Ranka

Ihan ensimmäiseksi täytyy todeta, että Liekin kakkosalbumin hittibiisi Pienokainen on koskettavimpia, kauneimpia ja ylipäätään upeimpia suomenkielisiä tunnelmatäkyjä pitkiin pitkiin aikoihin. Ansaitsee joka ainoan sekunnin radiosoittoajastaan! Mutta onko Korppi –albumin sijoittuminen listalla kärkikymmenikköön vain kieltämättä upean hitin varassa, vai voidaanko puhua koko levyllisen täysosumasta?

Kuulijan (ja bändin) kannalta sihti on onneksi kunnossa, sinne taulun keskiön reunamille jää vasama törröttämään. Vaikka jo Magio -debyytillä iskettiin lujaa kiilaa tunnelmoivan kauniin poppiksen ystävien sydämiin, voi Korppia pitää todellisena läpimurtona. Harvassapa taitavat olla ne levyt, jotka voivat vastaavalla temmolla ja tunteella todeta keikkuvansa koko maan halutuimpien kiekkojen harvassa joukossa. Siltikään aivan koko levyn sisällöstä eivät kyyneleet ala tulvimaan kohti pölyttävää lattiamattoani.

Heti avausraita Veit omasi lentoon tarttuu kiveksistä asti kiinni Oken hellillä koskettimilla, Jannen unelmoivan persoonallisella laulelulla ja lopussa tilulilu-tripille karkailevalla kitaralla, silti ote alkaa heltiämään yli viisiminuuttisella Kun kattojen ylle löi (Aurinkoon) -hilpeilyllä, ehkä juuri sen pituuden takia. En voi auttaa rockailee Hammond -saundeilla tumman alakuloisena johdattaen seuraavaan hittiin, nimibiisi Korppiiin, jonka tarttuvuus lähentelee jo Pienokaista. Vaikka nelikko varmasti osaa hyvin perustella biisien melko pitkät venyttelyt, miettii vain, olisiko joidenkin lievä tiivistäminen lisännyt levykokonaisuuden intensiteettiä ihan sinne kymppilevyjen sarjaan? Tarinoillahan on tietysti aina oma pituutensa... Ja kyllähän Liekin kaltainen progehengessä syöksyilevä ja rönsyilevä poppis tarvitsee aikaa musiikkimatkoilleen.

Luulin, luulen jää falsettikertsistään huolimatta hiukan välisoiton asemaan, Tikarikaan ei jumittelevine sanoineen jostain syystä sen kummempia innosta. Onneksi seuraava biisikolmikko on täyttä timanttia! Uninen Saattaja nostaa niskavilloja pystyyn. Jannen miltei ulinaan taittuva laulutunnelmointi, ylirauhallinen tempo, herättelevä kitarariffi sekä ilosta synkkyyteen syöksyvä kertosäe nostavat kaunokaisen levyn ehdottomaan eliittiin. Tuletko niin kuin öinen maa -balladin on helppo jatkaa sieluni vatkaamista akustisine näppäilyineen, kehto-/nuotiolaulu sieltä parhaimmasta päästä. Ja kun seuraavana korviin leijailevat Pienokaisen piano- ja huilutiluttelut, alkaa musiikillinen orgasmi olla lähellä! Biisissä Liekin purskahteleva juoksevuus yhdistettynä Jannen rauhalliseen lauluun ja koskettaviin sanoihin toimii täydellisyyttä hipoen. Poken huilu on...kertakaikkisen UPEA! Ja kun biisiin on saatu vielä tarttuva kertosäe, ei voi kuin kehottaa sivistymättömiä ottamaan tämän kappaleen syvälliseen kuunteluun. Se kannattaa, sen voin taata! Edellisen biisitrion jäljiltä päätösraita Valkoinen on enkelten yö menee sulatellessa.

Lopussa kiitos seisoo. Kuunneltuani levyn vähintään kaksikymmentä kertaa voin olla edelleen tyytyväinen kokonaisuuteen, vaikka oma suosikkiosasto erottuukin selkeästi edukseen. Ainakin vielä. Korpin lento on lumoava matka, monta koskettavaa seikkailua sisältyy miltei tunnin vaellukseen. Jos yksi kotimainen albumi kannattaa tänä suvena ostaa, se on tämä.