Bilmo, Risto, Ultramariini

Noin etukäteen ajateltuna Klubin kolmen suomenkielisen pop-orkesterin kattaus oli hivenen hämmentävä. Vaikka itse lukeudun sekä Ultramariinin haikean klassisen popin että Riston avantgardisen iskelmäjazzprogepopin ystäviin, olisin voinut kuvitella bändien keräävän hiukan eri yleisöä keikoilleen. Näin saattoi käydäkin, mutta oli miten oli, kumpikaan yhtye ei ainakaan joutunut soittamaan tyhjälle salille.

Kekkerit käynnisti kuitenkin Bilmo, herrojen Jarmo Vähähaka ja Ville Kela sympaattista suomipoppia veivaava yhtye. Kolmella bonus-soittajalla varustettu duo rokkasi materiaaliaan mukavan menevästi, eikä alussa hivenen häirinnyt kova volyymi lopulta haitannut. Jarmon laululla juossut poppailu toimi ainakin meikäläiselle livenä levyä paremmin ja hauskoilla arkisilla sanoituksilla varustetut kappaleet tekivät ihan hyvää työtä korvakäytävissä. Vaikkei Bilmo nyt olekaan ihan J. Karjalaista saatikka Limonadi Elohopeaa, voisin kuvitella näiden fanejen lämpeävän myös Bilmosta. Sen suurempia kohokohtia keikasta en nosta, mutta tällä näytöllä yhtyettä menee mielellään katsomaan toistekin.

Riston keikka oli yhdessä mielessä yhden ajanjakson päätös. Nelikon rumpalina Eero Rannion jälkeen toiminut Cessna -mies Sami Rouhento on lähdössä Englantiin töihin ja niinpä Risto joutuukin pian istuttamaan uutta tahdinpitäjää bändiin. Kivasti lavan pyöreätä reunaa myötäillen etualalle sijoittunut yhtye aloitti tiukasti ehkä tarttuvimmalla hitillään Nina, olen palasina. Samin jopa basaria myöten karsittu askeettinen lyömäsetti vispilöillä, Tuomas Eriksonin poseeraava ja hyvinkin jazzprogeileva kitarataiteilu sekä Minna Kortepuron baritonikitarointi pysyivät hyvin kasassa ja loivat hyvän musiikkiväylän maestro Ylihärsilän ajeltavaksi. Riston kosketinteutarointi olikin jälleen hikistä ja raivokasta mutta myös intensiivistä ja tarpeen mukaan koskettavaa.

Levy-yhtiön jätkien vaahtoamisen jälkeen leijailevasti keikkaa rauhoittanut Sade, kultainen sade antoi mukavan hengähdystauon, jonka jälkeisessä tulittelussa Diskopallo pisti lantion liikkeelle, Annukan kaa tärisytti nostoillaan ja hymyilytti tilu-liluillaan. Herkät Kuiskauksesi elää vielä ja Unessa mies, valveilla nainen yhdistävät heleät tunnelmat milloin äkkiväärästi, milloin koskettavasti arkisia tarinoita pohtiviin teksteihin. Pienellä välihäröilyllä esitetty Kuumetta aivoissa ja encoreksi jätetty herkkä keinutus Puputupuna puolustivat hyvin paikkaansa setissä, jossa kuultiin myös aikaisemmin kuulematonta Risto-materiaalia. No, ainakaan minä en ole kuullut... Pääasiassa homma luisti kuitenkin edelleen debyytin maailmassa. Hyvä keikka, yksi parhaita tähän mennessä Ristolta.

Olen kuullut ja lukenut Riston vinoa soitantoa leimattavan tekotaiteelliseksi schaisseksi. Itse hämmästelen tätä, koska minusta nelikon touhussa ei sinänsä ole edes mitään sen kummempaa taiteellisuuden leimaa. Minulle Risto joukkoineen on kaivattu persoonallinen jatkaja esimerkiksi Leevi & The Leavingsin työlle. Ja jos jotakuta shokeerataan suorasanaisilla sivalluksilla, niin sehän on vain ja ainoastaan positiivista. Pieni ravisteluhan ei koskaan tee pahaa, varsinkin jos sitä tarjoillaan näin viihdyttävissä muodoissa. Sillä kauniita melodioita, tunteikkuutta, kiihkeyttä ja hilpeyttä Riston musiikissa riittää. Vaikka noin tekstipohjalta voisi luulla, että aika huonosti menee...

Sitten siirrytään noin luokkaa 70 kilomeetteriä etelään päin ja sukelletaan Hämeenlinnalaiseen kasvuympäristöön heleän ja melankolisen popin tahdeissa. Tuomas Ilmavirran kattavan kosketinkomentokeskuksen lisäksi Ultramariini oli varustanut myös Matti Johannes Koivun akustisen kitaran ja laulumikin ohella koskettimilla ja viisikolla olikin ennenkuulemattoman monipuolinen kosketinmatto käytössään. Muutoin melko eleettömästi esiintyneen yhtyeen keikassa huomio kiinnittyi Matin todella rauhattomaan liikehdintään. Ihmettelinkin, kuinka mies pystyi tärinöistään huolimatta suoriutumaan laulustaan puhtain paperein.

Vanhoilla hiteillä kuten Elohopeaa, Kalpea tähteni ja Soma yhtye fiilisteli tyylillä, mutta tasapuolisesti kuultiin myös tuoreen kakkoslevyn Kevään ja kesän tähtikuvioita materiaalia. Jotenkin minulle vasta tällä keikalla valkeni, kuinka paljon samaa monissa uusissa raidoissa ja Kalpea tähteni –hitissä on Korppi -levyn aikaisen Liekin kanssa. Ja tämä on kehu. Kitarakuvioita ja juoksevaa kosketinmattoa oli nautinto kuunnella.

Ihan mainio ilta, tyytyväinen olo. Kiitos ja anteeksi.

Ilkka Valpasvuo