Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 45 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Mastodon: Remission
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Relapse

Yhdysvaltalainen Mastodon on uudelleenjulkaissut erinomaisen debyyttinsä vuodelta 2002, ja komean digipackin mukaan on laitettu kylkiäiseksi vielä live-DVD. Musiikillisesti nelikon tuottama suuriääninen möykkä on vaikea pala kategorisoitavaksi, räiske kun maistuu vuoroin deathin ja doomin sukuiselle hc/rock henkiselle paahdolle. Vuodesta 2000 aktiivisesti toiminut ryhmä ehti ennen Relapselle siirtymistä julkaista yhden demon ja seiskatuumaisen, ja kun levytys-diili oli tehty syntyi nopeasti laajalti kiitelty viiden biisin MCD Lifesblood. Seuraava vuosi toi muassaan debyytin äänitykset ja vielä splittilevyn High On Firen kanssa. Koska debyytti suhahti monelta kaikessa kiiressä ohitse, on tämän kelpo kiekon uudelleenjulkaisu perusteltua.

Musiikillisesta pääroolista bändin omaleimaisessa ilmaisussa kisaavat vuoronperään raskaan rosoisesti karjutut/huudetut vokaalit, todella vaikuttavan tasoinen ja tempoa jatkuvasti vaihteleva rumpali Brann Dailor, sekä tietenkin kaiken yllä vuoroin kirkuva, muriseva ja helisevä kitarakatto. Äänivallit nousevatkin välillä reilusti tulvarajan yli, ja kappaleiden rakenteet ja sovitukset ovat paikoin hyvin koukeroisia. Vaikka hetkittäin kaaos ylittää järjestyksen rajat, seesteisemmät, suoremmat ja melodisemmat osat toimivat erinomaisina vastavoimina, näin onnistutaan välttämään sillin makuinen salaatti. Levy kuulostaa kerta toisensa jälkeen yhä vain paremmalta ja paremmalta, eikä lukuisten kuuntelusessioiden jälkeen kaipaa paljon muuta kuin hieman enemmän monimuotoisuutta basisti/vokalisti Troy Sandersin lauluun. Nyt jatkuva, hieman monotoninenkin karjunta käy pidemmän päälle puuduttavaksi, mikä taas heikentää muuten loistavan levyn parhainta iskua. Bonusraitana kuultava Thin Lizzyn Emerald osoittaa että kyllä se muunkinlainen laulu tarvittaessa luonnistuu, kunhan vain uskallusta löytyisi.

Sävellysten monimuotoisuus näkyy etenkin kappaleiden kestoissa, sillä levyllä kuullaan niin kaksi minuuttisia raivonpurkauksia, kuin seitsemän-kahdeksan minuutin pituisia hitaita katedraalin rakentelujakin. Kaikki sävellykset ja sanoitukset on merkitty bändin nimiin, ja äänityksestä sekä miksauksesta vastannut Matt Bayles on myös tuottanut levyn yhtyeen kanssa. Tasaisen vahva jälki johtunee juuri voimakkaasti keskitetystä työstä. Mastodon kutoo musiikistaan aivan omanlaistaan uutta kangasta jonka laatuista ei aiemmin ole nähty – bändi kun soittaa death/doomiaan suoralta rock-pohjalta, käyttäen lisäksi paikoin monimutkaisiakin kappalerakenteita. Tämä kaikki kuulostaa takuulla vaikealta, ja sitä se varmasti monelle kuulijalle onkin, mutta ennakkoluulottomuus palkitsee heidät jotka antavat bändille tilaisuuden. Yksi vuoden levyistä omalla sarallaan.

Mukana tulevalla bonus DVD:llä on bändin Atlantan keikka joulukuulta 2002. Yhdeksän biisin setistä seitsemän raitaa on Remissionilta ja kaksi aikaisemmalta Lifesblood miniltä. Kuvanlaatu on kohtalainen ja äänet ryskyvät stereona, laulu on hieman liian pinnassa mutta muuten kaikki menee niin kuin pitääkin. Bändi on hyvässä vauhdissa lavalla joko on noin Tavastian vastaavan kokoinen. Kuvaus on suoritettu perinteisesti kolmella kameralla, ja erilaisia kuvaustapoja pyritäänkin etsimään kiitettävästi.

Linkki: Mastodon
Päivämäärä: 09.12.2003
Lukukertoja: 2163


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Mastodon

Mastodon yhdistää musiikissaan hard rock ja sludge elementit aivan omanlaisekseen raskaaksi kokonaisuudeksi, joka aluksi herätti huomiota etenkin Yhdysvalloissa. Georgian Atlantaa tukikohtanaan pitävä bändi on saanut sittemmin jalansijaa myös Euroopan puolella ja bändiä pidetäänkin yhtenä genrensä lupaavimmista.

Brann Dailor - rummut
Troy Sanders - basso ja laulu
Brent Hinds - kitara ja laulu
Bill Kelliher - kitara

Kotisivut: www.mastodonrocks.com

(Päivitetty 16.07.2007)
Levyarviot:
Blood Mountain

17.11.2006
Arvostelijana Mikko Heimola
Call Of The Mastodon

27.01.2006
Arvostelijana Mika Roth
Recollection – Relapse Video Collection 2 (DVD)

08.10.2004
Arvostelijana Mika Roth
Leviathan

22.08.2004
Arvostelijana Mika Roth
Contamination Festival 2003 (DVD)

03.08.2004
Arvostelijana Mika Roth
Remission

09.12.2003
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Roskilden torstai – Massiiviset

05.07.2007
Roskilde/Tanska