Pienet

Sinkut - Kesäkuu 2019

05.06.2019

femme balba: Vatipäiden Vatikaani
Secret Entertainment

femme balban motoksi on tarjottu lausahdusta: ”Kippeet tekstit ja keppeet melodiat”. Ja onhan tuossa totuutta enemmän kuin toinen puoli, sillä Näin heiluu! -sinkku sai bilemittariston neulat napsumaan iloisesti kaakkoon, itse tekstin osuessa kohteeseensa. Vatipäiden Vatikaani -kipaleella annetaan palautetta iholle käyvistä lähentelijöistä, joiden ahdistelu äityy pahimmillaan pelotteluksi.

Startissa soivat satumaiset kellot ja hiljainen kitara, vokaalit tulevat mukaan ja kaikki on onnellista – kunnes totuus rävähtää silmille ja raivokertoimet ponnahtavat kattoon. Biisi paisuu turbohiivan voimalla, mutta hiljaiset osat muistetaan pitää mukana, jolloin edes kliimaksikohtien ryöpytykset eivät painu takalaittomiksi. Napakka sävellys ja todella rohkea sovitus, sekä teksti joka uskaltaa ottaa kantaa omin sanoin ja omalla tyylillään. Vatikaania ei taidettu mainita edes nimeltä, mutta pärjättiin sitä ilman Paaviakin.

Mika Roth

Iris Kukka: Tuomiopäivän pasuuna
Tuotantoyhtiö Kimmo Helistö Oy

On olemassa folkkia ja sitten on olemassa sellaista toisenlaista folkkia, joka voi syntyä alkujaan toisiaan vastaan sotivien ainesten ennakkoluulottomasta ja kaavavapaasta yhdistelystä. Iris Kukka onnistuu samaan aikaan kuulostamaan puhtaalta folkilta Joni Mitchellin tyyliin, mutta kieroissa käännöksissä ja ’väärissä kurveissa’ on myös paljon Lou Reedin kapinaa sekä Tom Waitsin leikkimielistä mielipuolisuutta.

Lähtökohtaisesti en innostu siitä, kun voimasanaa käytetään tehostajana, mutta toisaalta: yllättävänä elementtinä p-sanakin toimii. Biisi svengaa ja veivaa aivan kuin Iris Kukka ja taustabändi soittaisivat helvetin odotusaulassa – kuuma on liekkien loimutessa ympärillä, mikä tuo ilmaisuun eräänlaista pidäteltyä epämukavuutta, mutta hyvällä tavalla. Lauluharmoniat, rytmipuolen kikat ja hetkittäin kuultavat runsaat puhaltimet nostavat myös pinnoja. Onhan tämä nyt jotain totaalisen muuta, mahtavaa ja erilaista. Syvin kumarrus myös ihmemiestuottaja Roni Martinille, jonka osuus lopputulemasta on nähtävästi merkittävä.

Mika Roth

Joacim: Raameissa
TarHill Production Oy

Seinäjoelta kotoisin oleva Joacim on nuori räppäri-muusikko, joka päätyi aikoinaan musiikkiuralle vakavan sairauden johdosta. Negatiivisesta syntyi lopulta positiivista niin runsain mitoin, että nuorimies on jatkanut sittemmin musiikin saralla aina vain menestyksekkäämmin. Raameissa onkin jo viides sinkku, jonka Joacim on julkaissut vajaan kahden vuoden aikana.

Raameissa on soundeiltaan linjakas, urbaaniutta huokuva ja huippumoderni rap/pop helmi, naisvokalistin lauluosuuksien tuodessa pakettiin runsaasti vetovoimaa. Itse tarina on puolestaan teemaltaan ikiaikainen – lähin ihminen on poissa, eikä hän enää tulle koskaan takaisin. Lyriikoissa ja tunnelmissa mennyt ja nykyinen limittyvät toisiinsa useammalla tasolla, kun isosti soundaava mutta tilavaksi jätetty biisi singahtelee popin ja räpin välillä. Tuo ei-kenenkään-maalla rohkeasti seisominen nostaakin Joacimin aivan omalle kukkulalleen.

Mika Roth

Joy Regwan: Back Alive
Stupido Records

Tätä ennen vain suomenkielistä materiaalia julkaissut Joy Regwan on siirtynyt ainakin yhden biisin ajaksi englanninkielisen ilmaisun pariin. Aiemmin jo pari sinkkua julkaissut 26-vuotias helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä pyöräytti itse asiassa toukokuun lopulle kaksi sinkkua, toisen suomeksi ja toisen englanniksi esitettynä. Back Alive on biiseistä nopeampi ja kepeämpi, joten valinnan edessä tartuin siihen.

Kipale ottaa mukavasti etäisyyttä suomalaiseen melankoliaan, vaikka seesteisessä pop-sävelmässä ei nyt varsinaisesti samppanjapulloja availlakaan – riehakkaasti nyt ainakaan. Soundi ja yleinen fiilis ovat aavistuksen unenomaisia, mutta kaiken alta kumpuaa toivo ja lupaus paremmasta huomisesta, mitä myös kevättä ylistävät lyriikat alleviivaavat. Regwanin tyyli laulaa saa todella kuuntelemaan sanoja, akustisten ja sähköisten soitinten luodessa harmonisen ympäristön.

Mika Roth

Kanslia: Antaa mennä vaan (kun on alamäki)

Kanslia kuulostaa nimenä kovin viralliselta, mutta perusasioiden äärellä pelaileva punkpoprock-orkesterihan se sieltä kanslian tiskin takaa paljastuu. Yhtye ottaa rohkeasti kantaa ilmastonmuutokseen ja pelaa todella vaarallista peliä, ihan suoranaista venäläistä rulettia, sillä Kanslia luottaa sarkasmin ja ironian voimiin. Biisin näkökulma on uniikki, sillä se on: ”satiirinen itkuvirsi hedonistisen suomalaismiehen kärsimyksistä ilmastonmuutoksen keskellä”. Noita sanoja kannattaa sulatella jonkin aikaa ja pohtia Kanslian urheutta.

Itse kipale on rennosti pyörivää punketirollia, jonka kylkeen on ujutettu hiukan ska-keinuntaa. Kitarasoolo kuullaan puolentoista minuutin jälkeen, eikä muoto muutenkaan yllätä. Karin laulu on upotettu näkökulmaan sopivassa lakonisuudessa, kahdella kitaralla kudotut kuviot ovat ensiluokkaisia ja etenkin rytmiryhmä tekee vakaata työtä, kun tarpeetonta kankeutta vältellään kaikin tavoin. Toivottavasti viesti saavuttaa kuulijat, mutta tietysti joku tästäkin kiskoo taas herneen nenäänsä.

Mika Roth

Kauriinpää: Joutsenjärventie

Vantaalainen Kauriinpää on trio, joka hakee herkkää tasapainoa amerikkalaisen countryrockin ja suomalaisen musiikkiperinteen väliltä. Melodia edellä ja kaiho kainalossa, mutta samaan aikaan katse tiukasti valoisampaan horisonttiin nauliutuneena. Yhtye korostaa musiikkinsa syvyyttä ja perinteisyyttä, mutta vaikka Joutsenjärventie kertoo vuosikymmenten takaisista tapahtumista, on bändin toinen bootsi samaan aikaan tukevasti tässä päivässä.

Hitaasti liikkeelle lähtevä ja verkalleen etenevä biisi maalailee draaman kaarta, tarinan löytäessä viimeisessä säkeistössään historian tunteman lopputuleman. Kaiken ytimestä löytyy jälleen rakkaus ja kaipuu, joka toimii veristen tekojen vastavoimana. Sähkökitara piirtelee melankolisia nuottejaan, laulun ja tarpeettomankin vähäisiksi jäävien taustalaulujen asettuessa muiden soitinten kanssa samaan linjaan. Kappaleen lakipisteessä kuullaan maisemaan istuva soolo, bändisoundin löytäessä vielä uuden vaihteen juuri silloin kun tarve on suurin. Upean kuuloista ja puhuttelevaa.

Mika Roth

Kopra: Läpällä

Kopra on vuonna 2017 perustettu helsinkiläinen trio, joka sai sopivasti alkunsa hääkeikalla. Kolmikko esittää suomenkielistä puoliakustista ja samaan aikaan kuitenkin sangen modernia poppia, jonka puoliskot tasapainottavat toisiaan. Ensimmäisellä omakustannesinkulla jo aiemmin pop-taivaan muissa liemissä maustuneet herrat ovat löytäneet kirjaimellisestikin yhteisen sävelen, joten eihän tämä enää pelkkä läppä ole.

Lähes neliminuuttinen siivu saa lentävän lähdön, kun mureat koskettimet, akustiset kitarat ja taustan bassovetoinen rytmipuoli antavat ns. täyden hoidon. Vokalisti saakin pistää parastaan, koska biisin rakenteet elävät villisti kuin parhaimmassa vedossa olleen ja elektroniset vempaimet löytäneen Stevie Wonderin konsanaan. Läpällä kuulostaakin veikeästi rakeiselta 70-luvulta ja kiiltäväpintaiselta tältä päivältä, eri kerrosten sotkeutuessa toisiinsa. Parisuhdekarikoista puhutaan tietysti taas, eikä lempi ole koskaan niin yksinkertaista, kun väärät sanat eksyvät aina suuhun. Ollaan siis varovaisia niiden läppien kanssa.

Mika Roth

Markus Perttula: Näiltä lakeuksilta

Kolmatta sooloalbumiaan tällä hetkellä valmisteleva Markus Perttula julkaisee kesän alussa kaksikin sinkkua, joista ensimmäinen on tämä Näiltä lakeuksilta -niminen folk-utuilu. Herrahan soittaa Sans Paradessa elektronisesti maustettua musiikkia, mutta sooloillessaan mies on puhtaasti Jeff Buckleyn valon nähnyt orgaanikko.

Näiltä lakeuksilta -kappaleessa ajassa matkaava kertoja kaipaa edes yhtä ystävää, mutta eihän noilta tienoilta löydä erilaisuuteen ja yllättävyyteen taipuvaista sielua. Voitkin siis etsiä onneasi vaikka Amerikasta saakka, mutta mitä lopulta jää käteen? Jokaisen unelman takaa löytyy mitä luultavimmin vain mahalaskuja, pettymyksiä ja umpikujia – mutta mitä muutakaan elo lopulta tarjoaisi. Perttulan laulu on pehmeää, jopa varovaista, aivan kuin yksikin kovempi ääni rikkoisi taian. Jouset helkkyvät ja pomppivat nekin hiljaa taustalla, kun lähemmäs viisiminuuttinen folkpop-kappale purjehtii puulastun tavoin ajan laineilla.

Mika Roth

Matti Johannes Koivu: Tulevaisuus
M.dulor

Matti Johannes Koivu kuuluu kiistatta suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkiryhmään, joka on viime vuosina leventynyt ilahduttavasti. Lähtölauluja-albumin jälkeen Koivu on pitänyt jo jonkin aikaa matalaa profiilia, mutta uusi single ennakoi syksyllä julkaistavaa pitkäsoittoa, minkä lisäksi mies tulee aktivoitumaan myös keikkarintamalla.

Tulevaisuus-kappale on syntynyt mitä selvimmin huolesta ja tulevan murehtimisesta. Onko meillä ensinnäkään tulevaisuutta, ja mihin kaikkeen ilmastonmuutos ja epävakaa tulevaisuus vielä johtavatkaan? Koivun laulu ja akustinen kitara ovat kappaleen ydin, jotka saavat tukea synamatoista ja muista pikku aineksista, mutta pääpiste on vokaaleissa sekä tietysti tekstissä. Päivänpaisteinen päiväretki saareen näyttäytyy paratiisina lasten leikkiessä kilpaa, kunnes nukahtamaan ehtineet vanhemmat havahtuvat – onko jo liian myöhäistä? Upea kappale ja yhtäkkiä onkin niin kovin pitkä matka tulevaan syksyyn.

Mika Roth

Mummin Kullat: Lähestymiskielto
Luova Records

Ilahduin täydestä sydämestä, kun Mummin Kullat -trion uusi sinkku päätyi kuunteluuni. Persoonallista indiefolkkia oivaltavilla ja pistävillä lyriikoilla esittävä bändi on julkaisemassa syksyllä toista pitkäsoittoaan, joka kuuleman mukaan jatkaa samoilla linjoilla sykähdyttävän debyyttialbumin kanssa.

Lähestymiskielto-kappale kertoo lapasesta karanneesta suhteesta, jossa toisen prässäys ja tungettelevuus on saavuttanut sairaalloisen asteen. Lähestymiskieltohan moisesta vainosta napsahtaa, mutta tarinan kertoja ei lue viestejä rivien välistä – saati sitten itse pesään lentävän lapun riveiltä. Ei millään pahalla vaan moottorisahalla raivataankin tietä takaisin rakkaan luokse, iloisen folkrallin rullatessa plus kahdessa minuutissa startista finaaliin. Kolmiääninen nopea laulu ja pääosin akustiset soittimet luovat melkoisen vastapunnuksen vainolle ja harmille. Kontrasteja, koukkuja ja klassisia palasia sopivassa suhteessa, hyvälle näyttää siis tulevaa albumi odotellessa.

Mika Roth

Oona: Veli
Hög Records

Aiemmin tänä vuonna Jussi-patsaan itselleen pokannut Oona jatkaa musiikillista uraansa toisella singlellään. Alkuvuodesta julkaistu Brahenkenttä-sinkku käyskenteli kertojan lapsuudessa ja punnitsi niinkin keveitä asioita, kuin elämän tarkoitusta ja kaiken olevaisen katoamista. Toisella sinkulla aihepiirit pysyvät yhtä merkittävinä, sillä Veli-kappaleen suurin oivallus on ajan väistämätön kuluminen. Jokaiselle tulee eteen se päivä, kun ei ole enää nuori.

Oonan moderni ja laulun voimaan nojaava pop leijuu samaan aikaan keveänä ja silti riittävän painovoimaisena. Lyriikat lauletaan elämää jo riittävästi nähneen kantavuudella, jolloin sanoja tulee kuunneltua toisellakin korvalla. Ja mikä olisi henkilökohtaisempaa, kuin kahden sisaruksen välinen keskustelu siitä, kuinka aika on hitaasti saamassa otteensa. Joten mitä teetkään, tee se täydellä sydämellä, taaksesi katsomatta ja tarpeettomia asioita katumatta. Siinä on samalla loistavaa ohjetta kaikille, vaikkapa alkavaan suveen ohjenuoraksi.

Mika Roth

Pohjoinen Uni: Elossa

Ilmavaa ja nostattavaa poprockia soittava Pohjoinen Uni maalailee pehmeillä väreillä ja suurilla teloilla. Kitarat soivat synien kanssa tasavertaisina, kokonaisuuden ollessa osiaan mittavampi. Muutama vuosi sitten EP:n ja pitkäsoiton julkaissut yhtye astuu uudella sinkullaan auringon valoon, onhan uusi biisi ylistys kesälle ja sen kaiken voittavalle voimalle.

Keveän ja ilmavan sekä samaan aikaan suuren ja vavahduttavan soundin luominen on haastavaa, mutta palaset loksahtivat kohdilleen jo alkuvuodesta julkaistulla Antaisin kaiken pois -sinkulla. Edeltäjänsä tavoin neliminuuttinen Elossa tosin nostaa riman vieläkin korkeammalle, minkä lisäksi tehokkaasti hyödynnetty melodia osoittautuu vielä nopeasti tarttuvaksi ja raskastakin toistoa kestäväksi. Raskaimmassa vyörytyskohdassa jäin kaipaamaan pientä muutosta tai vaihdosta, kenties jopa lyhyttä väliosaa, joka olisi jäsentänyt biisin selvemmin.

Mika Roth

RiESA: Pahasta

RiESA on trio, joka itsekin kuvaa musiikkiaan ”helvetinmoiseksi möykäksi”. Kolmikon kokoon keittämän metelisopan ainesosat ovat enimmäkseen lähtöisin punkin, rockin ja metallin multaisista laareista, kauhuelementtien hivuttautuessa etenkin tällä sinkulla mustanpuhuvasti ja pikarokkaavasti mukaan. Kauhuelementeillä pelaileva sinkku pohjustelee syksyllä julkaistavaa EP-levyä.

Piruja ja perkeleitä on siis löydettävissä niin pään sisällä, kuin sen ulkopuolellakin RiESAn mellastaessa punkmetallin romupihoilla. Vokalisti-basistin sylkiessä sanat suustaan voimalla sekä asenteella, sillä miten muutenkaan tällaista kauhukuvastoa voisi käsitellä. Huutoakin sovitellaan mukaan niin yhden kurkun kuin useammankin tomesta, mutta lyriikoista saa silti selvän kautta linjan, mistä pinnat herroille. Taisi olla tämän sinkkukoosteen lyhin numero, jonka aggressiokäyrä ja vimmapitoisuus hakevat vertaistaan. Huh-huh, olipas löylytys.

Mika Roth

Selma Juudit Alessandra: Spring Song

Musiikkia kuvataan usein rajattomaksi ja sääntövapaaksi ihmemaaksi, mutta harvoin vastaan tulee niin rajatonta ja kiehtovaa yhtyettä kuin Selma Juudit Alessandra. Kaiken kukkuraksi Spring Song on ryhmän esikoissinkku, joten Desibelin arvioija-setä pistettiin oikein kunnon testiin.

Spring Song on kestoltaan viisi minuuttinen, jonnekin taidepopin ja italialaisen 70-luvun soundtrackmusiikin kummallisempien lukujen väliin sijoittuva outolintu. Naisvokalistin tyyli ja musiikin jyrkät kulmat tuovat aavistuksenomaisesti mieleen myös nuoren ja ennakkoluulottoman Kate Bushin, mutta enemmänkin asenteen puolesta. Ensimmäinen minuutti ja risat kuljetaan ohuiden ujellusten parissa, kunnes ensimmäiset selvät sanat lausutaan hitaasti. Ja aivan kuten kevät, myös kappale kerää voimansa verkkaisesti, kunnes viimeisen minuutin aikana viimein räjähtää. Todella virkistävän erilaista musiikkia, joka nojaa erilaisuuteen mutta ei pidä sitä elinehtonaan.

Mika Roth

Spandex Torpedo: Kaksi sanaa
Tuore Records

Mystisyys on joskus ihan positiivinen ja piristävä asia. Minä en esimerkiksi tiedä kuka tai keiden muodostama yksikkö Spandex Torpedo oikeastaan edes on. Kansikuvassa on vain yksi heppu, joten lienee siis sooloilua. Niin tai näin, räppiä, chillailua ja modernia poppia tässä on jotenkin sotkeskeltu toisiinsa, letkeiden taustojen keinuessa edes ja takaisin, edes ja takaisin.

Sanottavansa Spandex Torpedo sanoo mitä selvimmällä suomenkielellä, mistä on annettava pinnat ja pokkaus. Normaalien konetaustojen lisäksi tarkka korva poimii upeasti vedettyjä naistaustalauluja ja vähintäänkin yhtä soulahtavia palasia saksofonia. Amerikan meininki ei ihan yllä vokalistin kankeahkoon englanninkieleen, jota ei onneksi kuulla alun jälkeen enää kovinkaan paljoa. Onko sinkku ennakoimassa EP:tä, pitkäsoittoa tms? Ken tietää, mutta kyllähän tätä stygeä kelpaa luukuttaa tulevaa odotellessa.

Mika Roth

Stone Blue Electric: Every Picture Tells a Story

Kovista tekijämiehistä koottu Stone Blue Electric järjesteli perinteisen kitararockin murikoita uusiin pinoihin alkuvuodesta ilmestyneellä Speaking Volumes -albumillaan. Kyseisen kiekon terävämpää laitaa edusti eittämättä Every Picture Tells a Story, jolla nelikon rokettirolli rouhii kerrassaan asiallisesti.

Kolme ja puoli minuuttia on musiikkihistoriankin valossa mitä sopivin sinkun mitta, etenkin kun jokaisen sekunnin osaa hyödyntää. Every Picture Tells a Story saa startissa lahjaksi kitarariffin, jolla gaso ei lopu ja rytmiryhmäkin takoo etupainotteisesti junaa eteenpäin. Alle minuutissa päästään jo pihvin, eli kertosäkeen, pariin, eikä kvartetti vilkuile enää tämän jälkeen taakseen. Perusasioista pidetään kiinni loppuun saakka, ja vaikka sanoja voisi olla enemmänkin edes väliosassa, on lopputulema vahvasti positiivisen puolella.

Mika Roth

Survive the Silence: Echo Room

Survive the Silence -yhtyeen viimevuotinen debyyttialbumi pääsi jotenkin livahtamaan ohitse, mutta tuore sinkku nappasi välittömästi kiinni korvasta. Oululainen modernia kitararockia soittava yhtye on napannut tuottajakseen Disco Ensemblen kitaristinakin kunnostautuneen Jussi Ylikosken, ja yhteistyön ensimmäinen hedelmä on jo lupaavan maukas.

Echo Room käynnistyy monisyisissä tunnelmissa, eri kielisoitinten ja laulun asettuessa eläväisen rytmipohjan päälle. Ensimmäisen kerran isoon kertosäkeeseen päästään jo päälle puolen minuutin kohdalla, kipaleen pohjakerrosten kasvaessa ja kehittyessä vain entisestään. Eivätkä ne ylemmätkään pinnat jää huomiotta, kun vokalisti ja kitaristit kiskovat itsestään esiin parhaita puoliaan (vai onko tuo sitten tuottajan ansiota). Terhakan energinen ja samaan aikaan sopivan rauhallinen numero nosti bändin oitis tarkkaan seurattavien listalleni. Toivottavasti yhteistyö jatkuu ja mahdollisesti jopa kasvaa vastaisuudessa.

Mika Roth

Transworld Identity: I’m Such a Liar

Melodisen ja perinteisen hard rockin kurssi ei ole näinä päivinä enää entisenkaltainen, mutta Transworld Identity ei moisesta välitä. Ryhmän uran toinen sinkku enteilee myöhemmin tänä vuonna ilmestyvää pitkäsoittoa, jolla rumpali Lacu Lahtisen (Popeda, ex- Hanoi Rocks) kipparoima bändi lähentelee rakentavassa hengessä 80-luvun suuria nimiä.

I’m Such a Liar etenee kuin luotijuna, kitaran, koskettimien ja naisvokalistin luonteikkaan laulun asettuessa eturintamaan. Kertosäe jää kerrasta soimaan päähän ja etenkin kitaroista ripotellaan pientä herkkua sinne tänne. Väliosan iso huudatuskohta on jo melkein liikaa, mutta kitarasoolon edeltäjänä tämäkin palanen asettuu isossa kuvassa kohdilleen. Alkuun lievästi klisheiseltä vaikuttava biisi kasvaa kuuntelukertojen kertyessä ja nousee lopulta jopa niiden kasari-idoliensa rinnalle. Antennit siis herkkinä, kun pitkäsoiton ilmestymisen hetket lähestyvät.

Mika Roth

Wilder Beats: Demens

Wilder Beats on oululainen elektronista musiikkia tuottava duo, joka valmistelee toista hartiapankin voimin julkaistavaa pitkäsoittoaan. Albumin teemoina ovat inhimillisyys ja empatia, mikä toistuu myös ensimmäiseksi sinkuksi valitulla Demens-raidalla. Duo säveltää materiaalin yhdessä, kaksikon toisen puoliskon vastatessa toteutuksessa äänistä, ja toisen puolestaan laulusta sekä sanoista.

Demens on kuin sci-fi elokuvassa kohti ruutua lentävä avaruuslaiva. Alkuun sangen pieni kohde muuttuu yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, aina vain uusien yksityiskohtien erottuessa ja horisontin kadotessa lopulta hitaasti jättiläisen taakse. Jokainen äänipalikka on selvästi mitä punnituin ja rakastetuin, mutta äänekkäimmässä puoliminuuttisessa laulukin tahtoo jo kadota massan sekaan ja alle. Kipaleessa on silti omanlaistaan hypnoottista voimaa, aaltomaisten elektronisten äänten iskeytyessä kerta toisensa jälkeen korvakäytäviin.

Mika Roth

Wonder Cruises: M/S Wonder Cruises
Cityman Productions

Tämänkertaisen sinkkukoosteen kuopusyhtye/projekti on eittämättä Wonder Cruises, jonka ikä lasketaan tässä vaiheessa vielä kuukausissa. Koti on kuitenkin löytynyt jo vaporwave-suosiollisen Cityman Productions -yhtiön tallista, joten asiat tuntuvat olevan mallillaan. Ydinkysymys kuuluukin siis: kuinka luksus-risteily vaporwaven synteettisillä ja eteerisillä aalloilla sujuu näin nuorelta porukalta?

Neliminuuttinen biisi luo ensisekunneillaan ristiriitaisia tuntoja, kun sähkökitaralla tehdyt revittelyt ja yksinkertaiset taustakuviot vahvoine rytmeineen luovat mielleyhtymiä itsensä John Carpenterin suuntaan. Aallot asettuvat kuitenkin nopeasti ja päämelodiaa pyöritellään kasarisoundisilla koskettimilla. Kitara vaanii silloin tällöin yhä taustalla, mutta vain kaukaisena varjona ja pienenä lisänä. Rytmipuoli iskee normaalia vaporwavea kovemmin, sotkematta kuitenkaan mielikuvamaalailuja. Eli risteilykokemus Wonder Cruisesin kyydissä on mitä miellyttävin ja vaporwavemaisin.

Mika Roth

Lukukertoja: 6424