Pienet

Pienet III – Syyskuu 2006

27.09.2006


Herem: Dogs Of Doom Herem: Dogs Of Doom

Sangen lyhyen historian omaava helsinkiläinen doom-orkka, Herem pitää yllä tiukkaa julkaisutahtia. Bändin edellinen I Am The Sun demo arvioitiin viime huhtikuussa ja jo nyt tuo mainio debyytti saa jatkoa kolmen raidan mittaisella Dogs Of Doom kiekolla. Wanhan liiton doomailu jatkuu kuten ennenkin, tosin nyt mukaan on hiipinyt myös aiempaa selvempiä stoner/sludge vaikutteita. Välillä tuomiota jaetaan junttaavalla Black Sabbath asenteella, toisinaan taas modernimmat ja groovaavammin rullaavat Bongzilla – Alabama Thunderpussy tyyppiset mausteet nousevat keitoksen pintaan. Kappaleet ammentavat voimansa perusasioiden yksinkertaisesta toimivuudesta ja vuorovaikutuksesta. Hiljakseen rouhiva kitara, omia kuvioitaan verkalleen punova rytmiryhmä sekä riittävän persoonallinen ja möreä vokalisointi nousevat tasavertaisiksi tekijöiksi, jolloin aikaansaatu tulos ylittää tekijöidensä summan. Heremin nousujohteinen kurssi lupaakin uutukaisen valossa tulevalta aina vain enemmän.

Mika Roth
Lost Species: Dinosaur Metal Lost Species: Dinosaur Metal

Helsinkiläinen Lost Species määrittelee uudella promollaan ne tekijät, joista dinosaur metal on tehty. Tässä nopeassa, tempoaan ja tunnelmiaan taajasti vaihtavassa rätkeessä sanat aggressiivinen ja progressiivinen lyövät tasapuolisina kumppaneina kättä. Ennakkoluulottomasti genreaitojen yli sinne tänne poukkoileva musiikki on selkeästi sukua hc-rockille, mutta kaiken aikaa viittauksia löytyy myös melodisen metallin ja äkkiväärän rockin suuntaan. Eikä yhdistely jää edes tähän, sillä koriin on napattu aineksia vielä monesta muustakin kapasta. Useimmille bändille näin monen eri suuntaan tempovan tyylin yhtäaikainen hallitseminen osoittautuisi ylivoimaiseksi, mutta Lost Species ei kuulu tuohon ryhmään. Nelikko pysyy halki kiekon isännän roolissa ja sen monimuotoinen, arvaamaton sekä ennakkoluuloton soitto piirtää lopulta tasapainoisen ja selkeän kuvan ryhmän tavoitteista.

Mika Roth
Micko Hell and the Motherfuckers: Micko Hell and the Motherfuckers Micko Hell and the Motherfuckers: Micko Hell and the Motherfuckers

Näin Micko Hell and the Motherfuckersin taannoin Hevimestassa, missä tämä kvartettimuotoinen heavyrock´n´roll retkue heitti todella hienon keikan. Niinpä hankin ensitilassa bändin demon itselleni ja tässä sitä nyt ollaan. Kotistereoista kuunneltuna herra Hellin ja kumppaneiden mätke ei yllä tietenkään aivan sille samalle tasolle kuin keikalla, mutta ei tässä kauaskaan siitä jäädä. Viiden biisin mittainen rockannos potkaistaan liikkeelle menevällä Thing Goin´ On viisulla, minkä jälkeen suru ei pääse sukeltamaan puseroon ennen kuin viimeisenä soiva, edesmenneelle Dimebag Darrellille omistettu, Drink It Up lähtee soimaan. Bändi pysyttelee suurimman osan aikaa Lynyrd Skynyrd – Zakk Wylde – Neil Young kolmion laajojen rajojen sisäpuolella ja keikalta puuttuneet koskettimet tuovat parissa biisissä mukavasti syvyyttä kokonaisuuteen. Rock´n´roll!

Mika Roth
Morg: Buried Morg: Buried

Morgin kolmas demo pitää sisällään kolme biisiä, aivan kuten edellinen Return To The Soil kiekko. Nelikon paahtama metalli on pysynyt death/thrash tyyppisenä, vanhan koulukunnan tapoja ja tekemisiä heijastelevana rätkeenä. Rankkaa riffittelyä, karheaa kahdesta kurkusta kumpuavaa vokalisointia ja tukevaa rytmiryhmän työskentelyä kuunnellessa ajatukset karkaavatkin helposti parinkymmenen vuoden taakse. Läheskään aina bändille ei ole eduksi, kun sitä verrataan alan tunnustettuihin konkareihin, mutta Morgin tapauksessa rinnastaminen tapahtuu positiivisessa hengessä. Vaikka bändin möyrinnästä voi yhä löytää huomautettavaa, etenkin esikuvien liian tarkasta seuraamisesta, ansaitsee se myös kiitosta linjan selkiytymisestä sekä kokonaisuuden terävöitymisestä. Kirkkaat soundit ja tasokkaampi kappalemateriaali nostavat bändin osakkeita ennestään, vaikka matkaa toki vielä onkin jäljellä.

Mika Roth
Queenstone: Promo 2006 Queenstone: Promo 2006

Turkulainen Queenstone pyrkii hahmottamaan oman näkemyksensä kunnon metallimusiikista kahden biisin voimin. Ensimmäisenä kuultava Reborn osoittaa nelikon kiintymyksen melodiseen ”vanhan liiton” metalliin, sekä uudempaan ja raskaampaan rusikointiin. Tarttuvan kipaleen ansioksi on luettava se, että siivu nostattaa mieleen nimet In Flames, Savatage, Children of Bodom ja Dream Theater, vaikka se ei suoranaisesti muistuta mainituista bändeistä ainuttakaan. Vaikutteita on siis saatu useammasta suunnasta ja ne sulautettu omaan ehyeen soundiin ihailtavan tehokkaasti. Jälkimmäisenä soiva juomalaulu I Drank a Lot on astetta rosoisempaa rouhintaa, eikä se yllä aivan edeltäjänsä tasolle. Queenstone suhtautuu toimiinsa vakavasti, mikä kuuluu tarkkaan viimeistellyssä musiikissa ja näkyy tyylikkäässä promopaketissa. Kova yritys ja oikea asenne viekin bändiä varmasti vielä pitkälle. Promon kahden biisin peruteella myös se tärkein, eli musiikki, on nelikolla erinomaisesti hallussa.

Mika Roth
Surma: III Surma: III

Leppymätön metallimyräkä nimeltänsä Surma edustaa tämänkertaisen levypinon äärimmäisintä ja ehdottominta laitaa. Yhtyeen tyylikkäisiin kansiin pakattu kiekko pitää sisällään sellaisen määrän pyhää raivoa, ääretöntä kiihkoa ja sammumatonta vihaa, ettei pahemmasta väliä. Jollain mystisellä tavalla Surman on onnistunut yhdistää alkukantaisen blackin, pahaenteisesti painostavan ääri-deathin ja tinkimättömän viiltävät suomenkieliset lyriikat toisiinsa luontevasti. Lopputulos on painostavuudessaan niin ehdoton, tasapainoinen ja toimiva, että yhtälöä ei voi muuta kuin ihailla. Kappaleet ovat temmoltaan samantyyppisiä, samoin tehokeinot ja soundimaailma toistavat raidoilla itseään, mutta silti monotonisuuden peikko ei pääse nostamaan liiaksi päätään. Pieni variointi voisi tulevaisuudessa tehdä tosin terää, etenkin jos seuraava annos bändin lanseeraamaa tuhometallia tulee kasvamaan kovasti kolmea raitaa mittavammaksi.

Mika Roth
Ydin: Silvottuna ja häpäistynä Ydin: Silvottuna ja häpäistynä

Kolmen vuoden ikään ehtinyt Ydin lisää tällä uransa toisella julkaisulla verta sankoihin ja Ylivieskasta kotoisin oleva viisimiehinen orkesteri yltääkin paikoitellen jo melkoiseen pilkkomis vauhtiin. Bändin brutaali death metal keskittyy olennaisiin asioihin, eivätkä äidinkielellä rääytyt/muristut vokaalitkaan erotu mätkeestä ainakaan haitakseen. Neljässä päivässä narulle vedetty viiden biisin demo on soundeiltaan yllättävänkin tasokas, vaikka toivomisen varaa tietysti jääkin reilusti. Runsas kitaraosasto pääsee riittävästi esille ja kuusikieliset saavat luotua joitain todella onnistuneita hetkiä nopean runttauksen sekaan. Myös vokaalipuoli on hyvissä käsissä ja mikrofonin takaa löytyvä Punishment taitaa useammankin eri möykkäämismuodon, mistä vielä lisäpisteet bändille. Kovimmillaan Ydin on jo melkoinen verikone, vaikka petraamistakin toki riittää yhä. Eli kuten tavataan sanoa; tästä on hyvä jatkaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 9092
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s