Sauna Open Air - perjantai

Sauna Open Air festivaalin toisen päivän ensimmäinen esiintyjä oli Espoosta kotoisin oleva metallirevohka nimeltänsä Kiuas. Yhtye tiedosti itsekin aikaisen soittoaikansa epäkiitollisuuden, mutta minkäs teet – jonkunhan on aina oltava ensimmäisenä.

Vastikään uuden Reformation pitkäsoittonsa julkaissut yhtye oli vetänyt pienen lavan edustan täyteen metallikansaa jo hyvissä ajoin ennen settinsä alkua, joten Kiukaalle näytti olevan tilausta ainakin tässä Saunassa. Pienen odottelun ja roudarin suorittaman tarkan kitaranviritys session päätteeksi lavalla alkoi viimeinkin tapahtua. Tai ei siellä oikeastaan liikettä nähty vielä vähään aikaan, mutta kaiuttimista kajahti ilmoille Conan Barbaari elokuvan alkumusiikki ja pian tuon kyseisen filmin tuttu kertojaääni puhuikin jo menneistä sankareiden ajoista ja suurista urhoista. Lyhyen soundtrack-miekankalisuttelun päätteeksi lavalle ilmestyivät sitten ne ihka oikeatkin metallisoturit, jotka olivat vaihtaneet barbaariset lyömäaseet astetta modernempeihin instrumentteihin.

Heti keikan alkusekunneista lähtien oli päivänselvää, että Kiuas tulisi olemaan yksi perjantain voittajista. Runsaslukuinen yleisö kun otti tämän melodista ja nopeaa englanninkielistä metallia suoltavan yhtyeen omakseen välittömästi. Nopeilla koskettimilla ja vielä niitäkin nopeammalla kitaralla loihditut runsaat melodiat, riffit sekä koukut löysivät välittömästi lavan eteen ahtautuneesta metallikansasta lukuisia tarttumapisteitä. Niinpä väki lähti taputtamaan tahdissa heti kun sellaista vain toivottiin orkesterin taholta, eli ihan kelpo ”hyvityksen” Kiuas lopulta sai epäkiitollisesta soittoajastaan.

Soundit olivat suht kohdallaan, vaikka rummut vähän alussa puskivatkin päälle. Vokalisti Ilja Jalkasen upean taipuisa ja moneen tyyliin kääntyvä ääni loi yhdessä Mikko Salovaaran vivahteikkaan kitaroinnin kanssa kerrassaan upeita hetkiä, joita olisi voinut nauttia reilusti kolmea varttia kauemminkin. Merkittävään osaan nousivat myös Atte Tanskasen runsaat koskettimet, jotka yhdessä kitaran kanssa tyydyttivät vinhaan tahtiin metallikansan riffi- ja melodia-nälkää. Setistä nousivat selvästi edukseen alkupuolella kuultu Cross The Snow, jonka valtaisa rakenne kesti kuin kestikin koko teoksen painon, sekä viimeisenä soinut hittibiisi Warrior Soul. Kiuas tarjosikin sopivan energisen ja vauhdikkaan lähdön keskimmäiselle festivaalipäivälle, tästä oli hyvä jatkaa.

Päivän ensimmäinen ison lavan akti oli puolestaan Savon kieroin metallikopla Turmion Kätilöt, jonka keikka oli ennakolta eräs festivaalien suurimmista kysymysmerkeistä. Onhan yhtye tullut tutuksi sanalla sanoen värikkäistä keikoistaan, joilla voi sattua ja tapahtua melkein mitä vain – ja painotetaan tässä yhteydessä vielä erityisen paljon tuota sattua sanaa.

Setti avattiin pitkällä introlla, jonka päättyessä kaikki kuusi kätilöä löytyivät estradilta, kuka mitenkin juhlatilaisuuteen sonnustautuneena. Ihomaalia oli totuttuun tyyliin kulunut reippaammanpuoleisesti ja pukukoodi näytti olevan jälleen hyvinkin vapaa(mielinen). Homma lähti toden teolla käyntiin kun Hoitovirhe pitkäsoiton jytäraita Lepositeet jyrähti soimaan. Tämäkin viisu sai ehkä rahdun vaihtelevan, mutta pääosin ehdottoman positiivisen vastaanoton. Kätilöiden suloiset laulajapojat MC Raaka Pee ja Speggel ottivat tuttuun tyyliin tilanteen heti kättelyssä hallintaansa, eikä kaapin paikasta ollut kotvasen kuluttua enää pienintäkään epäselvyyttä. Tämän jälkeen yleisöä hellittiin sellaisilla helmillä kuin Pirun nyrkki ja Tirehtööri, joista etenkin jälkimmäinen sai yleisön puolella aikaiseksi spontaania mylvintää. Myös mielenkiintoisella vokalistien ”katse-mittelöllä” ryyditetty Neljä käskyä sekä hittibiisi Verta ja lihaa saivat vuorollaan aiheutettua möykkäpiikkejä yleisön seassa.

Junttaavien sävellysten ja värikkäiden sanoitusten lisäksi katsojia viihdytettiin tietenkin myös monilla muilla keinoin. Huudatus ”Tampere rocks! Helsinkin sucks!” sai aikaiseksi runsaan kuoron, eikä Speggelin satunnainen kurituskaan jättänyt varmasti montaakaan katselijaa kylmäksi. Harvoinhan sitä näkee kun esiintyvää taiteilijaa mätkitään lavalla nahkaruoskalla, tai kun palavaa röökiä tumpataan hänen kieleensä. Setissä kuultiin myös coverointi Rob Zombien oivasta Superbeast siivusta, joka kääntyi vahva aksenttiseksi savo-englanniksi suht kauniisti. Turmion Kätilöt veti settinsä aavistuksen yliajalle, mikä olikin keikan ainoa negatiivinen puoli. Hulluja ukkoja koko revohka – ja taitavat tietää sen itsekin, mutta ehdottoman viihdyttäviä hulluja. Yhtye voisi todellakin harkita live-levyn tekemistä, tai mikä vielä parempaa, live dvd:n julkaisemista. Sen verran kovassa vedossa bändi näillä keikoillaan järjestelmällisesti on.

Pikametalliryhmä Norther esiintyi seuraavaksi pienellä lavalla ja koskapa Kätilöt vetivät settinsä punaisille minuuteille, tuli yleisölle kova kiire ehtiä ison lavan edustalta alueen toiseen laitaan ennen Northerin keikan alkua. Onneksi bändi malttoi odottaa sentään muutaman lisäminuutin, jotta kaikki pääsivät varmasti nauttimaan retkueen alkuintrosta. Metallikansaa lämmiteltiin T.A.T.U.:n iki-ihanalla They´re Not Gonna Get Us poppailulla, joka tuntui aiheuttavan hymyn kaltaista oireilua niin katsojien kuin itse esiintyjienkin huulilla.

Setti polkaistiin käyntiin reippaalla vauhdilla, eikä kiiruhtaminen laantunut oikeastaan missään vaiheessa seuraavan vajaan tunnin aikana. Laulaja/kitaristi Petri Lindroos oli sonnustautunut tällä kertaa maastokuvioituun lippikseen ja peililaseihin, mitäköhän sille vanhalle lehmänkuvioiselle stetsonille on muuten mahtanut tapahtua? Toisesta kitarasta vastaava Kristian Ranta tuntui olevan hattupäisen Lindroosin tavoin loistavalla tuulella, eikä muullakaan bändillä suupielet olleet vääntyneet ainakaan alaspäin. Missä lienee syy, mutta soundien puolesta Northerin keikka oli kuitenkin rahdun heikompi kuin muilla pienen lavan bändeillä. Yleisöä oli pakkautunut lavan välittömään läheisyyteen kuitenkin todella paljon ja läpi setin sitä tuntui etsiytyvän paikalle yhä vain lisää. Vapautunut ja rento meininki määrittelivätkin setin kulkua ja ihan ilokseenhan tällaista pikametalli sarjatulta kuunteli, vaikka aivan terävimmillään Norther ei nyt tainnut ollakaan.

Seuraavaksi isolle lavalle kapusi Diablo, joka tuntui nauttivan todella kovaa suosiota, mikäli yleisön määrää ja sen aktiivisuutta voi pitää menestyksen mittareina. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto Mimic 47 tuntuu nostaneen bändin monellakin tapaa seuraavalla tasolle, kun aiempien kiekkojen antamista lupauksista suurin osa on onnistuttu lunastamaan uutukaisella. Toisesta kitarasta ja vokaaleista vastaava Rainer Nygård näytti tiedostavan Diablolle otollisen tilanteen erityisen hyvin ja herra pyrkikin repimään Saunan väestä kaiken mahdollisen irti. Yleisön huudatus ja sen eri osien (erityisesti takarivien) herättely sujuikin mieheltä kuin suuren maailman show-tähdeltä. Mielessä kävikin, että tässähän meillä on ihan oma James Hetfield. Nygårdin lisäksi myös basisti Aadolf Virtanen syyllistyi useaan otteeseen väen yllytystoimintaan. Kitaristi Marko Utriainen sen sijaan keskittyi lähinnä soittimensa hallinnointiin, mutta ei Utriainenkaan ollut mitenkään kengistään lavaan kiinni kasvanut, vaan jaksoi myös liikkua lauteilla kiitettävästi. Kannuttaja Heikki Malmberg pysyi sentään tiiviisti postinsa takana ja mies hoitikin työnsä alusta loppuun saakka täysin moitteetta.

Rankempaa turpaanveto-metallia runsaslukuisen yleisön päälle syytänyt nelikko sai miltei jokaisella siivullaan reilut aplodit ja muutaman vuoden takainen sinkkuraita Read My Scars otettiin suorastaan myrskyisin suosionosoituksin vastaan. Kyseisen sinkkubiisin lisäksi Icon Of Flesh ja ”hitaana biisinä” sisään spiikattu Queen Of Entity pikataival saivat irroiteltua väestä reilumman puoleisesti metakkaa. Nygård ei kuitenkaan ollut tähänkään vielä täysin tyytyväinen ja niinpä Damien biisin tienoilla suoritettiin äärimmäisen onnistunut ”Perkele!” yleisönhuudatus. Mimic 47:n nimibiisin aikana yleisö olikin jo sitten sen verran hyvin kypsytetty, ettei sitä tarvinnut enää edes pyytää huutamaan. Diablon nousu suomalaisen metallin A-ryhmään vaikutti ainakin tämän keikan valossa ensinnäkin ansaitulta ja toisekseen vähintäänkin oikeudenmukaiselta. Hevisauna termiä aikoinaan voimalla lanseerannut ryhmä heittikin Saunan väelle todella kipakat löylyt. Hyvä Tampere!

Pienellä lavalla vaihdettiin tämän jälkeen reilusti pakanallisempaan meininkiin, kun vastikään laulajaa vaihtanut Finntroll miehitti pienen lavan pienet lauteet isoilla äijillä. Blackin makuista humppaa ruotsiksi julistava folk-, viikinki-, korpi-, peikko-metalliryhmä näyttikin nauttivan kohtuullista suosiota, vaikka ruotsinkielisille alueilla olikin reilusti matkaa.



Sen verran monimiehinen ja aktiivinen orkesteri kun on, Finntroll sai pienen lavan myös näyttämään todella pieneltä. Tuore vokalisti Vreth heilui ja heilutti kunnioitettavan mittaista tukkaansa reilulla vimmalla, eivätkä kitaristit Skrymer ja Routa, tai basisti Tundra jääneet tässä lajissa rahtuakaan uutta mylvijää huonommiksi. Rankka biisien mukana rellestäminen ei vaikuttanut kuitenkaan paljoakaan itse soittamisen tasoon ja pienen lavan edustalle ahtautunut pakanaväki saikin nyt Finntrollilta täyden vastineen oravannahoilleen.

Koko keikasta heijastui aivan uudenlainen voima ja syke, sillä Finntroll tuntui nyt ensimmäisen kerran pitkästä aikaa taas todella tuoreelta ja elinvoimaiselta bändiltä. Uuden vokalistin ärjyvä tyyli ja käskevämpi mörinä tuntui sopivan trollien rätkeeseen kuin rautahanska soturin käteen, vaikka Vreth taisikin laulaa astetta korkeammalta kuin edeltäjänsä. Kautta Ukon, Pekon ja Tapion – näin sitä pitää!

Lauantain, ja monen mielestä varmasti koko festivaalien, odotetuin esiintyjä oli eittämättä englantilainen black metal legenda Cradle Of Filth, joka viime vuosina on liukunut alkuaikojen raa´asta räiskeestä yhä sinfonisempiin ja melodisempiin suuntiin. Koko päivän ajan yleisön joukosta oli saattanut spotata Cradle Of Filthin ”pukukoodilla” varustettuja faneja ja tuo tyyli tuntui vain yleistyvän perjantaipäivän kääntyessä hitaasti illaksi. Niinpä kellon viisareiden osoittaessa puoli yhdeksää ison lavan edustalle oli jo kertynyt suuri joukko väkeä ja pääsääntöinen väri oli tietysti musta. Tavallisten bändipaitojen ja nahkatakkien seasta saattoi nyt kuitenkin erottaa myös normaalia enemmän kumia, muovia, sekä kaikkea muuta tilaisuuteen sopivaa materiaalia. Dani Filth joukkioineen antoi yleisönsä odottaa muutaman ylimääräisen minuutin, jonka jälkeen helvetin portit avattiin reilun tunnin ajaksi.

Alkuintron introna kuultiin internetistä ja sen toisenlaisesta käytöstä kertova huumoriraita, jonka jälkeen päästiin varsinaisesti asiaan – eli kivitalon kokoiseen introon, jonka päätteeksi Dani kumppaneineen ilmestyi lavalle. Jo pelkkä vokalistin näkeminen sai irrotettua yleisöstä mahtavan metelin ja tämä oli vasta alkua.

Dani Filthin lisäksi lavalla vaikuttivat kitaristit Paul Allender ja Charles Hedger, basisti Dave Pybus sekä rumpali Adrian Erlandsson. Virallisten jäsenten lisäksi estradilta löytyi myös naisvoimaa taustalaulaja Sarah Jezebel Devan ja kosketinsoittaja Rosie Smithin hahmoissa. Eli Cradle Of Filth esiintyi nyt oikein seitsenhenkisenä kokoonpanona. Mittavan soitinarsenaalin mukanaan tuoma soundien massiivisuus tahtoi aluksi lyödä pahasti yli, kun ryskeestä ei meinannut erottaa kielisoitinten ja rumpujen lisäksi juuri mitään muuta. Nähtävästi herra Filth itsekin huomasi tämän ongelman, tai ainakin herra poikkesi muutaman kerran aivan setin alussa lavan sivulla ja mystisesti ääniongelmat katosivat hyvin nopeasti tämän jälkeen.

Setti oltiin rakennettu vanhalla tutulla ”enemmän hittejä, vähemmän yllätyksiä” metodilla, joka tuntui kelpaavan mainiosti bändin runsaslukuisille faneille. Kuten yhtyeen imagolle hyvin sopi, niin mitä alemmas aurinko painui sitä paremmalta Cradle Of Filth kuulosti. Loppukeikasta kuultu hittikimara olikin jo sitten yhtä suurta riemujuhlaa ja meno senkun vain parani encoreiden kohdalla. Toinen päivä saatiin siis päätökseen vähintäänkin yhtä vahvoissa tunnelmissa kuin ensimmäinen, vaikka tyylillisesti iltojen pääesiintyjät eivät olisi juuri enempää voineet toisistaan erota.

Pääset jatkamaan tästä Sauna Open Air festivaalin lauantaihin. Täältä löydät taas Sauna Open Air festivaalin torstain jutun.

Teksti ja kuvat: Mika Roth