Pienet

Sinkut III - Lokakuu 2019

30.10.2019

6G: Positiivinen ongelma

Kuinka kaksi tavoiltaan, makutottumuksiltaan ja taustoiltaan lähes täysin toisistaan eroavaa ihmistä voi tulla toimeen läheisessä suhteessa, pohtii salolainen urbaania poprockia soittava 6G uusimmalla sinkullaan. Saako rakkaus yllättävää nostovoimaa juurikin siitä, kun yhteistä rajapintaa on tuskin havaittavia määriä? Näitä asioita ovat puntaroineet lukuisat jo ennen Shakespearea, eikä 6G jää myöskään sanattomaksi haastavan pulman edessä.

Positiivinen ongelma kertoo jo nimellään oleellisen, eli epätasaisen parin toisena puolena oleva kertoja kokee eroavaisuudet vain vahvistavina säikeinä ja tätä hieman yllättävää liittoa rikastavina tekijöinä. Päämelodiaansa vahvasti nojaava kappaleen kolmessa ja puolessa minuutissa ehditään nousta ja laskea tunteiden vuoristoradassa, kipaleen tasapainoillessa poprockin ja modernin tanssimusiikin kynnyksellä. Kelpo crossoveria.

Mika Roth

Alma Sipilä: Jos minä olisin

Alma Sipilä on helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, joka pyrkii rohkeasti ja ennakkoluulottomasti liittämään americanan ja suomalaisen pop-perinteen kavereiksi käyvät palaset toisiinsa. Aiemmin jo pari sinkkua julkaissut artisti on hankkinut tulevan toisen albuminsa soittajakaartiin Nashvillen studiomuusikoiden terävää päätä, joiden avulla onkin syntynyt syvästi soiva ja vivahteikas äänimaisema.

Jos minä olisin -kappale onkin samaan aikaan suomalaisella tavalla pikkunätti kertomus ja avainkohdissaan riittävän suuresti soiva amerikkalainen pienoisteos, joka osaa näppäillä sielun herkkiä kieliä. Se on tarina rakkauden monisyisistä kiemuroista ja oikean tien etsimisestä, on edessä avautuva taival sitten kuinka vaikea tahansa. Pienenä käynnistyvä ja hiljalleen kasvava kappale voisi nousta rohkeamminkin satulaan, tai ainakin itse jäin kaipaamaan biisin jälkimmäiselle puoliskolle selvempää kulminaatiopistettä ja amerikkalaiselle perusluonteelle ominaisempaa räväkkyyttä.

Mika Roth

Concorde Pilot: Single Trip
Luola

Jos totta puhutaan, niin legendaarinen yliäänikone Concorde oli mielestäni kaunis ja elegantti ilmestys, jonka naiivissa teknologiasokeudessa kiteytyi jotain ihmisluonteen parhaista puolista. Concorde Pilot on Saku Kämäräisen muodostama yhden miehen yhtye, jonka elektronisessa soundipakissa aikakaudet prässäytyvät toisiaan vasten kun deltasiiven materiaalit konsanaan. Lapsena lentokoneita ja lentämistä ihaillut artisti ei tätä nykyä allekirjoita loputonta lentopetrolin kulutusta, mutta voi yliääniä tavoitella muillakin koneilla.

Single Trip puristuu kolmen minuutin kokoiseksi äänipaketiksi, johon Kämäräinen lastaa melkoisen määrän ääniraitoja. Etenkin runsaat ja monisyiset vokaalit nousevat jälkimmäisellä puoliskolla hallitsevaan asemaan, kenties tarpeettomankin selvästi. Tulevasta EP-levystä luvataan modernin ja iäkkäämmän elektronisen musiikin kaihoisaa sekoitusta, joten tämä ensimmäinen ylilento antanee vasta viitteitä tulevasta. Itse olen valmis ostamaan kyllä seuraavankin lipun, kenties jopa meno-paluuna.

Mika Roth

Jenni Mustajärvi: Mitä et nää, sitä ei oo
Live Rock Finland

Laulaja/lauluntekijä Jenni Mustajärvi on viimeisen parin vuoden aikana julkaissut nipun sinkkuja, joista rockisti ja isosti soiva Mitä et nää, sitä ei oo -siivu on viimeisin lenkki. Albumiakin luvataan jo ensi vuodeksi, joten Paten tyttären musiikillinen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä sangen lupaavalta.

Kuuluisan isän varjosta on turha puhua ainakaan tämän biisin yhteydessä, sillä Mustajärvi taiteilee onnistuneesti menevän rockin ja modernin tanssimusiikin välisillä rajavyöhykkeillä täysin omillaan. Uusin kipale esitteleekin massiivisesti mutta samaan aikaan ilmavasti soivan soundivallin, jota ryyditetään vielä naksuttavilla syntetisaattoreilla. Konevoima ei kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että biisi on kitarasooloineen kaikkineen mitä rockein. Pisteliäs teksti osuu myös kohdalleen ja osoittaa, että lyyriset lahjat ovat petraantuneet uuden polven myötä.

Mika Roth

Juho Raja: Ahdistaa
LEFT

Aiemmin muillekin musiikkia tuottanut ja kirjoittanut Juho Raja kaipaili elektronisen popin siivittämänä lähiön auvoon kesän kynnyksellä, kun Tän täytyy olla taivas -sinkku esitteli artistin persoonallisen tyylin. Debyyttisoolosinkku saa nyt jatkoa ja Rajan puolittain rap ja puolittainen laulu antaa jälleen ainutlaatuisen silauksen kappaleelle.

Uudella sinkulla Raja purkaa ahdistunutta sydäntään niin, että kromilistat rispaantuvat kulmista ja popin virtaviivaiset linjat saavat rakkaudesta ryppyjä. Tekstissä käydään läpi sitä kaivertavaa kaipuuta, joka syntyy suhteen alussa ja saattaa polttaa kaiken liian kuumaksi käyvällä liekillään. Hiljalleen kasvava kipale on samaan aikaan toiveikas ja synkkä, koska kaipuu ei välttämättä saa toisesta osapuolesta pienintäkään vastakaikua. Soitinpuolella soundit sekoittuvat ja vääristyvät toiveiden tavoin niin, että ahdistus puskee läpi ja viimeisen minuutin mellastus sitoo kaiken lopulta kasaan. Outoa tanssipopmusiikinkaltaista, mutta kiehtovalla tavalla.

Mika Roth

Lauri Porra Flyover Ensemble: Abeyance
Ranka Kustannus

Lauri Porra on bassotaiteilija ja säveltäjä sangen rikkaalla sekä monimuotoisella työkansiolla. Porra on ehtinytkin olla jo monessa mukana aina metallista jazziin ja elokusävellyksistä poppiin saakka. Lauri Porra Flyover Ensemble -yhtyeen kanssa Porra on julkaisemassa albumillista instrumentaalimusiikkia, joka sulauttaa aiemmin kuultuun entistä vahvempia ambient- ja progevaikutteita.

Abeyance on tulevan albumin ensimmäinen single ja tällä kertaa ääneen on siis päässyt ihka oikea bändi. Soitinarsenaali koostuukin basson lisäksi kitarasta, koskettimista ja mitä erilaisimmista lyömäsoittimista. Kipale pohjaa basson esittämään, rahdun surumieliseen kuvioon, jonka ympärillä yhtye häärii neljän ja puolen minuutin ajan. Lähellekin voi silti olla pitkä matka ja pienistä paloista syntyy vavahduttavan kokoisia kokonaisuuksia, etenkin kun instrumentaaliyhtye soittaa sopivasti pidätellen ja korostaa näin sävellyksen voimaa. Tulevaa Dust-levyä odotellessa.

Mika Roth

Loimu: Taivaanrannanmaalarit

Sooloprojektista aidoksi yhtyeeksi kasvanut Loimu on valmistautumassa alkuvuodesta tapahtuvaan levynsä julkaisuun, jota on työstetty pala kerrallaan kolmen ja puolen vuoden ajan. Uusi single on omistettu kaikille heille, jotka eivät toteuta villejä haaveitaan vaan tyytyvät puurtamaan ahkerasti omissa vaatimattomissa töissään ja tekevät eksoottiset matkansa vain mielikuvituksen siivillä.

Viisihenkinen yhtye soittaa taiten ja saa puhallettua folkahtavaan ja aavistuksen americanan makuiseen pop-kappaleeseen avaruutta, tilaa ja eloa. Loimunevan lausahteleva laulu asettuu kuin luonnostaan valokeilaan ja kyllähän kipaleen vahvin puoli on kiistatta juuri elämän oleellisten mysteerien ääressä viipyilevä teksti. Kertoja kun ei ole missään nimessä katkera kohtalostaan, vaan on vain oivaltanut Junnu Vainion vanhan viisauden: ”köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus”.

Mika Roth

Matero: Mielenmurtaja
Raate Music

Petri Materon yhden miehen yhtye Matero julistaa katkaisevansa hiljaiselon, joka alkoi juhannuksen aikoihin. Siis tämän vuoden juhannuksen. Omasta mielestäni neljän kuukauden mittainen kuiva kausi julkaisurintamalla ei ole mikään dramaattinen tauko, mutta tyylillisesti lyhyessä hetkessä on ehtinyt tapahtua yllättävänkin paljon liikettä. Saatesanoissa kerrotaan, että nyt ollaan puolimatkan etapissa, joten avainkysymys kuulunee: mihin Matero on matkalla?

Raskaan rockin metallisemmalla laidalla tässä edelleen elellään, mutta matalampia taajuuksia suosivaan äänivalliin on nyt ilmestynyt myös konesoundin palasia. Ei tässä mitään saksalaista industrialia vielä taota, mutta palttootta on selvästi vaihdettu modernimpaan ja paremmin jo horisontissa kimmaltavan 20-luvun sarastukseen istuvaksi. Ironisesti teksti ruotii tuttuihin ja turruttaviin kuvioihin juuttumisen tuskaa, kun oma näköalattomuus varastaa mahdollisuuden nousta omille siiville. Maistuva pääriffi ja jälleen kerran kohdilleen napsahtava kertsi ovat tuttuja Materon ässiä, oli soundipakki sitten minkälainen tahansa.

Mika Roth

Mirkka: Mun sydän on sun
Texicalli Records

Mikäköhän meitä suomalaisia oikein vaivaa, kun toisinaan tuntuu siltä, että ainoastaan sydäntä särkevä melankolia saa sielumme todella soimaan. Tiedä sitten, mutta niin vain myös Mirkka osaa uusimmalla sinkullaan liikuttaa allekirjoittaneenkin rinnassa jotain, jonka olemassaolosta en ollut edes täysin tietoinen aiemmin.

Toisen pitkäsoittonsa vuoden päästä julkaiseva laulaja/lauluntekijä tutkii Mun sydän on sun -sinkulla sitä kovaa ja kylmää oivallusta, että kaikki on lopulta katoavaista ja vain lainaa. Elämä saattaa vaikuttaa voittamattomalta voimalta, mutta se on todellisuudessa äärimmäisen haurasta ja nopeasti ohi kiitävää. Tuosta kaihosta on kuitenkin syntynyt äärimmäisen kaunis ja koskettava pop-kappale, jonka sielua värisyttävässä herkkyydessä voi aistia elämän väistämättömän kulun aamuruskosta iltaruskoon. Mirkka ei tarvitse paljoakaan soittimia taustalleen, ja vokaalien noustessa eteen on kaikki kohdillaan. Kerrassaan upeaa.

Mika Roth

Nolla Nolla Nolla: Tontti
Stupido Records

Nolla Nolla Nolla on helsinkiläinen punk-yhtye, joka perustettiin vuonna 1979 ja se toimi ensimmäisen elämänsä aikana aina vuoteen 1982 saakka. Vuonna 2012 pysyvän paluun tehnyt yhtye on yhä lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan. Eikä kyse ole mistään vanhojen setien jäähdyttelyprojektista, sillä uutta musiikkia on jo julkaistu, ja kuuleman mukaan tullaan julkaisemaan myös lisää vastaisuudessa.

Tontti on kuitenkin mitä selvimmin 70-luvulta vauhtia saanut punk-ralli, jossa bändi kikkailee jälleen kerran melodisuuden ja rosoisuuden kiikkerällä harjakatolla. Vokalisti Klade omaa makeasti haistattelevan lauluäänen ja -tyylin, jota tuetaan satunnaisilla taustahuudoilla – enempäänkin olisi tilausta. Yhtye soittaa napakan ilmavasti yhteen ja vaikka nopeusmittarin neula ei painu kaakkoon, on kipaleessa nasevaa etupainotteisuutta joka vetää väkisinkin mukaansa. Toivotaan että Nollat hoitavat kulmat kuntoon ja jatkavat materiaalin julkaisua, sillä nelikymppinenhän on selvästi vasta lämpenemässä.

Mika Roth

Pink Chameleons: Sundown
Soliti

Aurinko laskee koko ajan aikaisemmin, mutta Pink Chameleonsin hitaan garage blues rockin soidessa en voi muuta kuin syleillä ympärille laskeutuvaa pimeyttä, josta tämäkin mainio yhtye uuttaa voimaa. Kitaristi/vokalisti Paltsa-Kai Salaman kipparoima orkesteri on julkaisemassa joulukuun 13. päivänä debyytti EP-levyään, ja päivähän on tuolloin tietysti perjantai.

Sundownin pinnan alla voikin aistia sellaisen vanhoista, laadukkaista kauhuleffoista tutun pahansuovan jännitteen, joka tekee ensivilkaisulla tavalliselta vaikuttavasta äänimaisemasta vaikeasti määriteltävää uhkaa kumpuavan. Salaman pouliarrogantti laulutyyli luo ilmaan sähköisyyttä, ryhmän kokoon kutoman psykedeelisen rocksoundin vahvistaessa sekä jalostaessa sitä. Näin aurinko paistaa viimeiset säteensä pistävästi, maiseman rumuuden paljastaen ja sielun pimeimpiä kätköpaikkoja julkeasti korostaen. Eli toisin sanoen täydellisyyttä hipovaa rockia.

Mika Roth

Piritta: Aion hurmata sut

Kokkolalainen laulaja/lauluntekijä Piritta on aiemmin ehtinyt saamaan aikaiseksi jo jonkin verran nettiaaltoja coveroimalla toisten tekemisiä, mutta viralliselle ensisinkulleen Piritta on valinnut oman sävellyksen. Ja hyvä niin, sillä debyytin perusteella biisikynää kannattaa pitää vastaisuudessakin tiukasti omissa käsissä.

Pirittan musiikkia on helpointa kuvata moderniksi popiksi, jossa melodisuus on pääasiallinen elementti ja etenkin laulumelodia on paljon vartijana. Sovitus korostaa vokaaleja ja soundimaailma on luullakseni täysin synteettisesti luotu. Aion hurmata sut -siivu viihtyykin ongelmitta tanssilattian puolella, vaikka biisi pysyy erossa aggressiivisesta tamppauksesta ja satsaa pehmeisiin taustoihin. Entä mistä teksti kertoo? No, sen voi päätellä otsakkeesta ja osaahan Piritta hurmata myös laulullaan, jos nyt retroinen kansikuva väripaletteineen jättääkin hieman toivomisen varaa.

Mika Roth

Rantapenger: Taas on tullut syys

Pehmeällä tavalla amerikkalaiselta maistuvaa poprockia esittävä Rantapenger on ainakin tällä kappaleella vielä pitkälti sama asia kuin Samuli Paldanius, jota ovat studion puolella avustaneet Mikko Kanniala ja Tomi Krutsin. Monissa liemissä koetellut herrat ovat luoneet yhdessä yhtyeen, joka viihtyy poprockin folkimmalla laidalla ja luo suloisenhaikeaa sekä maisemallista taivaanrannan maalailua lähinnä popista tutuin kaavoin.

Eivätkä nämä monisävyiset taivaanrannat suinkaan ole vain suomalaisia kansallismaisemia, sillä penkereistä on helppo havaita myös mystisen americanan vaikutusta, sekä asianmukaisissa määrin jopa Twin Peaksin pehmeää rautalankaa. Kappaleen muoto onkin niin pehmeä ja miellyttävä, että ensimmäisillä kerroilla itse asia tahtoo livahtaa sivu suun. Taas on tullut syys osaakin ikuistaa syksyn saapumisen hetken mitä kauneimmalla ja miltei hypnoottisella tavalla, joka saa suorastaan toivomaan ikuista ruskan aikaa.

Mika Roth

Seyed Ali (feat. Sairas T & OD Kokemus: Visioita

Seyed Ali on 90-luvun lopulta saakka suomalaisessa rap-kulttuurissa eri tavoin vaikuttanut tekijä, joka on ehtinyt tehdä yhteistyötä monien kanssa. Seyed Ali oli myös perustamassa SLT:tä, eli suomilyriikkatuotantoa, joten perspektiiviä ja syvyyttä riittää näkökentässä. Ja perspektiiviä tarvitaankin näinä aikoina, kun brexit jatkuu vuodesta toiseen ja maailma tuntuu täyttyvän toisiaan vastaan nousevista, kaiken hajottavista voimista.

Hyytävän siisteillä soundeilla hiottu Visioita manaa esiin ikävän realistisia näkymiä, mutta onneksi sentään mielikuvituksessaan voi edes löytää jonkinlaisen ratkaisun. Ovatko viimeiset päivät todella koittamassa? En tiedä, mutta oli tilanne niin tai näin, ongelmista pitää edes puhua – ja sen Seyed Ali kavereineen osaa tehdä rakentavan kriittisellä tavalla. Erinomaista Olari-soundia ja mukaansa vetävä biisi, jonka soisi tavoittavan mahdollisimman monta tiedostavaan ajatteluun kykenevää korvaparia.

Mika Roth

Sorry Babe: Lighter
Nowhere Boy

Sorry Babe sekoitteli viime vuoden lopulla I Love Alone -sinkullaan modernia synapoppia ja r’n’b:n amerikkalaista laitaa toisiinsa. Yritys ei tuottanut aivan täydellistä pistepottia, mutta uudella sinkulla soundit taipuvat jo notkeammin sekä luontevammin. Saatesanoissa kipaletta kutsutaan jopa seksikkääksi synabangeriksi, mutta itse en menisi aivan noin pitkälle.

Lighter kertoo hetkestä, jolloin tarinan kertoja näkee entisen rakkaansa ja koko aiempien tunteiden myrskyinen sinfonia puskee sekunnin murto-osassa yllättäen pintaan. Niin hyvässä kuin pahassa, sillä vanhassa suolassa on omat vaaransa ja viehätyksensä. Arka aihepiiri saa toiset käyttämään höyhenenkeveitä elementtejä, mutta Sorry Babe ei taida olla pahoillaan ihan täydestä sydämestä. Tarttuva kappale pääsee jälkimmäisellä puoliskollaan hyvään vauhtiin ja loppuu mielestäni hieman liian aikaisin, mutta hyvä tämä on näinkin.

Mika Roth

Sätilä: Like You Do

Sätilä nimen takaa löytyy tätä nykyä Lontoossa asuva, Australiassa musiikin kirjoittamista opiskellut ja alkujaan Suomessa syntynyt Teemu Sätilä, joka on omien sanojensa mukaan luonut lapsesta saakka musiikkia. Sätilä uskoo kuuleman mukaan myös yhä indie rockin voimiin ja mahdollisuuksiin, vaikka miehen omasta ilmaisusta on – ainakin tämän sinkun perusteella – helpompi löytää jälkiä indiepopin pehmeämmästä puolesta.

Like You Do levittäytyy yli neljän minuutin mitalle, tosin vauhtiin pääsemiseen vaaditaan päälle minuutti ja viimeiset kymmenet sekunnit ovat loppuliukua kohti hiljaisuutta. Tuossa välissä Sätilä ehtii kuitenkin saada biisinsä kiehtovan melodiakulun ja rytmitykset toimimaan, vaikka ilmassa pientä jarruttelua onkin. On täysin kustakin kuulijasta kiinni, että onko tuo lievä pidättely draaman kaarta tehostavaa vai turhauttavaa, mutta ainakin kappaleen sisäiset jännitteet osaavat yllättää. Omasta mielestäni täysi potentiaali jäi silti hyödyntämättä.

Mika Roth

Toyotan Takavalot: Huono ihminen
Precious Records

Salolainen suomipop-yhtye Toyotan Takavalot kutistui taannoin muodoltaan duoksi, mutta tässä(kin) tapauksessa vähemmän on kuitenkin enemmän, kuten kesäinen Liikaa aikaa ajatella -sinkku jo kiistatta osoitti. Nyt vokalisti Jari Silokangas ja kitaristi Teemu Lavikkala ovat lähteneet etsimään ja laajentamaan hiljaisemman soundinsa rajoja ja Huono ihminen -kappale osoittaakin uusien horisonttien avautuvan jo lupaavasti.

Minkälainen on sellainen ’huono ihminen’ ja kuka voi moisen lajitteluleiman edes antaa? Niinpä niin, tässäkin tapauksessa leimaaja taitaa olla kertoja itse, joka katselee taaksepäin elämänsä polkua ja onnistuu jotenkin näkemään lähinnä ne negatiiviset asiat, nyt kun eksälläkin taitaa olla jo uusi ja parempi kierrossa. Suomalaista perussettiä siis, mutta melankoliasta on jälleen kerran leivottu kasaan hanakasti tarttuva pop-helmi, jonka päästessä vauhtiin ei voi kuin nostaa kädet ylös ja nauttia matkasta.

Mika Roth

Vau!!: Penkki, puu ja puistotie
Stupido Records

Lahtelainen uuden aallon pikkulegenda Vau!! napsautti alkusyksystä poikki pitkäksi venähtäneen julkaisutaukonsa, kun Valkokankaat-sinkku esitteli 80-luvun alkuhämäristä löytyneen uuden aallon uudistetut soundivaatteet. Entä kuinka Monacon vuoden 1971 Euroviisu-kappale kääntyy uudellaan aktiiviseksi muuttuneelta bändiltä?

Carolan klassiseksi luettavasta versiosta on otettu mukaan käännös, jossa melankoliassa rypeminen on asianmukaisen suomalaisugrilaista. Eikä biisin avaraa äänimaisemaa ole lähdetty kaventelemaan sen kummemmin, vaikka alkuperäisestä vajaasta kolmesta minuutista onkin saatu leivottua verkkaisemmalla vauhdilla oikein neliminuuttinen kipale. Hidastettu ja monikerroksinen teos välttää naljailun ja ironian, eikä Penkki, puu ja puistotie ole kuin omanlaisensa luenta ja kunnianosoitus lähes viiden vuosikymmenen mittaiselle alkuperäisteokselle ja siinä samalla myös 80-luvun alun uudelle aallolle.

Mika Roth

Verhot: En tiedä kuka sä oot
Soit Se Silti

Verhot veti kankaita ärsyttävän päivänpaisteen eteen kesällä ilmestyneellä Kaupunki kutsuu omiaan -sinkulla. Okei, eiväthän kaikki eväät tainneet omia olla, mutta olennainen melankolisesta popista onnistuttiin silti saavuttamaan riittävin persoonallisuuspistein. En tiedä kuka sä oot -sinkulla syksyiset fiilikset loistavat ruosteisessa väripaletissa ja biisin otsakkeen esittämä kysymys kertoo vieraantumisesta ja tunteiden kylmenemisestä.

Rakkaus on siis vetelemässä viimeisiään, mutta Verhot eivät tallaa itseään suotta katuojan pohjalle, vaan biisin soundimaailma on eteerisessä ilmavuudessaan miltei harras. Aivan kuin kertoja olisi kysymyksen esitettyään jo tavallaan vapautunut kahlitsevasta ja alas painavasta suhteesta, josta ei ollut saatavissa enää mitään hyvää ja positiivista. Tunnelmallinen ja niin ihanalla tavalla sydäntä pakahduttava raita lupailee todella paljon tulevalta, erityisesti pian ilmestyvästä EP-levystä.

Mika Roth

Where’s My Bible: King of the Hill
Inverse Records

Heinolalainen Where’s My Bible onnistui luomaan pysyvän muistikuvan viimevuotisella M ’N’ R -albumillaan. Raskasta metallia ja rankkaa rockia yhdistellyt mosh’n’roll kyllä potki, mutta räyhäisää ryhmää ei päässyt syyttämään ainakaan tarpeettomasta hinkkaamisesta tai persoonallisuudesta.

Se oli kuitenkin silloin ja nyt on nyt. King of the Hill on ensimmäinen julkaistu biisi em. kiekon jälkeen ja vaikka mainospuheet ovat aina mainospuheita, on ryhmä kiistatta kehittynyt ja kehittänyt soundiaan. Metallista rockia vai rockaavaa metallia – kyllä tämä enemmän deathin puolelta tällä erää pieksee, mutta rockin rullaus ja groove saavat kukkulan kunkun hallitsemaan suurempaakin valtakuntaa. Raa’at ja vielä raaemmat vokaalit jakavat taatusti mielipiteitä, mutta ainakin tällaisiin menoraitoihin ne sopivat siinä missä kitaravallitukset ja taustan pienet kosketinsipaisutkin. Modernia death’n’rollia tuoreella kulmalla ja päivitetyllä paketilla, eli toimii.

Mika Roth

Lukukertoja: 5216