Ben�s Diapers, Jadecroon, The Sugarrush

Torstai-iltaa ilostutti kolme voimapoppi-orkesteria Tampereen Yo-talolla. Tienraivaajana toiminut country-vaikutteisesti poppaileva Ben�s Diapers k�rsi livemuodossa selke�n valovoimaisen keulahahmon puutteesta. Eih�n siit� oikein hyv�� seuraa, ett� rumpali Lappalainen heitt�� kaikki v�lispiikit ja vaikuttaa olevan ainoa sill� lailla iloisesti ja rennosti keikan soittamisesta innostunut. Tokihan b�ndin kokoonpanosta puuttui yksi kitara, mik� selke�sti stressasi muuta b�ndi� ja pari levymuodossa mainiota raitaa k�rsi selv�sti asiantilasta. Silti kokonaisuutena keikasta j�i hivenen liikaa sellainen puolivillainen maku. Eih�n se yleis� Yo:lla heilu juuri ikin� siin� lavan edess�, mutta kyll� se silti osaa arvostaa antaumuksellista yritt�mist�. Vallankin kun jo edelliselt� Laughter Tracks -albumilta l�ytyy ja kuultiin todella mukavia s�vellyksi�. Uutta levy�kin oli jo myynniss� ja siit� sitten Desibeliss�kin lis�� l�hiaikoina.




Kotietua nauttiva Jadecroon oli hyv�ss� vedossa. P��asiassa aurinkoinen voimapoppinelikko aloitti keikkansa uunituoreen eepeens� Silence Manitou ehk� parhaalla raidalla Kenny May, mik� oli oiva aloitus menev�lle ja tasaisesti niin n�it� uusia kuin vanhempiakin biisej� sis�lt�neelle setille. Manitoun melankolinen The Way They Do taisi olla koko shown ainoa selke�sti mollissa kulkeva kappale, muuten menossa oli niin sanotusti hymy korvissa alusta varsinaisen setin p��tt�neeseen Silenceen. Mit��n ylenm��r�ist� poseeraustahan Jadecroon ei (ainakaan viel�) liven� tarjoa, mutta verrattuna vaikkapa edelt�v��n aktiin kokonaisuus on huomattavasti sympaattisempi ja helpommin l�hestytt�v�. Rennosti kun edet��n, niin ehtii siin� ohessa sen kaljankin nauttimaan... Bassossa oli joku kosketush�ikk�, piti ihme m�ykk�� hetkitt�in.

Vasta marraskuussa viimeksi fiilistelty vaasalaisretkue The Sugarrush k�rsi t�ll� kertaa tekniikkaongelmista. N�ht�v�sti Jadecroonin Kantun kitaravahvistin sanoi sopimusta irti(?) Oikeastaan lukuunottamatta kolmea vikaa biisi� min� en tahtonut kuulla soitosta juuri muuta kuin Coman basson ja v�h�n laulua. R�k� poskella �iloinen rokittelu oli kyll� viihdytt�v�� seurattavaa ja kahdella tulevan eepeen raidalla (viikonp�iv�laulu ja superpoitsut �veisu) sek� encore C�mon Babyll� nelikko pelasti keikan lopulta positiivisen puolelle. Saisivat saada sen levyns� kyll� ihan myyntiinkin asti, eik� vaan tarjota kielt�m�tt� hupaisaa mainosta faneille.

Ilkka Valpasvuo