Marble Frame katsoo valoisasti tulevaisuuteen, omilla ehdoillaan

Espoolainen, progemausteista indiepoprockia kiireettömän oloisesti mutta samalla kovin kiivaasti taiteileva nelikko pysäytti minut promo-näytteellään. Kahden biisin ”mainos” vakuutti etenkin nuoren yhtyeen taidosta naittaa yhteen hauras mutta eheä kiireettömyys ja raivokkaaksikin yltyvä, progressiivinen kitaravyörytys. Itse mainitsin arviossani nimeltä sellaisia artisteja kuin Radiohead, Underwater Sleeping Society ja Sergio. Mitä mieltä yhtye itse on kiittävästä palautteesta?

- Kiittävä mediapalaute on yleisön reaktioiden ohella kenties suurin motivaatiogeneraattori.

Sitten on toki sellaisiakin kieliä, jotka tyrmäävät koko yhtyeen sanoen: ”Kuulostaa aivan ala-asteen diskossa soittavalta bändiltä, jonka hapuileva soitto johtuu hurjasta pelkotilasta...” ja vertaavat laulaja-kitaristi Niklas Linqvistin ääntä hapuilevaan Lauri Ylöseen. Miten otatte vastaan moisen, minun mielestäni melko perusteettoman palautteen? (Jos yhtään lohduttaa, niin Niklaksen ääntä on myös kehuttu ”ehkä maailman seksikkäimmäksi”)

- No toi kyseinen palaute ei hetkauttanut, jollain progepuristilla nyt on jotain henkilökohtaista meitä vastaan. Ehkä sen omaa bändiä ei kukaan juuri ymmärrä.. Mutta hyvä kriittinen palaute otetaan tottakai huomioon vähintäänkin alitajuisesti. Meidän ikäiselle bändillehän kritiikin rakentava vastaanottaminen on välttämättömyys. Päättömällä kritiikillä emme taas tee yhtään mitään. Kavereiden ajoittaiset ihanjees-kommentit on mahtavia, mielummin sanoo sitte että ei uppoo.

Yhtye sai nykyisen muotonsa vuonna 2002. Millaisia musiikkivirityksiä jäsenillä oli ennen tätä?

- Tämä on kaikkien ensimmäinen bändi. Macke ja Nicke aloitti yläasteella soittamalla covereita mm. Apulannalta, Radioheadilta ja Blurilta. Lukion aikana Kenneth tuli kuvioihin ja sen aikanen basisti lopetti. Vuoden soitettiin kolmistaan kunnes Petteri tuli mukaan.

Olette miltei yhtä ruotsinkielinen yhtye kuin Kent. Onko monikielisyydestä mielestänne mitään sen suurempaa haittaa tai hyötyä musiikkipiireissä?

- Siitä saattaisi kai olla haittaa jos antaisimme sen haitata. Tyyppi joka vaikka jättää kuuntelematta bändiä koska siinä on ruotsinkielisiä 3/4.. No, sellaisen ei pitäisi antaa kuunnella musiikkia ollenkaan. Yksi hyvä puoli voisi olla että Niklaksen englannin ääntäminen sujuu luonnollisemmin.

Marble Framen ensimmäinen varsinainen julkaisu lienee Vanilla –ep joulukuulta 2003. Miten soundi on muuttunut tultaessa uuteen Heroineen? Ainakin aineet ovat kertaheitolla koventuneet... Kuuntelemani Panicin perusteella ainakin soundimaailma on monipuolistunut ja kasvanut kerroksittaiseksi. Biisipituus on myös lyhentynyt...

- Sellainen tietty pohjavire ja tunnelma on säilynyt, mutta kyllä joku pieni kurssinmuutos tapahtui. Monessakin ulottuvuudessa. Panostettiin enemmän Heroine ep:seen sekä budjetin että ajan puolesta. Olimme suurimman osan aikaa samassa studiossa saman äänittäjän kanssa kuin Vanilla-EP:tä äänitettäessä joten yhteistyö oli ennestään toimiva koska molemmat osapuolet tiesivät mitä haetaan. Teknisesti olemme kehittyneet ja tiedämme minkälaisia soundeja kaipaamme. Vielä on paljon kehitettävää ja onneksi meillä on vapautta tehdä mitä haluamme. Emme tiedä miltä seuraava äänite kuulostaa, mutta miltäpä muulta se lopulta kuulostaisi kuin Marble Framelta.

Kahden ensimmäisen, omassa studiosessiossaan äänitetyn biisin jälkeen The June Definition on sekä kevyempi että karheampi. Machete (Radon Fix) taasen häröilee sämpleillä ja erilaisilla hälyäänillä, päätösraita November Turned Out To Be A Tragedyn noustessa levyn menevimmäksi teokseksi särövalleineen, uneliasta hiipimistä silti unohtamatta. Kumpi studiokeikka onnistui paremmin?

- Näiden EP:n kolmen viimeisen biisin äänityksissä ainakin huumori oli huonompaa ja sitä oli enemmän.. No ei kai niissä mitään suurempia nyansseja ollut, molempiin olemme tyytyväisiä.

Keväällä 2004 Marble Frame sijoittui Ääni ja Vimma –bändikisan kärkikymmenikköön. Millaisia ajatuksia kisasta on vielä näin vuotta myöhemmin? Vieläkö lähtisitte vastaaviin kisailuihin?

- Kyllähän se tärkeä etappi oli, ja meidän bändin musiikillisella linjalla ja silloisella iällä kaiketi aika äärimmäinen saavutus. Vastaavat kisathan on hemmetin hyvä asia koska aloittelevat bändit saa mahdollisuuden näyttäytyä ja saa hyvää palautetta. Meidän puolesta se vaihe lienee ohi, finaaliinhan me jo päästiin, mitä sinne enää riekkumaan.

Yhtye siis kuulostaa hyvältä niin levyltä kuin livenä. Ainakin Desibelin raskaamman musiikin asiantuntija Mika oli Stellan keikasta enemmän kuin vaikuttunut. Kumpi on teille luontevampaa, studiossa viilailu vai yleisön riehaannuttaminen? Miksi?

- Niihin suhtautuu ihan eri asenteella.. Mut molemmat on parhaimmillaan ihan orgastista. Äänitteet on kokoillan elokuva ja keikat siihen pohjautuva teatteriesitys? Studiossa syntyy ideapyörremyrskyjä ja sinnittömästi uusia elementtejä. Livenä olemme ehkä enemmän rokkibändin kuin progebändin ominaisuudessa, meno on intensiivisempää. Plus keikat ovat aina erilaisia siinä mielessä että biisien tunnelmat saavat uusia vivahteita mikä tekee livenä soittamisesta niin kiehtovan spontaania.

Miltä tulevaisuus näyttää? Onko bändi motivoitunut panostamaan mahdollisesti pitkääkin kivistä tietä? Vaihtoehtorockin asemahan ei kotimaan musiikkikentässä ole niitä ruusuisimpia... Milloin Marble Framesta kuullaan lisää?

- Aikaista kai maalailla kauhean vahvoja ääriviivoja mutta kyllä motivaatiota on. Kirjoitetaan parhaimmillaan uutta materiaalia ja kun olemme tyytyväisiä, keikkailemme uusien biisien kanssa ja kun huomaamme että ne toimivat, lähdemme niiden kanssa studioon. Valtion palvelukset hidastavat mutta tulemme treenaamaan niin paljon kuin mahdollista. Tiedetään että Suomessa on vaikeeta pärjätä vaihtoehtorokilla etenkin englannin kielellä, mutta pysytään positiivisena ja kunnianhimoisina. Suomessa levy-yhtiöt ovat varovaisia panostamaan kokeilevampaan musiikkiin koska valitettavasti musiikkibisnes täälläpäin on ihan eri tasolla kuin esimerkiksi Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa. Mielestämme musiikkimme on kilpailukykyistä ja voisi hyvinkin pärjätä ulkomailla jahka vielä kasvamme. Eli toivotaan parasta muttei jätetä sitä pelkän toivomisen varaan, vaan tehdään töitä ja tyrkytetään itseämme. Omilla ehdoilla.

Ilkka Valpasvuo, kuvat Marble Frame