Laurila, Brightboy, Vasama

Noin sopivasti opintototukien jälkeen ilmainen keskiviikkoiltama Klubilla ja lavalla tehosoitossa ollut nouseva ryhmä sekä yhden paikallisen hahmon uusi yhtye. Näillä eväillä Klubi olikin mukavan täynnä ja jokaiselle köörille riitti yleisöä.

Illan aloitti naislaulajalla ja koskettimilla varustettu Vasama, jonka radiolistapopin kuuloinen soitto kärsi siitä samasta, mistä suurin osa kotimaisesta radiopopista. Soitto oli kaikin puolin liian eheää, minkäänlaista persoonallisia railoja tai säröilyjä ei korviin osunut, jotain josta yhtyeen musiikkiin olisi saanut otteen. Niinpä heleä ja aika poppis soitanto valui ohi ilman sen kummempia väristyksiä. Parasta soitossa oli mukavan muhkea basso, mutta muuten Vasaman Klubin keikka oli oppikirjaesimerkki siitä ihan kivasta. Ja se kun ei valtavan tarjonnan vyörytyksessä oikein riitä.

Viimeksi Jee Jeessä toukokuussa näkemäni Brightboy oli Klubilla huomattavasti kovemmassa iskussa. Kun helsinkiläisyhtye oli keväällä huolimatta hyvästä esityksestään vielä hivenen raakile, on kesän aikana tapahtunut paljon. Syksyn alussa julkaistun Dead City Songs -demon neljä raitaa soivat Klubilla komeasti, yhteissoitto oli poseeravaa ja muutkin kuin bändin jätkein kaverit saivat liikettä jalkoihinsa. Etenkin 1989 -biisi upposi tällä kertaa hyvin. Skandinaavinen melodinen poprock, kuten herrat antiaan kutsuvat, kehittyy hyvää vauhtia. Vaikka mitään supertarttuvaa ei ehkä olekaan vielä tarjolla, on Brightboy kasvamassa yhdeksi mielenkiintoisimmista uusista kotimaisista tulokkaista. Todelliseen menestykseen ei vaadita muuta kuin niitä todellisia killeribiisejä. Mutta hyvältä touhu joka tapauksessa vaikuttaa jo nyt.



Ensimmäinen tuntemus Office Buildingin nokkamies Janne Laurilan uudesta bändistä oli hämmennys. Kun Jannesta on aina itselleni noussut mieleen sellaisia sanoja kuin harmonia, kaunis ja melodinen ääni, kantrivaikutteet ja tyylikäs herrasmies, oli Laurilassa homma jotain aivan muuta. Ensinnäkin kyseessä on bändi, eikä Janne ja pojat –tyyppinen ratkaisu. Tiikeripommien taustakööri Jukka, Pete ja Antti tuovat takuulla oman vahvan panoksensa toteutukseen. Tyylilajiltaan Laurila ei ole myöskään mikään osiensa summa; vaikka mukana olikin vielä hetkittäin hivenen OB:n folkahtavaa poljentoa ja Tiikeripommeista tuttu urkutiluilu sai parissa kohtaa tilaa, oli homman nimenä pääasiassa suoraviivainen ja jopa raskas rokkivääntö. Eli se tuttu harmonia, melodia ja kaihoisa kauneus oli rikottu ja tilalla oli alkuvoimainen ja jopa melko tymäkkä rokkipotku, joka ei vielä näin ensikuulemalta ja bändin ensimmäisellä virallisella keikalla ollut aivan täysin balanssissa. Silti treenillä ja useampien keikkojen jälkeen tässä voi olla jotain todella hienoa syntymässä. Vielä kun saavat vääntöönsä sen verran groovea, että muutkin kuin minä saavat jalkansa liikkeelle niin hyvä tulee.

Visuaalisesti Jannen persuuksista pienesti revityt farkut ja kaikkea muuta kuin herkkä esiintyminen yhdistettynä Antin hikiseen paukutukseen, Peten ilmeettömään bassotteluun ja Jukan riettaaseen kitarointiin Dalmatialaispaita päällään antoivat kokonaisuudesta mukavan vinksahtaneen jälkimaun. Siis huolimatta soiton melko suorasta puskemisesta. Tsekkaamisen arvoinen on myös nelikon musiikin teon ohessa luoma I Love Dark Beat -fanzine, jota sai Klubilla lunastaa haltuunsa. Lue totuudet Samaesta ja Pirisen Villestä, monen muun hörhöilyn ohella.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo