Pienet

Sinkut III - Toukokuu 2019

24.05.2019


Aini: Kuumakuuma Aini: Kuumakuuma

Viileää pop-musiikkia luova Aini löysi Kuumakuuma-sinkkunsa tunnelman kuuleman mukaan ihan suomalaisen järven rannalla, vaikka kipale huokuukin eteläisempää hehkua ja voimaa. Ehkä Kallavesi sitten on meidän suomalaisten ikioma unelmaranta, mistäs sen tietää? Kokonaista albumia on luvassa kesäkuun puolivälissä, minkä jälkeen Aini lähtee keikkailemaan pitkin Suomea.

Aini haluaa julistaa läheisyyden ilosanomaa, eli jätetään ne mobiililaitteet hetkeksi sivuun ja huomioidaan edes rakkain ja lähimmäiset ihan täysinä persoonina. Itse biisi on kevyttä eletro-poppia, joka toimii vain taustana Ainin minimalistiselle laululle, tekstin puhdasotsaisen naiiviuden joko hurmatessa tai ärsyttäessä. Muutenkin riveissä runnotaan välillä riimejä puoliväkisin paikoilleen (soundträkkinä / bäkkinä), mutta onhan Kuumakuuman light-tropical sekoitus omalla tavallaan hurmaava. Kesää ja helteitä odotellessa.

Mika Roth


Bailout: 1999 Bailout: 1999

Nopeasti kohti loppuaan laukkaavan vuosikymmenen alussa perustettu Bailout on työstämässä parhaillaan toista pitkäsoittoaan. Road to Redemption ehtii kuuleman mukaan ilmestyä vielä kuluvalla vuosikymmenellä ja Bailout on kiekon ensimmäinen sinkkulohkaisu. Kotkassa alkunsa saanut ryhmä hallitsee ysäri alternative rockin ja modernimman hard rockin salat, eikä salaa rakkauttaan vanhaa heavy rockiakaan kohtaan.

1999 kulkee melodia edellä, runsaiden kitaroiden laukatessa pitkin maisemaa kuin saksalaisten power metal -jättien teoksilla konsanaan. Kertosäkeessä rynnistetään saman tien itse asiaan ja koukut lentelevät vasemmalle ja oikealle, kun tuplakitarat soivat Iron Maidenin hengessä kirkkaina ja melodisina. Pistetään tuohon päälle vielä melodiset taustalaulut ja väliosan progehtavampi vaihe, niin kaikki tarvittava on kasassa. Tämähän potkii kuin vuonna 1999 konsanaan!

Mika Roth


Camu: The Future Proves the Past Camu: The Future Proves the Past
T Bag Records

Ronskia, kimaltelevaa ja paikoitellen suorastaan rosoista poprockia esittävä Camu iski kunnarin esikoissinkullaan. Empire State of Sound oli, ja on edelleen, valioyksilö alallaan, jonka huipputarttuvuutta loppuvuodesta julkaistu The One You Leave Behind -sinkku ei pystynyt aivan saavuttamaan. Nyt trilogia umpeutuu kolmannen luvun myötä, mutta mikä on lopullinen nokkimisjärjestys?

The Future Proves the Past -kipaleessa matkataan tietysti ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1988 saakka, jolloin asiat eivät kenties eronneet sittenkään niin paljon nykyisestä. Terhakasti porhaltava biisi polkaistaan liikkeelle komealla kitaravallilla, Camun hard rock -laulu nousee korkealle ja rävähtää laajakangasversioksi kertsissä. Sovitus joutuu koville, koska äänimassassa on mahdottomasti aineksia, mutta niin vain siivu taittuu ilmavaksi voitonlauluksi. Kiilasiko tämä nyt trilogian keulille? Uskoisin että niin kävi.

Mika Roth


Eteläranta: Yö Eteläranta: Yö

Helsinkil√§inen Etel√§ranta ilmoittaa hieman h√§mment√§v√§sti olevansa ‚ÄĚseitsenhenkinen duo‚ÄĚ. Eik√§ ryhm√§n musiikkityylik√§√§n ole kotoisin aivan sielt√§ tavallisimmasta p√§√§st√§, sill√§ Etel√§ranta on viihtynyt takavuosina brittipopin ja suomirockin √§√§rell√§. Y√∂ on kuitenkin kipaleena jotain rahdun erilaista, jotain mink√§ avulla viisivuotias yhtye on saattanut hyvinkin osua kultakimpaleeseen.

Y√∂ seilaa aluksi folk-popin rantavesiss√§, kunnes varoittamatta flamenco-vahvistettu disco ryhtyy peilipalloilemaan kertos√§keess√§. Pi√Īa coladojen l√§ikytty√§ ensikosketuksessa paidalle outoon menoon kuitenkin viehtyy nopeasti, eiv√§tk√§ Verven jouset ja U2:n pintakire√§ kitarointi voisi istua t√§t√§ paremmin suomalaisugrilaisella melankolialla kyll√§stettyihin lyriikoihin. V√§liosassa luetellaan jopa unil√§√§kkeit√§ ja niiden mahdollisia sivuvaikutuksia, koska eih√§n se Nukku-Mattikaan n√§ytt√§ydy ilman kemikaaleja en√§√§ t√§ss√§ vaiheessa y√∂t√§. Rakentavalla ja kiehtovalla tavalla kummallista, joten tilataan t√§t√§ lis√§√§, koska en havainnut lainkaan haittavaikutuksia.

Mika Roth


Ghosts on TV: End All States Ghosts on TV: End All States

Viimeisen kolmen vuoden aikana pari EP-levyä ja muutaman sinkun julkaissut helsinkiläinen post-rock Ghosts on TV on kerännyt jo mukavasti kehuja kotimaisilla musiikkikentillä. Etenkin viime vuotisella Silo-sinkulla orkesterin soundipuoli otti vankan askeleen eteenpäin, eikä tuolloin käynnistynyt liike ole ainakaan pysähtynyt tällä uusimmalla sinkulla.

Lähes kuusi ja puoli minuuttia on pitkä aika ylläpitää jännitteitä, mutta tämä kappale tahtoo aina yllättää lopullaan. Perinteisten rock-soitinten seassa tunnelmoivat melankoliaa huokuvat viulut, joiden ylle nousee kolmen kitaran rakentama valli. Hitaasti liikkeelle lähtevä siivu avaa kaikki pellit kahden ja puolen minuutin kohdilla, mutta soundin rikas maisemakuva ei katoa missään vaiheessa kokonaan. Neljän minuutin tuolla puolen voimakkaat aallot viimein asettuvat ja kahden viimeisen minuutin ajan yhtye viistää lähes peilityynen pinnan yllä. Nyt myös vokaalit astuvat viimein kuvaan mukaan, tosin vain minuutin ajaksi. Eikä enempää sanoja oikeastaan edes tarvita.

Mika Roth


Jouni Aslak & Nousukauden Lapset: 050 Jouni Aslak & Nousukauden Lapset: 050
Playground

Aiemmin mm. Grandevillen riveissä vaikuttanut Jouni Aslak niitti jonkin verran suosiota muutama vuosi sitten, kun mies karsi Euroviisuihin ja lanseerasi omaa näkemystään kotimaisesta pop-soulista. Maailma on muuttunut ja nyt esittäytyy Jouni Aslak & Nousukauden Lapset, yhtye jota herra kuvaa vaatimattomasti ’täydelliseksi’.

050 on puhdas rakkauslaulu, jossa soulit ja funkit ovat tippuneet lähes täysin pois kyydistä. Aslak laulaa tarinassa altavastaajan asemasta ja kertoo tunteensa suomalaisen modernin pop-iskelmän voimin, jonka tärkein seitsemän oikein on se juuri oikea puhelinnumero. Riisuttu äänimaisema antaa tilaa herran lämpimälle äänelle, mutta tietysti kipaletta paisutetaan kertosäkeessä jonkin verran, tosin kliimaksissakin Aslak pysyy kukkulansa kuninkaana. Kaunis ja massastaan huolimatta siro kipale.

Mika Roth


Juho Raja: Tän täytyy olla taivas Juho Raja: Tän täytyy olla taivas
LEFT

Kuka ihme kaipaa ja vieläpä haluaa muuttaa ihka oikeaan suomalaiseen lähiöön? No tietysti Juho Raja, joka on löytämässä taivaankaltaisen paikan jostain lännempää. Elektronista, modernia tanssimusiikkia ja hip hoppia surutta toisiinsa risteyttävä artisti siirtyi näet Kalliosta Espooseen, joten ehkä se sateenkaaren pää löytyy sitten sieltä.

Tän täytyy olla taivas -kappale rullailee plus kolmessa minuutissa edes ja takaisin, Rajan puoliräpin ja puolilaulun viedessä paraatia persoonallisella otteellaan eteenpäin. Vajaan minuutin kohdalla taustalle ilmestyy jump-jumputus, joka onneksi pysyy alla ja taustalla. Seassa on myös akustista kitaraa ja efektoituja taustalauluja, biisin kasvattaessa lumipallomaisesti massaansa ja mittojaan. Kahden minuutin paikkeilla siivu melkein haipuu jo hiljaisuuteen, kunnes finaaliryske viimein käynnistyy. Ja olisi se loppuliuku kohti onnen horisonttia kyllä voinut olla hiukan reippaampi ja isompi, sillä nyt suuhun jäi lievä täyttymättömyyden maku. Missä se taivas taas olikaan?

Mika Roth


KÆSAR: Meil on juhlat NTMY KÆSAR: Meil on juhlat NTMY
Soundhill Music

Laulaja-lauluntekijä KÆSAR kuuluu uudempiin kotimaisiin artisteihin, joiden elektronisesti sävytettyä musiikkia on vaikea sijoittaa oikein minnekään genrekarttojen perinteisissä ruudukoissa. Nimen takaa löytyy ymmärtääkseni yksi henkilö, joka hallitsee useammankin soittimen konehuoneen säätötaitojen lisäksi. Mutta mitä paljastuu keisarin uusien musavaatteiden alta?

Meil on juhlat NTMY -kappale on virtaviivaista ja chillailuun kannustavaa elektropoppia, jossa KÆSAR lausuu/sanelee/laulaa tekstiään samaan aikaan innoittavasti ja lakonisesti. Luurangot kaapataan esiin kaapeista ja kumiseva tausta tuo outoon kummajaiseen hiukan neo-aasialaista vivahdettakin, etenkin kun yhden hengen bileet pidetään omien peilikuvien kanssa. Toisaalta laulun rytmiikka hivuttaa ajatuskopan takahyllylle Jamaikaakin, ja silti tämä kaikki kuulostaa myös erittäin suomalaiselta… Kylläpä on haastava, kiehtova ja, mikä tärkeintä, erittäin hanakasti tarttuva vajaa neliminuuttinen.

Mika Roth


Kielo Kärkkäinen: Keitä me olemme Kielo Kärkkäinen: Keitä me olemme
Texicalli Records

Tamperelainen laulaja-lauluntekijä Kielo Kärkkäinen jäi vahvasti mieleen viime syksyisellä Millaisten vetten ääreen -sinkullaan. Popin, kevyen jazzin ja folkin ilmavassa yhdistelyssä soi ajattomuus, aitous ja usko omaan tekemiseen, palasten asettuessa kuin luonnostaan kohdilleen.

Keitä me olemme -sinkku on ensimmäinen makupala syksyllä ilmestyvältä albumilta, jonka luomistyö oli kuuleman mukaan suorastaan sujuvaa ja helppoa. Pakottomuus ja keveys kuuluvat positiivisina voimina myös kappaleella, jolla Kärkkäisen laulu saa soolon kohdassa vertaisensa vastavoiman upeasti soivasta saksofonista. Musiikillisesti tämä on kesäpäivien kiireetöntä unelmointia riippukeinussa, kun taas lyriikoissa puidaan isoja kysymyksiä ja kipeitä henkilökohtaisia asioita. Upeat kontrastit, kirkas äänimaisema ja sävellys rakentavat paketin, joka todella pysäyttää pohtimaan.

Mika Roth


Kinetik Control: Superheroes Kinetik Control: Superheroes
Toyboyz Records

Yllätyin aidosti, kun sinkkupinosta ponnahti esiin Kinetik Controlin Superheroes. Hetkinen, tämä bändihän teki loistavaa jälkeä 00-luvulla mm. Lack of Divine Inspiration -pitkäsoitolla. Useamman vuoden ajan happea ottanut yhtye palasi takaisin elävien kirjoihin viime vuonna ja nyt on toisen välikuoleman jälkeisen ajan sinkun aika.

Superheroes biisin avulla yhtye lennähtää elektropoprockin taivaalle viitat liehuen, biisin juntatessa melodiaansa isoin vasaroin paikoilleen. Lyriikoissa kehotetaan meistä jokaista löytämään sisäinen supersankarinsa, sillä jokaisella on periaatteessa rajattomasti potentiaalia. Okei, aika naiiviltahan tuo kuulostaa, mutta kun biisi on näin mahdottoman tarttuvaa laatua, niin miksi toisaalta pitää kynttilää vakan alla. Tuhdit soundit toimivat etenkin vokaalien puolella, bändisoitinten sulautuessa saumattomasti konemaisemiin. Lupailtua neljättä albumia kelpaakin odotella tämän jälkeen, vaikka julkaisu lipsahtaa ensi vuoden puolelle.

Mika Roth


MeriTuuli: Minä odotan MeriTuuli: Minä odotan

MeriTuuli järjesti iloisen yllätyksen, kun Ruusut-sinkku esitteli keväänä korvalla folk pop -yhtyeen muuntuneen ja jalostuneen soundin. Juurevampi, folkrokimpi ja äänekkäämpi muoto nosti Meri ja Tuuli Walleniuksen laulun entistäkin paremmin esille, mutta antai siinä samalla myös muulle bändille enemmän tekemistä.

Muuntunut kaava toimii myös tällä Minä odotan -kappaleella, jonka tärkeimmät elementit syntyvät nimenomaan koko bändin yhteissoiton nivoessa aineksia yhteen ja luodessa tarinalle kehyksiä. Sävellys hyödyntää melodiansa kiertoa, lyriikoiden piirrellessä tuokioita kahden ihmisen välisistä hetkistä ja siitä, kuinka odotus kaihertaa odottavan rintaa. Rummut liittyvät tällä erää mukaan jo puolen minuutin kohdilla, ja sopivilla suvannoilla väritetty laulu hengittää etenkin sisarusten laulun sekä kitaroinnin kautta. Pinnat myös hyvällä maulla käytetyistä syntikoista sekä selkeästä tuotantojäljestä.

Mika Roth


Mikko Syrjänen: Sokerihuurrettua Mikko Syrjänen: Sokerihuurrettua
Samsara Records

Kepeää ja omanlaistaan poprockia soittava Mikko Syrjänen on laulaja-lauluntekijä Karkkilasta, jolta on ilmestynyt viimeisen kolmen vuoden aikana muutama soolosinkku. Tarina ei kerro mahdollisesta aiemmasta musiikkihistoriasta, mutta sitä luultavasti löytyy jonkin verran ammattimaisista otteista päätellen. Uusimmalla siivulla Syrjänen kypsyttelee tarttuvaa kesärallia, jota lienee helpointa kuvata pilvipoutaiseksi poprockiksi.

Sokerihuurrettua lähtee liikkeelle napakalla vihellyskoukulla, josta päästään suoraan tarinan pariin. Kertoja katselee vierestä, kuinka päänsisäisen tärkeysjärjestyksensä sotkenut peilailija on menettämässä pian rakkaansa. Eihän se rakkaus hoitamatta selviä arjen koettelemuksista, mistä Syrjänen tarinoi tämän slademaisen kuljettelun keinuessa kuin babyn lanteet konsanaan. Kipale on suoraviivainen, turhia mutkia välttelevä ja kertosäkeessään totaalista tarttuvuutta osoittava pikkuhelmi. Lopun nostattelu ruksaa oikeat boksit, eikä sokerihuurrettu rakkaus edes tartu siirappisesti sormiin lievästä äitelyydestään huolimatta.

Mika Roth


Nitroforce 9: Lipstick Jungle Nitroforce 9: Lipstick Jungle
Raate Music

Nitroforce 9 on tehnyt pitkän päivätyön kotimaisen hard rockin kivikkoisella saralla. Kesäkuussa kolmannen pitkäsoittonsa julkaiseva ryhmä jatkaa tutulla rockin keskiviivaa viistävällä tiellään, missä amerikkalaiset 80-luvun jätit ovat kunniassa ja akustiset kitarat saavat soida sähköisten veljiensä rinnalla kuin Tom Pettyllä ja Yhdysvalloista hullaantuneen David Bowien glam-kaudella.

Kipale kulkee siis hyviksi koetuilla urilla, joten sen suurempia yllätyksiä ei ole tarjolla. Tällä erää jopa soolo kiskaistaan akustisella kepillä, mutta kai sekin sitten sopii paremmin potrettiin, kun auton pölyisten lasien takana vilistää preeriaa silmänkantamattomiin. Onko tämä nyt sitten suomalais-amerikkalaista kantrirokkia, vai vain stetsoneilla ryyditettyä puolifolkrokkia? Siinä sitä riittää pohdintaa, mutta vokaalien harmoniat ansaitsevat joka tapauksessa huopahatun noston.

Mika Roth


Pekka Murto: Luotu toisillemme Pekka Murto: Luotu toisillemme

Pekka Murto on laulaja-lauluntekijä, joka on tehnyt tilauksesta musiikkia mm. teatterinäytelmiin. Sen lisäksi Murron esikoisalbumikin ehti ilmestyä jo viime vuoden lopulla, kiekon pitäessä sisällään pari mukavasti radiosoittoa itselleen napannutta raitaa. Tuore Luotu toisillemme -sinkku on kuitenkin aivan uutta tuotantoa, joten materiaalia vaikuttaa syntyvän reippaalla tahdilla.

Luotu toisillemme -kappale pohjautuu akustiseen kitaraan ja lauluun, jota taustoitetaan enemmän ja vähemmän elektronisella ja nimenomaan taustalle työnnetyllä rungolla. Itse sävellys on mielenkiintoinen yhdistelmä suomalaista rakkausiskelmää, folk-poppia ja amerikkalaista kevyt-countrya, ylätempoisen kipaleen liukuessa painottoman lailla eteenpäin. Tarina kertoo ytimekkäästi hääpäivästä ja siitä hetkestä, kun kaksi ihmistä luo välilleen lopullisen siteen. Kaunis ja sopivasti melankolinen melodia sopii hääpäivään, tekstin kulkiessa kaksikon rinnalla voittamattoman rakkauden ja onnen mittaamattomuuden toteavana.

Mika Roth


Stella Christine: We’re Gonna Love Stella Christine: We’re Gonna Love

Vahvasti soulahtavaa modernia poppia luova Stella Christine on jo ehtinyt esiintyä nimekkäiden yhtyeiden ja artistien rinnalla sekä lämppärinä, joten syksyllä ilmestyvä albumi tullaan taatusti noteeraamaan useammassakin suunnassa. Esiintymiskieleksi on valikoitunut englanti, jonka Stella Christine hallitseekin kuin syntyperäinen newyorkilainen.

Ensimm√§inen sinkkulohkaisu on kirpsakasti soiva ja auringon valovoimaa hehkuva soulpop-helmi We‚Äôre Gonna Love, joka sopii niin Ison Omenan kuumaan kes√§√§n kuin pohjoisempaankin suveen. Stella Christinen sielukas laulu on vahvaa, mutta ei kuitenkaan hy√∂kk√§√§ liiaksi silmille ‚Äď kuten muutamilla kanssasiskoilla tahtoo k√§yd√§. Taustalla kuullaan rikasta soitinpalettia torvineen ja jousineen kaikkineen, mutta silti my√∂s imelyyden sudenkuopat osataan v√§ist√§√§ ja pienen v√§liosan kautta kappale kirii kelpo voimissa maaliin saakka.

Mika Roth


The Grammers: Nerves of Steel The Grammers: Nerves of Steel
V.R. Label Finland

The Grammers jatkaa arkistojen k√§tk√∂jen penkomista, kun loppuvuodesta julkaistavalle The Best of the Rest -kokoelmalle etsit√§√§n aikoinaan syyst√§ tai toisesta rannalle tipautettuja siivuja. Uskomatonta t√§ss√§ on se, ett√§ kuukaudesta toiseen esiin vy√∂rytett√§v√§t biisit ovat osapuilleen kovinta The Grammersia ‚Äď ikin√§.

Kova sinkkuputki jatkuu myös nyt, sillä Nerves of Steel on sellaista heavy rockin ryskettä, että vertailukohdaksi kelpaavat vaikka Deep Purple ja kumppanit, sekä Amerikan vastaavan aikajakson ykkösryhmät. Lentävän lähdön saava siivu on vokalistin ja kiipparistin riemullista kilpajuoksua, muun bändin soittaessa myös kuin viimeistä päivää. Säkeistöt möyryävät, kaikki tuntuu räjähtävän ympäriltä paperisilpuksi ja kertosäe tappaa niin talossa kuin puutarhassa. Tässä alkaa jo epäilemään, että onko joku tahallaan sabotoinut bändin eloa, kun parhaat eväät on tiputettu kylmästi kyydistä silloin aikoinaan.

Mika Roth


Tuure Boelius: Ihan sama mä elän Tuure Boelius: Ihan sama mä elän
Kaiku Entertainment

Kovana tubettajanakin tunnettu Tuure Boelius on ollut otsikoissa yhdestä jos toisestakin syystä, mutta tuoreella sinkulla nuori mies leijuu pilvien seassa silkasta elon onnesta. Aiemmat sinkut ovat jo keränneet seitsennumeroisia lukuja latauslistoilla, joten odotukset Ihan sama mä elän -sinkkua kohtaan eivät ole ainakaan matalat.

Kolmeen minuuttiin ahdettu pop-biisi on soundeiltaan √ľber-moderni, kevyt ja poukkoileva, aivan kuten Boeliuksen vokalisointikin. Itse tarina julistaa rakkauden haavoista paranemista ja sit√§, ett√§ nyt on aika el√§√§ t√§ysill√§ ‚Äď eli kipalehan on kaikessa positiivisuudessaan t√§ydellist√§ materiaalia alkavan kes√§n juhlakauteen. Nopea biisi tamppaa tanssilattiaa, mutta on kaikkea muuta kuin raskasrytminen, eik√§ laulumelodian koukkuja pysty v√§istelem√§√§n oikeastaan mitenk√§√§n. T√§m√§ kipale tulee tarttumaan korvamadon tavoin.

Mika Roth


Vaxinator: Predicting Prophet Vaxinator: Predicting Prophet
V.R. Label Finland

N√§ht√§v√§sti viel√§ melko nuori thrash metal ryhm√§ Vaxinator lataa kanuunansa genren tutuilla kuulilla. Turkulaisten historia mitataan kuitenkin jo vuosissa ja Predicting Prophetin juuret juontuvat b√§ndin alkuaikoihin. Biisi on vuosien saatossa muuntautunut ja kehittynyt, kunnes se viimein on saavuttanut nykyisen pisteens√§ ‚Äď joka on √§√§rimm√§isen l√§hell√§ t√§ydellist√§ thrash metal vetoa.

Näinkin tarkkaan kalutussa genressä voi olla onnellinen, jos pystyy luomaan enää mitään ainutlaatuista, eikä Predicting Prophetkaan varsinaisesti kaada vanhoja patsaita, vaikka rahdun päälle kolmessa minuutissa voikin haistaa deathin pistävän löyhkän. Kyse onkin siitä, kuinka Vaxinator on löytänyt tapporiffit, osannut rakentaa niistä reippaasti rullaavan iskubiisin ja hionut sovituksen juurikin kohdilleen. Kyllähän tätä kuunnellessa tekee mieli loikkia seinille ja soittaa ilmakitaraa, eli toimii.

Mika Roth


Verhot: Kaupunki kutsuu omiaan Verhot: Kaupunki kutsuu omiaan

Helsinkiläinen Verhot ei vedä paksuja kankaita vaikutteidensa eteen, eikä emmi kolmiloikata rohkeasti postpunkin kaupallisimman reunan laidalle. Saatesanoissa lupaillaan jo toista pitkäsoittoa syksyksi, mutta väliin jäävän kesän aikana kelpaa soittaa ryhmän tuoretta kesäsinkkua, jota kuunnellessa on vaikea olla laulamatta mukana.

Kuvitelkaa miltä nuori The Cure kuulostaisi, mikäli brittipioneerit olisivat sattuneet syntymään Suomeen 40 vuotta myöhemmin, ja haluaisivat kaupan päälle soundata mahdollisimman myyviltä? Kaupunki kutsuu omiaan -raita lainaa julkeasti muilta, mutta kun kertosäkeen voittamaton melodiakulku kietoutuu ympärille, on mahdotonta murjottaa. Tämä on täydellinen kesäbiisi, jossa pienet tummat varjot vain korostavat ohikiitävän hetken onnellisuutta ja kaiken mahdollisen mallillaan olemista. Syvin kumaruus vielä kuulaalle kitarasoundille, kohottavalle laululle ja puron lailla pulppuileva rytmiryhmä. Tästä se kesä alkaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 1235
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs