Pienet

Sinkut – Elokuu 2006

19.08.2006

Carmen Gray: Colorblind
SonyBMG

Tummapintainen poseerausrock jatkaa voittokulkuaan Suomessa. Negativen, Uniklubin ja kumppaneiden joukkoon noussee kovalla tahdilla myös Carmen Gray, onhan sen takana laajoilla resursseilla varustettu SonyBMG. Erotuksena edellä mainittuihin nuoriin rock-jelloniin CG kumartaa selvästi vahvemmin HIMin kaltaisen ”pehmometalli”-tummailun suuntaan – tosin solisti Nicklaksen ilmaisu murisee lähempänä Lordia kuin karismaattisen tummaäänistä Ville Valoa. Ja siinä missä Himpulat luottavat raskaaseen metalli-iskuun, on Carmenin touhussa selkeästi enemmän Skid Row´n ja vastaavien kaltaista kasari-henkistä katurock-tiluttelua. Loppujen lopuksi CG on yllättävän kevyttä, vaikka rytmiryhmä liikkuukin HIMin vanavedessä. Pieninä huomioina biiseistä voin kertoa, että nimibiisistä löytyy bonjovimainen murina, melodian mahtipontisuus korreloi hyvin hiljaisen väliosan kanssa. Someonen kitarakuviot ovat puhdasta Himpulaa, taustalaulua hyödynnetään hyvin ja Nicklas tuo etenkin tässä hetkittäin mieleen hennomman painoksen Mr. Lordista. Sinkulle on mahdutettu myös ensimmäisestä sinkusta Lost In My Mind tehty video. Ihan ok, paitsi että soundillisesti ja sävellyksellisesti touhusta puuttuu lähes sataprosenttisesti uutta luova persoona. Eli taas yksi tällainen...

Ilkka Valpasvuo

Don Johnson Big Band: Busy Relaxin´
Beat Back/Universal

Don Johnson Big Bandin nimikkolevyltä lohkaistu uusin single Busy Relaxin´ on näin loppukesän kuumimpina hetkinä hyvin toimiva lyhyt poppis, juuri sellainen, jonka DJBB:n olettaisi julkaisevan. Tämähän tarkoittaa siis täysin levyn muusta linjasta poikkeavaa rentoa bilesingleä. Muut raidat kun albumeilla tuntuvat olevan aika synkkiä ja pitkiä fiilistelyjä, jotka antavat yhtyeelle luvan esittäytyä myöhäisillan chill-tunnelmissa.

Busy Relaxin´ julkaisu sisältää myös kolme muuta versiota kappaleesta, sekä yhden, joka otsikkonsa puolesta vaikuttaa uudelta biisiltä, L.A. Session Drummer, mutta lähemmässä tarkastelussa kappale paljastuu taas yhdeksi versioksi Busy Relaxin´ -renkutuksesta. Tästä päästäänkin polttavaan aiheeseen: miksi remix-versioita on singlen täydeltä, kun niistä voisi hyvin karsia vähintään kaksi? Remixit ovat toki jokainen toisistaan näkyvästi eroavia, mutta tämä ei tuo kappaleisiin oikeastaan mitään uusia ulottuvuuksia. Akustinen versio on turha, samoin Pepe Deluxén versio, huolimatta siitä, että Pepe Deluxé niin mallikkaasti muuten tekee Suomen konemusiikkigenrestä jälleen yhtä hyvää artistia rikkaamman. Parhaimpana tulee esiin Kivan Dancehall remix, joka kolisuttelee kappaleen oikeasti joihinkin toisiin sfääreihin, eikä vain lisää turhaa pituutta tai tee kappaletta muuten puuduttavammaksi.

Mitä sanottavaa itse Busy Relaxin´ kappaleesta sitten on? Kiva kilkutus. Emma Salokoski tekee jälleen hienot vierailut laulun osalta, samoin Mäkysen Teppo, tuo musiikin moniottelija, tuo oman osansa soppaan. Biisi on kivaa kesäbailujuhlan ylistystä kaikkine vierailevine steel paneineen. Ei ihmeellistä, ei uutta, mutta toimii.

Mikko Lamberg

Hohde: Omanasi/Aamu

Haaveilevaa ja akustisvoittoista kitarapoppia luova pääkaupunkiseutulainen Hohde laukkaa mukavan menevästi, touhun pysyessä silti pienenä ja kauniina. Janne Aavaisen heleä laulu saa hyvin tukea Sanna-Mari Vaittisen taustoista. Kakkosraita Aamu keinahtelee huomattavasti avausta rauhallisemmin, Omanasi-kappaleen ripeämpi tahdinpito ja sähköisempi toteutus toi siihen mukavasti valoa. Näppäilevä ja heleä näkökulma on mukavan kypsä ja kivasti toteutettu. Eli hyvä alku.

Ilkka Valpasvuo

Kemmuru: Bläkie, Loco & Luchi Lover
Monsp

Kemmuru on palannut. Joensuun Jodarokin, Tikkakosken Aksimin ja Rovaniemen J-Lainin muodostama suomiräpä-kolmikko keskittyy sinkullaan lähinnä itsetehostukseen eli varsinkin Jopolokkia ja Bläkkistä nostetaan esiin. Kolmikko vaan komistuu, niinpä niin. Parasta Kemmujen touhussa on itselleenkin virnuilemaan pystyvä rentous ja kyllähän herrat riimiä osaa pistää. Myös J-Lainin kepeä taustoitus potkii. Sen kummempaa aiheellista ideaa ei silti ainakaan tältä näytteeltä tahdo löytyä. Ja tottakai mukana on muutama vokaalitonkin jammailu. Aika perustouhua.

Ilkka Valpasvuo

Retropop: Pieni ja ihmeellinen
Metrosound

Suomenkielisellä naislaulajalla kuorrutettu pienieleinen konepop saa ainakin meikäläisen vetämään suoran viivan tamperelaiseen Reginaan. Ja kieltämättä aika samanlaisia kielikuvia ja myös musiikin sävyjä myös lempääläiseltä Retropopilta löytyy, kuin millä Iisa ja Mikot ovat vakuuttaneet viimeisen vuoden aikana. Laulaja Sailan ja kiippareista ja ohjelmoinnista vastaavan Tommin sarjakuvallista yhtyettä täydentää vielä tässä vaiheessa kaksi virtuaalihahmoa, mutta ihan lihaa ja verta olevia täydennyksiäkin luvataan.

Jos jatketaan Regina-vertailua vielä hetken, niin Retropop kulkee ehkä muutaman asteen lähempänä 80-lukuista eteerisyyttä – sävyt ovat kylmät, jopa tunteettomuuteen asti. Avausraidasta kuullaan levyllä vielä kaksi remiksausta, mutta sukelletaan ensin itse pohjaversioon. Haaveellista ja kuulasta laulua, jossa hämmästellään ja kummastellaan maailmaa, ja vaihdetaan maisemaa (aika selkeä Regina-viittaus). Kiippareista tuodaan soppaan sekä kirkasta ääni-laseria että murisevaa karheutta. Mutta mikä tärkeintä, ihan tarttuva ja toimiva ralli on kyseessä. Kakkosraita Eilinen (on tänään) on edellistäkin kylmempi, sillä lailla Noitalinna Huraasti kauniilla tavalla. Tahti on kiivaampi ja kelvannee hyvin tanssilattioiden 80-lukudiggareille. Kelpaa keinua vienosti mukana. Remiksauksista ensimmäinen sykkii pehmeästi, edeten silti mukavan reippaasti. Jälkimmäinen ottaa terävämmät välineet käyttöön, miksaa laulua enemmän taustalle ja nytkyy kiivaalla biitillä jo lähes house-maailmassa. Mielenkiintoista täydennystä konepop-rintamaan.

Ilkka Valpasvuo

Sara: Momentum
Universal

Kotimainen Sara on julkaisemassa piakkoin uransa neljättä pitkäsoittoa, jonka nimi tulee olemaan He kutsuivat luokseen. Kolme vuotta sitten ilmestynyt edellinen Saattue albumi liikkui vielä maalailevan art-rockin tienoilla, mutta nyt mutkia on lähdetty suoristamaan oikein urakalla. Sinkun nimibiisi Momentum potkaistaankin käyntiin sellaisella voimalla, että alta pois ja äkkiä. Rupisempi ote ja räyhäävämpi asenne eivät pysty kuitenkaan peittämään sitä kylmää tosiasiaa, ettei biisi tahdo tarttua niin millään. Kaikkea jännää tapahtuu toki jatkuvasti, mutta lisääntynyt vauhti on tainnut viedä muassaan myös suuntavaiston. B-puolena kuultava, studiossa livenä soitettu Aallot instrumentaali, nousee kiireettömässä utuilussaan selvästi A-puolen edelle, joten odotukset tulevaa albumia kohtaan ovat ainakin tämän näytteen valossa lähinnä ristiriitaiset.

Mika Roth

The Valkyrians: Rankin´ Fullstop
Fat Belt

Helsinkiläinen The Valkyrians on muutamalla näkemälläni keikalla onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa sydämessä. Letkeää skata pulputtava viisikko pistää tanssijalat liikkeelle, eikä sorru liialliseen tosikkomaisuuteen. Nämä kaksi piirrettä leimaavat myös yhtyeen kolmen biisin singleä, joka lämmittelee elokuussa luvassa olevaa pitkäsoittoa. Etenkin riehakas avausraita Rankin´ Fullstop (vaikkakin vanha ska-klassikko onkin) nytkyttää menemään äärimmäisen tarttuvasti. Muut kaksi sävellystä ovat enemmän reggaeta, mutta hymyilevää ja kohtuu reipasta sellaista. Woman astelee kepeän haaveilevasti, kun taas Strongman Sampson hyppää toki ska-nytkeeseen, mutta aika kevyellä otteella. Nykivää kitaraa, rytmiryhmää ja Angsterin vokaaleita siivittää Mr. Moonheadin jamittelevat koskettimet, kielisoittajien ajoittaiset puhaltimet sekä Moonheadin ja rumpali Big Dealin toimiva taustalaulu. Jos yhtyeeltä löytyy lisää nimibiisin kaltaisia räiskeitä, on meininki katossa. Rauhallisemmallakin materiaalilla nousee vähintään hymy huulille.

Ilkka Valpasvuo

Valvomo: Mikä kesä?
Universal

Desibelin oma muusikkomies Kuusisen Janne teilasi kipakasti espoolaisnelikko Valvomon kesähitin Mikä kesä? lehtemme forumissa. Vaikka järjen lomalle päästänyt ska-pop ei kieltämättä olekaan mitään maailman vaikeinta tai taiteellisesti haastavinta ketkutusta, täyttää biisi ainakin yhden tavoitteensa hyvin. Se jää nimittäin päähän pyörimään kuin karuselli. Eihän biisi mikään tanssittavinta skata ole, enemmänkin skata käytetään letkeilyelementtinä. Ja mikäs siinä, rento rallihan tämä on. Kaikenlaisten muka-vakavien kesäbiisien seassa Mikä kesä? on oikeastaan ihan piristävä keikutus, vaikka se ei skan saralla pääse lähellekään tuossa ylempänä kehumaani The Valkyriansia.

Sinkun toinen raita, akustinen nuotiomollirenkutus Minkä tähden? kertookin yhtyen olevan jotain ihan muuta kuin pelkkä höpöhöpö-ska-bändi, joten ei Valvomoa kannata leimata pelkästään tuon hitin perusteella. Biisi on lähinnä akustista rauhallista punkkia tai katurokkia, eikä siinä sarjassa lainkaan pöllömpää. Sanoituksista voikin sitten olla montaa mieltä – vaikka tuohon Jannen tylytykseen en ihan täysin yhdy, niin ei yhtyeen vahvuus kyllä minunkaan mielestäni sijaitse sanallisessa ilmaisussa. Kolmantena raitana kuullaan jonkinlainen pyrkimys dub-ilmaisuun, joka tässä tapauksessa lähinnä lisää hiukan kaikua lauluun. Eli jumisempi versio nimibiisistä.

Ilkka Valpasvuo

Lukukertoja: 7526