28.06.2011
15. -19. 6. 2011 Sodankylä, Lappi
26:nen Sodankylän elokuvajuhlien odotetuista kohokohdista vastasivat sopivan kansainväliset kokoonpanot.
Mykkien kuvien ja puhuttelevan musiikin hurmio valtasi Sodankylän elokuvajuhlien 26:nen vuosikerran saksalaisilla herkuilla ja neuvostoklassikolla. Festivaalin odotetuista kohokohdista vastasi tällä kertaa Sodankylälle sopivan kansainväliset kokoonpanot. Kieli-, maa- ja musiikkirajoja rikkoneet kokonpanot valoivat kivijalkansa elokuvan ja musiikin symbioosille ja suuria yhteiskunnallisia muutoksia kuvaaville elokuville.
Anssi Tikanmäen orkesterin Sodankylän vakiopumppuna korvannut Cleaning Women oli tällä kertaa saanut herkullista lisävahvistusta niin Norjasta kuin Venäjältäkin. Tutun peruskolmikon kanssa lauteille nousivat norjalaiset Nara Ali Omar (vibrafoni, rummut) ja Gudmund Rotevatn (urut, syntetisaattori) sekä venäläinen Ivan Afanasyev (äänitehosteet). Heidän kommentoitavana nähtiin restauroitu versio Fritz Langin Metropolis-klassikosta (1927), joka sekin on viime vuosina kiertänyt tiivisti muun muassa Neil Brandin johtamana.
Sodankylässä nähty kopio oli harvinaisesti 40 minuuuttia tavanomaista pidempi, Buenos Airesista löytyneiden osioiden johdossa. 16mm materiaalista restauroidut “lisäosiot” toivat elokuvan psykologiseen johtolankaan uuden koherenssin, eikä kokonaisuus jäänyt vain suurreellisten sci-fi-visioiden näyttämöksi. Elokuvan upeat teesit siitä kuinka älymystö (aivot) ja työläiset (kädet) tarvitsevat välittäjän (sydämen) löytääkseen yhteisen sävelen, sulatti koko 700-päisen yleisön.
Myös musiikki, rehellisesti sanottuna, oli parasta mitä olen koskaan Cleaning Womenilta kuullut. Kolmikon varteen iskeytyneet muusikot toivat sitä hieman jo aikaisemmin kaivattua sointivärien vaihtelua. Kuusikko löysi loistavasti kohtausten sisäiset rytmitykset niin rakkauskohtauksissa kuin lopun tuomiopäivässäkin. Hammondista kirkkosoundiin vaihdelleet urut, vibrafoni ja sello toivat orgaanisen lisän Siivoojanaisten industrialmättöön ja ajoittain valkokankaan hopealoisteessa kiinnittyi huomio ympärillä nytkähteleviin päihin – kukaan ei voi vastustaa paholaiseen groovea! Lisäksi eteenpäin huojuva, hautajaismarssimainen työläisten surkublues ja hennosti uhkaava pääteema osoittivat johtomotiivien toimivuuden mykkäsäestyksissä. Pelkkiin ylisanoihin lietsova Metropolis asetti täten viikon riman melko korkealle, jota muut esitykset eivät pystyneet saavuttamaan.
Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin (1925) on yksi kuuluisimmista ja nähdyimmistä mykkäklassikoista, jonka teho vain kasvaa vuosikymmenten vieriessä. Elokuvan yhteydessä kuultiin Edmund Meiselin alkuperäismusiikki Günter Buchwaldin (viulu, piano) sovittamana. Muutama vuosi takaperin Harold Lloyd -klassikkoa Prima Vista Social Club -kokoonpanon muodossa säestäneet saksalaiset Buchwald ja Frank Bockius (rummut) nappasivat duonsa kylkeen italialaisen Romano Todescon (kontrabasso), joka siis muodosti festivaaleilla Silva Sound Creatorsin.
Näin kolmikon esityksen jo viime syksynä Italiassa Pordenonen kansainvälisillä mykkäelokuvafestivaaleilla, jossa se nousi kuin hyvän viinin kaltaisella, kypsytetyllä raikkaudella festivaalitärppien joukkoon. Italiassa elokuva esitettiin John Griersonin Driftersin (1929) parina, jotka molemmat pyöräyttivät katsojan syvälle teollistumisen ja vallankumouksen montaasiin. Buchwaldin, Todescon, ja Bockiuksen esityksestäkään ei puuttunut kunnon pyöritystä saatikka kontrastien sävyjä.
Trio loihti kokoonpanollaan Meiselin musiikille oivallisen sovituksen, ottaen huomioon että kokonainen sinfoniaorkesteri oli typistynyt kolmeen peruselementtiin. Tämä itsessään oli jo kunnioitettava saavutus vaikka säestys jäi lopulta melko klassiseksi eikä niinkään uusia tulkintoja avaavaksi. Viikon kolmannessa elokuvassa palattiin taas saksalaisen elokuvan pariin ja trio sai laajentaa musiikillisiaan rajojaan improvisaation muodossa.
Piel Jutzin päätyö Äiti Krausen matka onneen (1929) syntyi reaktiona vuoden 1929 taloudellisiin levottomuuksiin ja pörssiromahdukseen (näinä taantuman aikoina samanlainen luovempi, elokuvallinen protesti olisi varmasti tervetullut myös Suomessa). Hieman tuntemattomana klassikkona pysytellyt elokuva on läpileikkaus saksalaisen proletaariarjen syvimpiin tuntoihin. Poika juo perheen rahat krouvissa ja tytär flirttailee puoluepolitiikan kanssa samalla kun vanha äiti yrittää perheen päänä pitää viimeisillä voimillaan joukon yhtenäisenä.
Silva Sound Creatorsit löysivät elokuvasta nopeasti sen avainkohtaukset ja tärkeimmät hetket. Elokuvasäestys kulki paljolti tuttujen balladien, valssien, tangojen murheellisella tiellä, mutta myös karnevaalien pyörteistä osattiin nauttia. Buchwaldin kaltaisia taitureita on ilo kuunnella koska heidän säestyksissään yli kolmetuntisetkin eepokset seilailevat soolosäestyksellä melko vaivatta. Festivaalin viimeisen mykkäelokuvan kohdalla oli kuitenkin havaittavissa eräänlaista lipsumista elokuvan seuraamisessa ja kohtausten vaihdossa. Hienoa oli kuitenkin kuinka ammattimaisesti orkesteri tyynnytteli yleisöä väliaikamusiikilla filmin katketessa kesken näytöksen.
Yleisökokemuksen kliimaksi koettiin elokuvan loppupuolella, perheen tyttären liittyessä työläismarssiin kun marssiaskeleet alkoivat kantautua myös teltan sisälle. Ihmisten keskelle soluttautunut kuoro alkoi veisata joukossa kuuluisia lauseita “Tää on viimeinen taisto…”. L'Internationalen kaihoisat lauseet kajahtelivat ja kantoivat varmasti elokuvan viestin myös teltan ulkopuolelle, joten esityksen jälkeen hymyilevistä kasvoista ei ollut puutetta.
Palaa elokuvajuhlien musiikkiaiheisiin elokuviin.
Teksti: Otto Kylmälä ja Saule Norkute
Kuvat: Santeri Happonen, Pauliina Leikas ja Anniina Mannila
