on kuitenkin suhteellisen menevä ja harmiton rallatus, joten eiköhän ihmiset tämänkin tahtiin tanssi.

Otto Kylmälä




Lukukertoja: 5720
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös