Pienet

Sinkut - Marraskuu 2019

08.11.2019


Black Royal: Pagan Saviour Black Royal: Pagan Saviour
Suicide Records

Tamperelainen Black Royal on hiljalleen valmistautumassa toisen albuminsa julkaisuun. Näillä näkymin ensi helmikuussa ilmestyvä Firebride-kiekko paljastaa nyt ensi salojaan Pagan Saviour -sinkun kautta, eikä bändin lanseeraama deathblues ole maistunut juuri tätä multaisammalle. Ja sanon tämän mitä positiivisimmalla kulmalla siis.

Black Royal ei ole aiemminkaan empinyt yhdistellä deathin, stonerin, sludgen ja metallin mustimpien sammioiden sekoituksia toisiinsa, mutta julkaisu julkaisulta yrtit tahtovat nivoutua toisiinsa vain entistä paremmin. Pagan Saviourin kohdalla onkin jo mahdotonta sanoa, että missä yksi loppuu ja toinen alkaa, mutta se ainakin on selvää, että orkesterin uniikki kaava toimii. Pimeiden aikojen noitavainojen mielettömyyttä ja siihen liittynyttä vallan ja mammonan kähmintää kritisoiva biisi on soundeiltaan vähintäänkin yhtä terävä kuin sanoiltaan, eikä sormea heristellä suotta. Biisi vyöryy eteenpäin luonnonvoiman tavoin ja nostaa vielä viimeisen puolentoista minuutin aikana pelinsä uudelle tasolle. Nyt kelpaa odotella toista pitkäsoittoa.

Mika Roth


Crucify The Faith: As the World Ends Crucify The Faith: As the World Ends

Suomen Vantaalta kotoisin oleva Crucify The Faith päättää kahden vuoden mittaiseksi venähtäneen tauon uransa toisella sinkulla. Tarina ei kerro enteileekö As the World Ends mahdollista EP-levyä, mutta death metalin ja metalcoren raja-aidalla taituroivalla yhtyeellä tuntuvat olevan ainakin palikat kohdillaan. Uudella biisillä on annettu viisaasti myös enemmän tilaa kitaroinnille, taustanauhojen ja muiden härpäkkeiden jäädessä sivurooliin.

Tuore biisi potkiikin kieltämättä ärhäkästi ja vaikka maailma ei välttämättä lopu vielä tänään, voi tuhon raskaiden siipien painon tuntea jo niskassaan. Alle kolmeen ja puoleen minuuttiin puristettu metallimöhkäle ei myöskään juutu monotoniseen myllytysvaiheeseen, vaan vaihtuvuus ja eloisuus takaa sen, että raita kantaa huomisenkin jälkeen. Pientä variointia kaipaisi ylirosoisella vokaalipuolella, mutta tuokin on toisaalta genrelle uskollista ulosantia.

Mika Roth


Dead End Finland: Deathbed Dead End Finland: Deathbed
Inverse Records

Helsinkiläinen Dead End Finland lupaa neljännen albuminsa olevan runsas ja lavea kattaus melodisen metallin eri genreistä, mitä myös tämä tuore sinkku korostaa. Siinä missä kolmen vuoden takainen Slaves to the Greed julmisteli vielä selvimmin deathin puolella avaa uusi sinkku ovia jopa industrialin halleihin.

Entä kuinka sitten DEF:in pojilta taittuu koneistetumpi, sinfonisempi ja äärimmäisempi metalli? Ei itse asiassa lainkaan hullummin, Deathbedin vetovoima kestää todistetusti raskaampaakin tehosoittoa ja biisi osoittaa vielä kaiken kukkuraksi hanakkaa taipumusta pysyvään tarttumiseen. Elektroniset mausteet tuovat yhtyeen 20-luvun partaalle ja kunnianhimoisen sovituksen runsaimpiakaan sfäärejä ei sovi moittia, sillä kokonaisuutena yhtyeen luoma huima paketti toimii. Ja sillä, ja ainoastaan sillä, on lopulta merkitystä.

Mika Roth


Hot Heros & Janne Laurila: Tuoll’ on mun kultani Hot Heros & Janne Laurila: Tuoll’ on mun kultani
Soit Se Silti

Hot Heros & Janne Laurila on tamperelaisen jazz-yhtyeen ja folkrockin parissa viihtyvän laulaja/lauluntekijän eriskummallinen yhteenliittymä, jonka seuraavia liikkeitä on näemmä vaikea ennakoida. Poikkeuksellinen combo julkaisi jo kevään korvalla kaksi sinkkua, joilla psykedeelinen folk ja freejazz muovasivat biiseistä jotain, joka kuului mitä selvimmin ’jotain muuta’ -laariin. Eikä kyse ollut vain outoilusta outoilun itsensä nimissä, vaan kaiken takana oli selvästi vahva visio.

Hot Heros & Janne Laurila on kaikessa rauhassa valmistellut ensi vuonna julkaistavaa yhteislevyään, ja nyt on koittanut kolmannen sinkun aika. Yllätys oli taas tiedossa, sillä vanha suomalainen kansanlaulu on muunnettu saksofonin, perkussioiden ja kontrabasson avulla lattarirytmillä puksuttavaksi biisiksi, jossa kaipuu rakkaimman luokse esittäytyy puhtaimmillaan. Ollaanhan tässä jo kieltämätä aivan ylilyönnin partaalla, mutta viimeisen minuutin ekstaattinen soitinilottelu pelastaa retkueen tällä erää. Juuri ja juuri.

Mika Roth


Hazy Tribe: Motör Hazy Tribe: Motör

Joskus mystisyyden verhosta on etua, kun bändi pyrkii markkinoimaan itseään, mutta Motör-sinkun saatesanojen kohdalla jopa termi ’minimaalinen’ antaisi aivan liian runsaan vaikutelman. Kipaleen kosteahko musiikkivideo hälvensi kuitenkin enimmät sauhut tämän sangen kuumana käyvän moottorin yltä. Raahelaisen Hazy Triben takaa löytyy joukko monissa liemissä kovaksi keitettyjä ja Jallun kyllästämiä herrasmiesmuusikoita, jotka tämän nimen alla runttaavat kasaan heavy rockin ja klassiseksi katsottavan hard rockin portteja kolistelevaa möykkää.

Motör jyllää neljän minuutin ajan ja oikeaoppisen kitarasoolon lisäksi myös kosketinsoittaja pääsee revittelemään ja vapauttamaan sisäisen Jon Lordinsa. Vokalistin tumma ääni ja jylhä tyyli osuvat jonnekin saksalaisen ja brittiläisen väliin, mutta rosous ja positiivinen duunarimaisuus ainoastaan nostavat tässä tapauksessa pinnoja. Pientä lisäterää olisin kaivannut jälkimmäiselle poskelle soolo-osuuksien perään, mutta hyvin tämä potkii jo näinkin.

Mika Roth


Ikinä: Paljaana Ikinä: Paljaana
Sakara Records

Ikinä sai pohtimaan, onko ’ikinä’ sanana negatiivinen vai positiivinen. Niin tai näin, pop-koukkuja kimaltavan rockin ja raskaamman metallin kylkeen häpeilemättä nitova yhtye tuntuu vain nostaneen kierroksia toisella albumillaan. Lähes seitsemän minuutin mittaisen kipaleen valjastaminen sinkuksi kertoo tietysti jo sen, että omaan materiaaliin uskotaan horjumatta. Eikä tuo usko ole suinkaan perusteetonta.

Paljaana räjäyttää ensi kerran pankkinsa jo reilun minuutin kohdilla, kun yhtye pääsee myllyttämään oikein olan takaa. Pop-koukkua tarjotaan myös hiukan kierommassa muodossa väliosan tienoilla, tai mikä tässä nyt on väliosaa ja mikä ei, kun proge-kärpänen on päässyt puremaan bändiä. Eikä bensa hupene tankista, vaikka riffikilometrejä ja taustakangasmaileja ropisee tauluun melkoinen kasa, sillä kaikessa mielipuolisuudessaan kappale vain elää ja hengittää. Ja kun loppu tulee, tekee välittömästi mieli pistää isolla orkestraatiolla sulkeutuva raita raikumaan uudelleen alusta. Ikinä on positiivinen asia.

Mika Roth


Juurakko: Räntää, hyhmää (Sleet and Slush) Juurakko: Räntää, hyhmää (Sleet and Slush)
IMU-Inkoon musiikki

En liene ainoa, jonka mielestä talvessa on ihan riittävästi räntää ja hyhmää, mutta entä jos jonain päivänä moiset asiat ovat auttamattomasti ohitse? Mitä jos ilmastonmuutos ryöstää tuon kaiken ja tulevaisuudessa talvi on vain se aika, jolloin maa on musta ja aurinkoa ei juuri näy?

Juurakko on kotimainen juurimusiikin juuristossa myöryävä yhtye, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti suomalaiseen kansanmusiikkiin bluesin, folkin ja vaikka minkä muun palasia. Toteutus syntyy hartioista lähtevällä skiffle-asenteella, eikä soitinten joukossa tarvita juuri sähköä vahvistamaan aaltoja. Räntää, hyhmää (Sleet and Slush) huutaa uhmakkaasti ratiritirallaansa, polkee jalkaa ja antaa jouhikon laulaa, sortumatta silti folk-klisheisiin. Useamman vokalistin yhteislaulu soi raikkaana ja rempseänä, enkä voi tätä kuunnellessa kuin toivoa pitkää, lumista ja pakkasen paukuttamaa talvea. Tammikuussa mieli voi tosin olla jo toinen.

Mika Roth


Laura Moisio: Ohi ajettiin Laura Moisio: Ohi ajettiin
Texicalli Records

Laulaja/lauluntekijä Laura Moision neljäs pitkäsoitto ilmestyy maaliskuussa 2020 ja sen ensimmäinen single julkaistaan osuvasti vuoden pimeimmän hetken edustalla. Kappale on kuuleman mukaan toiminut eräänlaisena johtotähtenä uuden materiaalin synnyssä, joten tunnelmallinen ja rauhallinen siivu lieneekin mitä osuvin avaus uudelle aikakaudelle.

Aavemaisen kauniilla vokalisoinnilla käynnistyvä kappale on alusta loppuun saakka yllättävän hiljainen ja pienieleinen. Lähes kaikki paino asettuu akustisen kitaran ja vokaalien harteille, joita vasta jälkimmäisellä puoliskolla tukevat merkittävämmin koskettimet. Melodia ja verkkainen rytmitys korostavat pakottomasti lasin takana liukuvaa äänimaisemaa, rakenteen ollessa miltei luonnosmaisen ja hyvällä tavalla keskeneräisen tuntuinen. Monitulkintaisessa tekstissä kuvataan ymmärtääkseni ulkopuolisuuden ja henkisen juurettomuuden tuntua, sekä kenties kaipuuta jonkinlaisille kiintopisteille, jotka voisivat pysäyttää päämäärättömältä vaikuttavan ajelehtimisen. Moisio ansaitsee täydet pisteet rohkeudesta, jonka ansiosta vereslihalle jätetty kappale on saattanut kasvaa näin puhuttelevaksi. Hiljaisuuden räjähtävää voimaa.

Mika Roth


Mara Balls: Häxan Mara Balls: Häxan
Stupido Records

Ruotsalainen kauhuelokuva Häxan ilmestyi jo lähes sata vuotta sitten, ja etenkin leffafanien puolella tämä vuoden 1922 ohjaus on noussut omanlaisekseen kulttiteokseksi. Pyhäinpäivän tienoilla Mara Balls julkaisee varta vasten mykkäelokuvafestivaali Loud Silentsille sävelletyn kollaasimaisen teoksen, jolle on kertynyt mittaa lähestulkoon komeat 12 minuuttia.

Elokuvasäveltäminen on tietysti aivan oma taiteenlajinsa, eikä Maran johtama rocktriokaan muuntunut aivan ongelmitta cinema-orkesteriksi. Biisin työstäminen onkin kuuleman mukaan pistänyt bändin liitokset nitisemään, mutta lopputulos on kiistatta elämyksellistä äänitaidetta vailla vertaa. Merkittäväähän on nimenomaan välittää, vahvistaa ja heijastaa elokuvan tunnelmia, eikä tätä massiivista teosta kuunnellessa voi olla miettimättä ruotsalaisia noituuden voimia lähes sadan vuoden takaa, niin poikkeuksellisesta kamasta tässä on kyse. Nyt pitäisi varmaan katsoa sitten se leffakin, kun uusi ääniraita on jo tuttu.

Mika Roth


Merta: Ei enää MERTA: Ei enää (feat. Tuomas Kauhanen)
Playground Music

Yhteistyössä on tunnetusti voimaa, mutta toisinaan yhteistyöhön päätyvät osapuolet osaavat yllättää. Rosoista vaihtoehtometallia junttaava MERTA vihjaili toki jo loppukesäisessä Desibeli.netin haastattelussa, että yllätyksiä on syksyn myötä luvassa, mutta yhteistyö räppäri Tuomas Kauhasen kanssa on kieltämättä mielenkiintoinen ja yllättävä siirto.

Mahdolliset ennakkoasenteet kannattaa kuitenkin viskata romukoppaan aidan kummallakin puolella, sillä lopputulos toimii tässäkin tapauksessa kaikilla sylintereillään ja kahden eri maailman vahvuudet tukevat upeasti toisiaan. Kuuleman mukaan biisi kaipasi jo syntyhetkillään mukaan ’jotain muuta’, jonka Kauhanen myös pystyy toimittamaan vokaaleillaan. Itse biisin aihe on rankka, mutta koulukiusaamisesta ja sen luomasta tuskan kiertokulusta on saatu taottua kasaan puhutteleva teos, joka ei saarnaa tai osoita sormella yhtäkään näiden onnettomien tapausten osapuolia. Mittaa raskaan melodiselle rätkeelle kertyy vain kolme minuuttia, mutta siinä ajassa ehditään käymään läpi kaikki olennainen.

Mika Roth


Mikko Ilmari: Tänään vieläkin Mikko Ilmari: Tänään vieläkin
MI Records

Oululaislähtöinen Mikko Ilmari ylitti tunteiden voimalla Atlanttia puolisen vuotta sitten, kun herran edellinen sinkku sai aikaiseksi mukavasti aaltoja kotimaisella musiikkikentällä. Myös Mr. Hyde -yhtyeessä vaikuttava Mikko Ilmari jatkaa sooloilua suomenkielisen poprockin saralla ja teemana on jälleen rakkauden voittamaton voima, kuinkas muutenkaan.

Tänään vieläkin -sinkku luottaa edeltäjänsä tavoin pop-musiikista tuttuihin keinoihin ja koukkuihin. Muheva bändisoundi lehahtaa välittömästi siivilleen ja kitaran vierellä kajahtelevat koskettimet ohjaavat ajatuksia väistämättä kohti 80-lukua. Ja mikäs siinä on ohjaillessa, sillä kertosäkeeseen päästessä Mikko Ilmari osoittaa hallitsevansa pop-dramatiikan haastavat kommervenkit. Hiljaisempi osuus vie siivulta tarpeettomasti voimaa, eikä viimeinen kolmannes tuo enää mitään uutta kaavaan, joten lopputulos on enemmänkin tolppalaukaus, mutta lupaava sellainen kuitenkin.

Mika Roth


Ortju: Rakkaustasapaino Ortju: Rakkaustasapaino
Raate Music

Ortju on laulaja/lauluntekij√§ Jaana Ortjun musiikillinen projekti, jonka ilmaisu liikkuu jossain kokeellisen popin ja runouden vaikeasti m√§√§ritelt√§vien ja havaittavien rajojen tienoilla. Ortju luo omien sanojensa mukaan minimalistisia, musiikillisia valokuvia. Kuulijan p√§√§tett√§v√§ksi j√§√§ se, kuinka paljon hetkiss√§ on luojaa itse√§√§n ‚Äď jos moisella nyt on ensinn√§k√§√§n merkityst√§.

Rakkaustasapaino ‚Äď mit√§ se ensinn√§k√§√§n on? Onko se silkkaa onnen pinkeiss√§ ja kimaltavissa hattarapilviss√§ leijumista, vai kaivataanko paratiisiin my√∂s varjoja, jotta valo loistaisi omina hetkin√§√§n viel√§ sit√§kin kirkkaammin? N√§it√§ asioita on pohdittu aina aikojen alusta saakka, eik√§ t√§m√§nk√§√§n kappaleen kertoja tunnu tiet√§v√§n t√§ydellist√§ poisp√§√§sy√§ rakkauden mukanaan tuomista tukalista tilanteista. Puhumattakaan sen edes l√§hes t√§ydellisen rakkaustasapainon l√∂ytymisest√§. Etsinn√§n ja pohdinnan my√∂t√§ on tosin syntynyt hieno kappale, jonka soisi saavan sisaruksia.

Mika Roth


Punainen Korppi: Veden pinnalla perhonen Punainen Korppi: Veden pinnalla perhonen

Punainen Korppi on vuodesta 2010 asti yhdessä soittanut kolmen miehen bändi, joka kuvaa musiikkiaan mm. termeillä vinyyliproge ja C-kasettirock. Yleiskielelle käännettynä tämä tahtoo sanoa sitä, että perinteistä, triopohjaista rockia soitetaan hieman tavallista progemmalla otteella ja kovaa kimmoketta otetaan myös garagen sotkuisista seinistä. Ilmaisussa raakuus ja taituruus kisaavatkin jatkuvasti keskenään, lopputuleman ollessa orgaanisen ja välittömän tuntuista.

Veden pinnalla perhonen -sinkku vie ajatukset helposti 70-luvun progeiluun, mutta kipaleen pinnan alla tapahtuu myös kaikkea muuta yllättävää. Ensimmäinen minuutti laukataan yhden teeman kyydissä, kunnes liike asettuu hetkeksi ja perhonen tanssii veden pinnalla maalailevammin. Viimeinen minuutti rokataan jälleen tukevassa haara-asennossa, hiukan ehkä Kari Peitsamonkin hengessä, ja vaikka matka päättyy tasan siinä missä se alkoikin, on lentorata ehtinyt kattaa virkistävän mittaisen alan. Suoraa toimintaa ja silti riittävän kurvikasta, joten seuraavia luvattuja sinkkuja ja EP-levyä odotellaan ainakin tällä suunnalla mielenkiinnolla.

Mika Roth


Sudenlehti: Anni Bremerin silmät Sudenlehti: Anni Bremerin silmät
Bend Music

Muusikko Alinan ja kirjailija Jussin muodostama Sudenlehti luo pehmeää, unenomaista ja rakastavalla tavalla älykästä poppia, joka kuulostaa samaan aikaan modernilta ja ikiaikaiselta. Ymmärtääkseni Anni Bremerin silmät on duon ensimmäinen sinkku ja musiikillinen julkaisu, joka osoittaa mielestäni kiistatta, että toisinaan pariskuntien on vain hyvä tehdä yhdessä töitä, vaikka vastakkaisiakin mielipiteitä on.

Kaksikko on saavuttanut kappaleessaan valveunimaisen tilan, jossa mikä tahansa on mahdollista, eikä painovoima pysty vangitsemaan vapaiksi syntyneitä sieluja arjen kaltaiseen turhuuteen. Oikeastaan kaikki oleellinen ja kantava on ehditty käsittelemään jo alle kahdessa minuutissa, mutta silti biisi kantaa vaivatta koko päälle viisiminuuttisen mittansa, vahvistuen, kehittyen ja kasvaen miltei huomaamattomin siirroin. Tekstin syvyyksistä voi löytää useampia reittejä, tai ainakin itse kuulin tarinan hieman toisin kuin tekijät, mutta siitähän taiteessa on kaiketi osittain kysekin: loputtomista vaihtoehdoista, rajattomuudesta, tulkinnoista.

Mika Roth


The Grammers: Don’t Let Your Wild Heart Be Tamed The Grammers: Don’t Let Your Wild Heart Be Tamed
V.R. Label Finland

Parikymppisiään pitkän kaavan kautta viettävä The Grammers on pitkin vuotta julkaissut arkistojen kätköistä löytyneitä herkkuja. Nämä ovat siis biisejä, jotka syystä tai toisesta on aikoinaan päätetty tiputtaa albumeilta pois. Tähän mennessä ryhmän ’uudelleenlöytämät’ tsibaleet ovat hämmentäneet korkealla laadullaan, mutta voiko puhdas ässäputki jatkua loputtomiin?

No, tulihan se maalitaulun keskustasta harhautunut laukaus sitten viimein. En väitä, etteikö Don’t Let Your Wild Heart Be Tamed olisi kelpo biisi, jopa hyvä rock-viisu, mutta ei tätä erinomaiseksi ja voittamattomaksi sovi kuitenkaan kutsua. Silti The Grammers jyrää astetta pienemmälläkin kaasulla yhä monen kilpakumppanin yli tuosta vain hard rock radalla, joten sitä jouluksi luvattua kokoelmaa odotellessa.

Mika Roth


The Stillwalkers: Concrete Heart The Stillwalkers: Concrete Heart

Kovaa vauhtia kakkosalbumiaan valmisteleva turkulainen indierockryhmä The Stillwalkers on tänä vuonna tarjoillut jo pari herkkua tulevasta. Keskikesällä julkaistu Crystal Clear osoitti kristallinkirkkaasti, että bändin muhkea kitaravallirock iskee edelleen syvälle tunteisiin. Loppukesästä Still Life tunnelmoi puolestaan verkkaisemmin ja melodisemmin, aina tärkeitä kitarakoukkuja kuitenkaan unohtamatta.

Concrete Heart sijoittuu tavallaan näiden kahden edeltäjänsä välimaastoon, särökitaravalliston taittuessa massiivisen melodian kylkeen. Mittaa on uudellekin raidalle kertynyt yli kuusi minuuttia, mutta The Stillwalkers saa tavoilleen uskollisena ajan tunteen katoamaan vellovien kitara-aaltojen iskiessä edes ja takaisin. Merkittävä palanen menestyksen kaavassa on tälläkin erää kosketinsoittaja, jonka uhkea soitto antaa biisille omanlaisensa loisteen. Ytimestä löytyy myös ensiluokkainen melodia, jota The Stillwalkers osaa ja jaksaa hyödyntää läpi plus kuuden minuutin, eli kaikki on jälleen kohdillaan.

Mika Roth


Tuhosieni: Liekkirinta Tuhosieni: Liekkirinta
Piki Records

Helsinkiläinen Tuhosieni rokkaa ja jytää 70-luvun paineettomassa hengessä levein lahkein ja luonnollisin kutrein. Bändin progehtavalla, folkahtavalla ja psykedeelisellä rokilla ryyditettyä menoa saadaan ensi vuoden alkupuolella nauttia saatesanojen mukaan kokonaisen albumin verran. Kuluvan vuoden alkupuolella ryhmä operoi vielä triona, kunnes kesän helteissä Tuhosieni kasvoi kvartetiksi muhevoittaen entisestään helkkyvää soundiaan.

Pirtsakan progehtava ja jouhevasti laakereillaan kulkeva Liekkirinta kellottaa lähes kuusi minuuttia mittariin, mutta askel ei paina nelikolla missään vaiheessa. Tuhosieni viittaa nimellään myös heavympään perintöön, tosin yhtye pysyttelee kaikista blacksabbathmaisuuksista vähintäänkin rihmaston mitan päässä. Liekkirinnan tekstissä maailmamme näyttäytyy harmaana ja ankeana, mutta kenties Liekkirinta saisi intohimoisemman elon liekit jälleen loimottamaan, jos kaikki kävisi parhain päin. Toivotaan niin.

Mika Roth


Vili Mustalampi: Yhtä kaunis kuin sinä Vili Mustalampi: Yhtä kaunis kuin sinä
Rumba-Akatemia

Sanovat että seuraava lattaribuumi on jo käytännöllisesti katsoen niskassamme. Siihen liittyen Vili Mustalampi opetti allekirjoittaneelle(kin) viime keväänä, että mitä ’bachata’ niminen musiikki oikein on. Ja pienenä kertauksena: kyseessä on Dominikaanisesta tasavallasta lähtöisin oleva lattaripop, jossa teemat ja soundit tihkuvat romantiikkaa, intohimoa sekä suomalaiseen mielenmaisemaan sangen vaivattomasti istuvaa melankoliaa.

Viidennen sinkkunsa julkaissut Mustalampi on mitä selvimmin päässyt sinuiksi bachatan kanssa ja heleän lauluäänen omaava herra antaa oman, suomalaisen silauksensa tähän kuumaan ja kuumottavaan musiikkiin. Tarina käynnistyy syksyisistä puista ja pian ollaan jo talven pimeydessä, mutta pian koittaa mutkan paikka, kun kertoja kaipailee takaisin rakkaansa syliin. Eli kaikki on periaatteessa menetetty, mutta tulevaan parempaan jaksetaan silti uskoa ja luottaa vankkumattomasti. Muoto, teksti ja soundit luovat kiistatta kontrastia, joka ainakin omasta mielestäni toimii.

Mika Roth


Wilder Beats: Ryuichi Wilder Beats: Ryuichi

Ja sitten siirrymmekin tuttujen maisemien tuolle puolen. Oululainen elektronisen musiikin ambientin puoleisella kaistalla viihtyvä Wilder Beats on julkaissut nyt toisen sinkun tulevalta albumiltaan, jonka teemoina ovat inhimillisyys ja empatia. Siinä missä alkukesänä julkaistu Demens välkkyi toisinaan synapopin melodisuudessa, on Ryuichi askel seesteisemmän äänimaisemoinnin suuntaan.

Oletan että otsake Ryuichi viittaa japanilaiseen Yellow Magic Orchestrassakin vaikuttaneeseen Ryuichi Sakamotoon, kappaleen pohjavireen ja alla kulkevan yksinkertaisen äänikuvion herätellessä mukavia assosiaatioita. Vokaalit istuvat jälleen maisemaan juuri sopivan epäsopivasti, jännitteiden kasvaessa etenkin ennen kolmen minuutin kohdilla tapahtuvaa piikkihetkeä. Hieno raita, mutta ounastelen sen toimivan vielä huomattavasti tehokkaammin albumin osana. Eli sitä toista pitkäsoittoa odotellessa.

Mika Roth




Lukukertoja: 646
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs