Pienet

Pienet III ‚Äď Syyskuu 2006

27.09.2006


Herem: Dogs Of Doom Herem: Dogs Of Doom

Sangen lyhyen historian omaava helsinkil√§inen doom-orkka, Herem pit√§√§ yll√§ tiukkaa julkaisutahtia. B√§ndin edellinen I Am The Sun demo arvioitiin viime huhtikuussa ja jo nyt tuo mainio debyytti saa jatkoa kolmen raidan mittaisella Dogs Of Doom kiekolla. Wanhan liiton doomailu jatkuu kuten ennenkin, tosin nyt mukaan on hiipinyt my√∂s aiempaa selvempi√§ stoner/sludge vaikutteita. V√§lill√§ tuomiota jaetaan junttaavalla Black Sabbath asenteella, toisinaan taas modernimmat ja groovaavammin rullaavat Bongzilla ‚Äď Alabama Thunderpussy tyyppiset mausteet nousevat keitoksen pintaan. Kappaleet ammentavat voimansa perusasioiden yksinkertaisesta toimivuudesta ja vuorovaikutuksesta. Hiljakseen rouhiva kitara, omia kuvioitaan verkalleen punova rytmiryhm√§ sek√§ riitt√§v√§n persoonallinen ja m√∂re√§ vokalisointi nousevat tasavertaisiksi tekij√∂iksi, jolloin aikaansaatu tulos ylitt√§√§ tekij√∂idens√§ summan. Heremin nousujohteinen kurssi lupaakin uutukaisen valossa tulevalta aina vain enemm√§n.

Mika Roth
Lost Species: Dinosaur Metal Lost Species: Dinosaur Metal

Helsinkiläinen Lost Species määrittelee uudella promollaan ne tekijät, joista dinosaur metal on tehty. Tässä nopeassa, tempoaan ja tunnelmiaan taajasti vaihtavassa rätkeessä sanat aggressiivinen ja progressiivinen lyövät tasapuolisina kumppaneina kättä. Ennakkoluulottomasti genreaitojen yli sinne tänne poukkoileva musiikki on selkeästi sukua hc-rockille, mutta kaiken aikaa viittauksia löytyy myös melodisen metallin ja äkkiväärän rockin suuntaan. Eikä yhdistely jää edes tähän, sillä koriin on napattu aineksia vielä monesta muustakin kapasta. Useimmille bändille näin monen eri suuntaan tempovan tyylin yhtäaikainen hallitseminen osoittautuisi ylivoimaiseksi, mutta Lost Species ei kuulu tuohon ryhmään. Nelikko pysyy halki kiekon isännän roolissa ja sen monimuotoinen, arvaamaton sekä ennakkoluuloton soitto piirtää lopulta tasapainoisen ja selkeän kuvan ryhmän tavoitteista.

Mika Roth
Micko Hell and the Motherfuckers: Micko Hell and the Motherfuckers Micko Hell and the Motherfuckers: Micko Hell and the Motherfuckers

N√§in Micko Hell and the Motherfuckersin taannoin Hevimestassa, miss√§ t√§m√§ kvartettimuotoinen heavyrock¬īn¬īroll retkue heitti todella hienon keikan. Niinp√§ hankin ensitilassa b√§ndin demon itselleni ja t√§ss√§ sit√§ nyt ollaan. Kotistereoista kuunneltuna herra Hellin ja kumppaneiden m√§tke ei yll√§ tietenk√§√§n aivan sille samalle tasolle kuin keikalla, mutta ei t√§ss√§ kauaskaan siit√§ j√§√§d√§. Viiden biisin mittainen rockannos potkaistaan liikkeelle menev√§ll√§ Thing Goin¬ī On viisulla, mink√§ j√§lkeen suru ei p√§√§se sukeltamaan puseroon ennen kuin viimeisen√§ soiva, edesmenneelle Dimebag Darrellille omistettu, Drink It Up l√§htee soimaan. B√§ndi pysyttelee suurimman osan aikaa Lynyrd Skynyrd ‚Äď Zakk Wylde ‚Äď Neil Young kolmion laajojen rajojen sis√§puolella ja keikalta puuttuneet koskettimet tuovat parissa biisiss√§ mukavasti syvyytt√§ kokonaisuuteen. Rock¬īn¬īroll!

Mika Roth
Morg: Buried Morg: Buried

Morgin kolmas demo pitää sisällään kolme biisiä, aivan kuten edellinen Return To The Soil kiekko. Nelikon paahtama metalli on pysynyt death/thrash tyyppisenä, vanhan koulukunnan tapoja ja tekemisiä heijastelevana rätkeenä. Rankkaa riffittelyä, karheaa kahdesta kurkusta kumpuavaa vokalisointia ja tukevaa rytmiryhmän työskentelyä kuunnellessa ajatukset karkaavatkin helposti parinkymmenen vuoden taakse. Läheskään aina bändille ei ole eduksi, kun sitä verrataan alan tunnustettuihin konkareihin, mutta Morgin tapauksessa rinnastaminen tapahtuu positiivisessa hengessä. Vaikka bändin möyrinnästä voi yhä löytää huomautettavaa, etenkin esikuvien liian tarkasta seuraamisesta, ansaitsee se myös kiitosta linjan selkiytymisestä sekä kokonaisuuden terävöitymisestä. Kirkkaat soundit ja tasokkaampi kappalemateriaali nostavat bändin osakkeita ennestään, vaikka matkaa toki vielä onkin jäljellä.

Mika Roth
Queenstone: Promo 2006 Queenstone: Promo 2006

Turkulainen Queenstone pyrkii hahmottamaan oman n√§kemyksens√§ kunnon metallimusiikista kahden biisin voimin. Ensimm√§isen√§ kuultava Reborn osoittaa nelikon kiintymyksen melodiseen ‚ÄĚvanhan liiton‚ÄĚ metalliin, sek√§ uudempaan ja raskaampaan rusikointiin. Tarttuvan kipaleen ansioksi on luettava se, ett√§ siivu nostattaa mieleen nimet In Flames, Savatage, Children of Bodom ja Dream Theater, vaikka se ei suoranaisesti muistuta mainituista b√§ndeist√§ ainuttakaan. Vaikutteita on siis saatu useammasta suunnasta ja ne sulautettu omaan ehyeen soundiin ihailtavan tehokkaasti. J√§lkimm√§isen√§ soiva juomalaulu I Drank a Lot on astetta rosoisempaa rouhintaa, eik√§ se yll√§ aivan edelt√§j√§ns√§ tasolle. Queenstone suhtautuu toimiinsa vakavasti, mik√§ kuuluu tarkkaan viimeistellyss√§ musiikissa ja n√§kyy tyylikk√§√§ss√§ promopaketissa. Kova yritys ja oikea asenne viekin b√§ndi√§ varmasti viel√§ pitk√§lle. Promon kahden biisin peruteella my√∂s se t√§rkein, eli musiikki, on nelikolla erinomaisesti hallussa.

Mika Roth
Surma: III Surma: III

Leppymätön metallimyräkä nimeltänsä Surma edustaa tämänkertaisen levypinon äärimmäisintä ja ehdottominta laitaa. Yhtyeen tyylikkäisiin kansiin pakattu kiekko pitää sisällään sellaisen määrän pyhää raivoa, ääretöntä kiihkoa ja sammumatonta vihaa, ettei pahemmasta väliä. Jollain mystisellä tavalla Surman on onnistunut yhdistää alkukantaisen blackin, pahaenteisesti painostavan ääri-deathin ja tinkimättömän viiltävät suomenkieliset lyriikat toisiinsa luontevasti. Lopputulos on painostavuudessaan niin ehdoton, tasapainoinen ja toimiva, että yhtälöä ei voi muuta kuin ihailla. Kappaleet ovat temmoltaan samantyyppisiä, samoin tehokeinot ja soundimaailma toistavat raidoilla itseään, mutta silti monotonisuuden peikko ei pääse nostamaan liiaksi päätään. Pieni variointi voisi tulevaisuudessa tehdä tosin terää, etenkin jos seuraava annos bändin lanseeraamaa tuhometallia tulee kasvamaan kovasti kolmea raitaa mittavammaksi.

Mika Roth
Ydin: Silvottuna ja häpäistynä Ydin: Silvottuna ja häpäistynä

Kolmen vuoden ikään ehtinyt Ydin lisää tällä uransa toisella julkaisulla verta sankoihin ja Ylivieskasta kotoisin oleva viisimiehinen orkesteri yltääkin paikoitellen jo melkoiseen pilkkomis vauhtiin. Bändin brutaali death metal keskittyy olennaisiin asioihin, eivätkä äidinkielellä rääytyt/muristut vokaalitkaan erotu mätkeestä ainakaan haitakseen. Neljässä päivässä narulle vedetty viiden biisin demo on soundeiltaan yllättävänkin tasokas, vaikka toivomisen varaa tietysti jääkin reilusti. Runsas kitaraosasto pääsee riittävästi esille ja kuusikieliset saavat luotua joitain todella onnistuneita hetkiä nopean runttauksen sekaan. Myös vokaalipuoli on hyvissä käsissä ja mikrofonin takaa löytyvä Punishment taitaa useammankin eri möykkäämismuodon, mistä vielä lisäpisteet bändille. Kovimmillaan Ydin on jo melkoinen verikone, vaikka petraamistakin toki riittää yhä. Eli kuten tavataan sanoa; tästä on hyvä jatkaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 7219
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs