Relapse

Relapse jatkaa Recollection sarjaansa julkaisemalla tällä erää 17 videon nipun. Siinä missä edellisessä osassa tarjonta ylsi 90-luvun alusta nykyhetkeen keskitytään nyt enemmän viime vuosien tuotantoon. Mitään extroja ei ole taaskaan tarjolla ja valikot ovat entistäkin karummat, vaikkakin käytettävät. Kuvasuhde ja etenkin laatu vaihtelevat voimakkaasti materiaalin ”värikkään” tason vuoksi, ääniraidaksi on tarjolla vain stereo.

Ilotulituksen avaa Mastodon vahvan Remission albuminsa todellisen jyrän, March Of The Fire Antsin sävelin. Oranssi-mustan sävyissä liikkuva kuva kielii ohjaajan keskivertoa tasokkaamman näkemyksen lisäksi keskivertoa suuremmasta budjetista. Näistä tummista sävyistä kelta-valkoisempiin tunnelmiin meidät johdattaa puolestaan örinäorkka Nile, jonka Sarcophagus on huomattavasti antoisampi ilman ääniä. Musiikki ja kuva kun vain eivät näytä sopivan toisiinsa tippaakaan. Viime aikojen suosikkini Neurosis on tunnettu vahvoista videoistaan, eikä ryhmä petä nytkään. Stones From The Sky jyrää vastustamattomasti, vaikka itse biisiä onkin lyhennetty töksähtävällä feidauksella lopusta reippaanlaisesti.Videon harmaa värimaailma yhdessä tarkoin harkittujen toistojen kanssa tukee entisestään sävellyksen monumentaalista voimaa.

Tämän visuaalisesti komen alun jälkeen siirrytäänkin sitten säästöluokkaan: Burnt By The Sunin The Perfect Is The Enemy Of The Good levyn ykkössinkun video Forlani on halvalla lähinnä kellaritreeneistä kasattu pätkä, eikä Dying Fetuksen keikkamateriaalista kyhäämä One Shot, One Kill juuri enempää tarjoa. Mikä pahinta kumpikaan biisi ei edes sellaisenaan aiheuta mitään riemunkiljahduksia. Vihreää hohdetta ja hyönteisiä pursuava Burstin Sculpt The Lives irroittelee mukavan raivoisasti Prey On Life levyn tiimoilta ja lisää aggressioita & äkkivääriä musiikillisia käänteitä pistää peliin lähestulkoon legendaarinen Today Is The Day. Musiikillista ylämäkeä jatkaa entisestään progressiivista instrumentaali-hc-grind-jazzia sylkevä Dysrhythmia, jonka My Relationship videon ohjaaja on tosin tainnut kärsiä jatkuvista pahoista epilepsia-kohtauksista.

Pasi Koskista ei enää nähdä Amorphiksen vokalistina livenä, mutta Alone pätkää katsoessa voi vielä muistella menneitä. Tasokas video kokonaisuutena, vastoin kuin seuraavana soiva Skinless yhtyeen From Sacrifice To Survival, joka jo pelkkänä biisinäkin on tavanomainen mutta tuhruisen halpis-videon kera suorastaan surkea. Suffocation, tuo synkän jenkki deathin yksi suurista, pistää rujon Synthetically Revived biisinsä kyytipojaksi testosteronia uhkuvan ja suoran väkivaltaisen videon. Välillä tulee nyrkistä, välillä lekasta – huh-huh. Jonkin sortin eteeristä proge-deathia (?) soittava Alchemist vie väkivallan kuvaamisen Solarburnillaan kuitenkin vasta täyteen huippuunsa. Kuvissa keskitytään näyttämään kuolevaa maapalloa, joka saa kärsiä ihmisen piittaamattomuudesta ja saasteista. Jatkuvasti käsitelty kuva syö kyllä osan sanoman tehosta, vaikka tehosteeksi onkin tarkoitettu.

Kokoelman toinen Neurosis raita The Tide on myös ikävä kyllä reilusti lyhennetty mutta visuaalisesti upea. Bändi on luottanut tälläkin kertaa ohjaaja Josh Grahamin näkemykseen, ja mikäpäs siinä luottaessa kun jälki on ensiluokkaista. Köyhän miehen The Dillinger Escape Plan kopio The End on ensinmainittua köyhempi etenkin ideoissaan, eikä Her (Inamorata) video kyllä tätä käsitystä muuta. Lisää ääriteknistä ja nopeaa grind/noisecore taontaa tarjoava Cephalic Carnage ei myöskään oikein avaudu Redundantin komeista keikkapätkistä huolimatta. Kaahaus loppuukin sitten tähän, sillä Vidnaobmana nimisen outouden Skin Strip on niin kuvallisesti kuin musiikillisestikin hyvin vaikeasti avautuva ja äärimmäisen rauhallinen. Hyvin vaimeilla, tuskin kuultavilla koneilla luotu äänimaisema edustaa sitä harmaan latteaa minimalismia, joka vaivuttaa nopeasti uneen. Päätöksenä kuultava akustinen Amorphis klassikko My Kantele pistää komeasti pakettiin tämän epätasaisen nipun mitä epätasaisempia esityksiä.

Recollectionin toinen osa herättää huomattavasti ristiriitaisempia tunteita kuin edeltäjänsä. Kappalejärjestys ontuu ja punainen lanka tuntuu hukkuneen pahoin jossain vaiheessa. Kuvanlaatu on erinomaista silloin kun lähdemateriaali antaa myöten, mutta muutamissa videoissa pikselöityminen nousee jo haittaavaksi. Äänet jyrisevät sentään tasaisen vahvasti. Huokean hintansa takia kokoelmaa voi kuitenkin suositella, ja kaukosäätimellä operoiva saa biisinivaskasta kyllä kasattua helposti toimivia settejä.