15.04.2005
Dynamo, Klubi/Turku
Tämänkertaisen Club Continentalin vieraana esiteltiin Tigerbombs Suomen Tampereelta. Vaikka perjantai-ilta oli jälleen täynnä päällekkäisiä keikkoja, ehti Tigerbombsienkin menoa hetken tsiigaamaan. Jostain syystä aiemmin katsastamista vaille jäänyt bändi kiinnosti, mutta keikkaan keskittymistä vaivasi pahemman kerran illan muiden bändien kärsimätön odotus. Tigerbombs esitti mukaansatempaa onnellista kitarapoppista, mutta tällä kertaa ei keikasta kovin paljoa jaksanut innostua. Laulaja Kido Retrolta riitti levotonta juttua ja yleisö intoutui lähemmäs tanssinpyörteitä kuin Continentalissa ollaan totuttu. Parinkymmenen minuutin tsekkauksessa oli kuitenkin ihan tarpeeksi onnellisen ihastuttavaa, mutta varsin tasapaksua musiikkia. Keikan ”heavympi” kipale oli ehdoton kohokohta alkusetistä. Jotain puuttui, jotain uupui, ehkä se oli vain oma fiilis.
Dynamosta oli aika suihkaista nopeasti Klubille, joka kuhisi odotuksesta jo hyvissä ajoin. Black Audio astelikin lavalle heti yhdentoista jälkeen, jolloin porukka vielä ryysti innoissaan häppärikaljaa eikä heti näyttänyt tajuavan, että lavalla tapahtui. Muutaman rauhassa soitetun kappaleen jälkeen laulaja Ville Pirinen päätti herätellä kansaa ja ottaa tanssilattian käyttöönsä vallattoman ja hervottoman tanssin, kärrynpyörien ja sekoilun kautta. Pikku hiljaa jengi heräsi kuulemaan savuisen letkeitä ja funkahtavan rytmikkäitä biisejä puhtoisen syntiseltä nelikolta.
Black Audio soitti paljon uudempaa materiaalia, juuri yhtään vanhaa hittiä ei kuultu. Yhtä loistavaa menoa irtosi kuin ennenkin, vaikka uusista rauhallisen soljuvista biiseistä ei heti ensimmäisellä kerralla paljoa mieleen jäänytkään. Ville jatkoi lanteiden keinuttamista myös lavalla lähes vanhojen aikojen show-meiningillä. Meno oli entistä enemmän pirkkoherrojen vaikutteiden alaista, mutta kyllä Black Audion omakin historia pitää vauhdikkaan sekopäisen persoonallisuutensa pinnalla. Puolen tunnin setille olisi kaivannut jatketta, mutta tällä kertaa lämmittelijältä ei encoreja saanut jäädä huutamaan. Keikan lopulla tapahtui hubaisa erikoisuus, kun laulajalta pyydettiin nimmaria levyyn. Levy olikin Pirkkojen kokoelma, eikä mikään lukuisista Black Audion levytyksistä. Aika harvoin sitä toisten bändien levyihin nimmareita pyydetään, mutta huvinsa kullakin.
Kovin kauaa ei itse pääesiintyjää tarvinnut odotella. Loppuun myyty Klubi pursuili tungoksessa jengin koittaessa päästä mahdollisimman hyville paikoille vastaanottamaan autuaan tyylikkäitä, rämisevän rockeja tai yksinkertaisen tunnelmallisia kipaleita kolmikolta P-K, Espe ja Asko. Vaikka odotukset 22-Pistepirkon keikkaa kohtaan olivat olleet kovat, lunasti bändi ne tälläkin kertaa täydellisesti. Muutaman viikon tehokuuntelussa ollut uusi Drops & Kicks soi loistavasti myös livenä ja itse herrat olivat niin omia itsejään kuin aina ennenkin. Kosketinsoittaja-basisti Asko kiipeili pitkin lavaa ja soitteli välillä makuultaan, välillä muutaman metrin korkeudessa. Laulaja-kitaristi P-K valloitti rauhallisella charmillaan ja rumpali Espe sympatisoi menoa taaempaa.
Vaikka keikan muutama ensimmäinen kipale ei vielä herättänytkään molemminpuolista täydellisyysfiilistä, ei siihen kovin kauaa tarvittu. Uudemmat biisit rockasivat kovaa ja saivat jengin bailamaan, mutta kuten niin usein uusien levyjen kiertueilla, kohokohdat saadaan niistä vanhoista klassikoista. Näistä ikivihreistä päästiin tällä kertaa kuulemaan Birdy sekä edellisen levyn Quicksand ja This Time. Muuten edettiin pääosin uudella materiaalilla, joka sekin tunnettiin vähintään kohtalaisesti siihen nähden, että levy julkaistiin vasta muutama viikko sitten. Sister May rockasi vauhdikkaasti.X-(wo)menissä Espe otti mikin käteensä ja lavan haltuunsa. I Knew oli puolestaan yksi keikan kauneimmista hetkistä.
Tunnelma oli jälleen vertaansa vailla. Välillä jengi poppi kuin pallosalama, seuraavassa hetkessä oltiin niin liikuttuneita, että oltaisi voitu koko porukan kesken pyyhkäistä silmäkulmasta vierivä kyynel. Välillä voitiin nauraa yhteen ääneen silkasta musiikin synnyttämästä riemusta, jota omaperäinen ja itsepäinen yhtye on onnistunut luomaan kansojen kuultavaksi jo yli kahden kymmenen vuoden ajan. Tunnin setin jälkeen huumaavat ablodit saivat paikan ja pirkkomiesten oli asteltava takaisin lavalle. Encoren alussa kuultiin P-K:n taidonnäyte mies&kitara -tyyliin uuden levyn extra-biisistä, jota voidaan kutsua vaikka nimellä ”I Left My Baby”. Rally Of Loven paukahtaessa soimaan astuivat loputkin miehet takaisin lavalle ja jengi sekosi lopullisesti. Vaikka Pirkot eivät tapansa mukaan olleet kovin puheliaalla päällä, riitti Askolla paikasta toiseen hyppelyn lisäksi energiaa kehua joka keikalla parempaan yltävää Black Audiota ja kysellä lopun perinteiset kyselyt ”rock” vai ”tyylikäs” päätösraidasta. Taisi olla tälläkin kertaa sitä tyylikästä rockia, jota loppuun tarjottiin.
22 Pistepirkko tuli jälleen kehuttua maasta taivaaseen, mutta sen bändi ansaitsee täydellisesti. Vaikka Pirkoilla riittäisi loistavaa materiaalia kymmenen tunnin hekumallista keikkaa varten, oli tässä lähes täydellinen setti tähän hetkeen. Tarpeeksi rockausta ja bailausta nykyisen vanhaan tyyliin, muutama ikivihreä sekä pari Rally of Loven elektrompaa biisiä. Ihastuttavat herrat omassa sympaattisessa symbioosissaan. Pirkkojen luomaan todelliseen illuusioon ei tässä maassa kukaan muu pysty.
Nelli Korpi
