The Cyan Velvet Project: Retrogression

Tässäpä vasta kova pala terästä purtavaksi. Tamperelaisen The Cyan Velvet Projectin musiikkia on vaikeaa, tai sanotaanko jopa että lähes mahdotonta kuvata lyhyesti saati sitten tarkasti. Hmm... otetaan aluksi vaikka pari kourallista Nine Inch Nailsin ja Ministryn epätoivoista koneahdistusta ja liitosaineeksi pienen pieni hyppysellinen iloista pop-asennetta. Sitten lisätään mukaan hieman groovaavampaa vetoa sekä sylkevää Velcran tyyliistä konekivääri-laulua yhdessä heleämmän naisvokalisoinnin kanssa. Noin. Ei, ei näytä vieläkään oikealta, mitäs tästä yhä puuttuu? Aivan, konegoottiryhmiltä saadut vaikutteet, eli kaadetaan sekaan reippaasti Kovenantin ja Theatre Of Tragedyn cyber-henkistä rynttäystä yhdistettynä Die Kruppsin aikoinaan lanseeraamaan säksätykseen. Siltikään lopputulos ei vielä tyydytä, nähtävästi se mikä tekee tästä yhtyeestä niin omantyyppisen on se itse, kaavasta puuttuva salainen ainesosa on jotain jota vain The Cyan Velvet Project osaa valmistaa treenikämppänsä uumenissa.

Syntymästään, joka tapahtui Millenium-huuman krapulassa, tähän päivään mennessä bändi on julkaissut nipun demoja, mutta nyt on päätetty avata levytysura oikein kunnolla. Yhdeksän kappaleen mittainen opastettu debyyttiretki konepainajaisten maailmaan kestääkin yli puoli tuntia, mikä on rohkea veto debytanteilta – onneksi materiaali kestää lähes kautta linjan erinomaisesti. Kun ensimmäisen kappaleen Head That Wears No Crown hidas alku viimein puolentoista minuutin kohdilla ’puhkeaa kukkaan’ käy nopeasti selväksi että bändi on todella löytänyt oman tonttinsa genren ylikansoitetusta miljoonakaupungista. Runsaat, viiltävän kylmät ja metallisen makuiset konetaustat saavat seuraa teräviä riffejään viskovasta kitarasta sekä mies/nais -vokalisoinnista. Laulajista miespuolinen sylkee ja rynttää sanojaan raivolla eetteriin kun taas naisvokaalit esitetään huomattavasti rauhallisemmin, kuten kaikissa genren oppikirjoissa opastetaankin. Kakkosraidalla We Cannot Know esitellään myös hieman perinteisempää, matalaa miesvokalisointia joka kaiken runttauksen keskellä tuntuu miellyttävän erilaiselta ja lämpimältä.

Raskas paalutus katkeaa hieman yllättäen viidennnen raidan kohdalla kun instrumentaali A Warning rauhoittaa hitaammalla maalailullaan tilannetta. Perään kuultava balladi-tyyppinen No One Knocks My Door jatkaa rauhoittelua, kunnes raidan lopusta nousunsa aloittava For Some avaa jälleen pellit. Tiukka rellestys maistuukin jälleen makealle, osoittaen samalla bändin parhaimman osan olevan ehdottomasti rajummissa raidoissa. Kahdeksas sävellys Tension summaa jo tehdyn matkan loistavasti nousten joka kerta levyn yhdeksi huippukohdaksi, eri elementtien sovittaminen on onnistunut saumattomasti ja sitä tarvittavaa tarttumapintaa löytyy vaikka kuinka. Viimeisenä kuultava EP:n pisin kappale Soundtrack For Tragedy jatkaa vahvaa loppukiriä jättäen miellyttävän kuvan yhtyeestä. Nyt mukaan on napattu jo hieman mystisempiäkin aineksia eikä vauhtikaan nouse enää aivan äärirajoille, vaikka mistään jarruttelusta on todella turha puhua. Koska kipale katkeaa aivan leikaten lopussa, käy kiusaus pistää lätty samantien uudelleen alusta soimaan joka kerta suureksi, ovela veto bändiltä. Vahva aloitus joka asettaa odotukset jatkoa kohtaan suuriksi ainakin tällä suunnalla. Kun materiaalia vielä hieman monipuolistetaan ja etenkin mieslaulaja ottaa hommansa aavistuksen ’rennommin’ pitäisi kaiken olla paketissa.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 09.03.2005:

Pisteet:

Todella mahtavaa musiikkia! Kolahti heti! Kun joskus mikseristä sitä hain! Tosin omistan heidän Retrogression cd:sä! Suosittelen tätä bändiä kaikille jotka tykkäävät goth-, rock- tai konemusiikin tapaisesta!!