Provinssirock 2010 – sunnuntai

Provinssin päätöspäivä tervehti vieraitaan aurinkoisena. Jos muutamaa ujoa kurkistusta ei lasketa mukaan, sunnuntaiaamuna aurinko taisi näyttäytyä alueella ensimmäistä kertaa koko viikonlopun aikana. Päivä paistoi myös esiintyjälistaan, sillä sunnuntaina vuoronsa saivat muun muassa varmat suomalaisnimet Viikate ja Stam1na, festarin mielenkiintoisimmat indie-bändit Jaakko & Jay ja Oranssi Pazuzu, sekä tietysti koko Provinssirockin ykkösnimi, Rammstein.

Legenda herätti hilpeyttä

Provinssin sunnuntaiaamuun kuuluu perinteisesti X-Stagen tarjoama aikuisemman maun artisti, jonka paikan sai tänä vuonna Paula Koivuniemen ja Vesa-Matti Loirin perintönä suomi-iskelmän grand old man, Kari Tapio. Matala- ja pehmeä-ääninen legenda esiintyi arvokkaasti keskittyen keikalla ennen muuta laulamiseen jättäen yleisön huudattamisen päivän muiden esiintyjien hoidettavaksi. Kun Kari kuitenkin innostui liikuttamaan muutaman kerran jäseniään maukkaimpien soolojen tahtiin, palkitsi telttahallin yleisö tämän isoin aplodein. Osalle nuoresta yleisöstä tuntuikin olevan lähinnä hyvä läppä tulla katsomaan iskelmäkonkaria ja biisien välillä kuultiinkin jatkuvasti mukainnostuneita "Kariii!"-huutoja.

Päätähti ammattitaitoisine orkestereineen tuntui tästä huolimatta viihtyvän lavalla mainiosti. Lisäksi bändin ikääntyvät äijänperkeleet intoutuivat sooloissaan polleilemaan yleisölle monia nuoria soittajaoria reilusti vittumaisemmin. Miinuksena täytyy kuitenkin vielä mainita nuottiteline Karin mikrofonin edessä, josta mies vilkuili useammassakin biisissä sanoituksia onnistuen silti takeltemaan tekstien kanssa muutamin paikoin.

"Fuck that shit!"

Telttahallilta poistuessa Brykärinpuiston keskellä odotti iloinen yllätys. Sideshow-akti Liquid Sisters oli levittänyt nurmikolle parikymmenwattiset vaffarinsa, joiden avulla nämä vihaiset aikuiset naiset esittivät kattauksen suoria punk-kappaleita asioista, jotka vituttavat. Osansa saivatkin ainakin Kokoomus sekä vastakkainen sukupuoli, ja puolikaareen kerääntyneelle yleisölle kvartetin toiminta tuntui hymyistä päätellen kelpaavan.

Osittain samoin asein tunnelmaa nostatti myös Jaakko & Jay Rumbalavalla. Punkia laulun, virvelirummun, yhden pellin ja akustisen kitaran voimin ilmoille tuottanut duo sai Liquid Sistersin tapaan yleisön hymyilemään sympaattisella olemuksellaan, mutta kunniaa bändin suosiosta pitää antaa lisäksi myös bändin ilakoivan riehakkaalle lavameiningille, sekä tietysti hyville biiseille!

Rennosti välispiikkinsä höpötellyt parivaljakko tuntui olevan pienelläkin lavalla väärässä paikassa, sillä esiintymisestä suorastaan huokui yhdenvertaisuuden tunne yleisön kanssa. Paremmin kotonaan tämä kriitikoiden ylistämä parivaljakko olisi varmasti ollut rokkibaarin nurkassa tai viime Provinssirockin tapaan yleisön seassa pitkin aluetta. Näinkin Jaakko & Jay sai silti allekirjoittaneen hymyilemään ja yleisön villiintymään veljelliseen tanssahteluun.

Vihreät arvot kunniassa

Provinssirockissa panostettiin ympäristöystävällisyyteen tänä vuonna erityisen paljon. Festarin kova vihreyskampanjointi tuotti myös tulosta, sillä uutisten mukaan festarin tämänvuotinen roskaläjä jäi aiempia vuosia selvästi pienemmäksi. Hyvä ihmiset!

Muutamia vehreimpiä yksityiskohtia täytyy nostaa oiken erikseen esille. Esimerkiksi koko festivaalin syömä sähkömäärä nimittäin kahmittiin esiin alueen läpi virtaavasta Seinäjoesta. Lisäksi kaikki yleisön festarijuomisiin ja -syömisiin käyttämät kertakäyttöastiat olivat biohajoavia ja roska-astioiden valtava määrä varmisti sen, että vähäsenkin viitseliäät festarivieraat saivat työnnettyä käytetyt astiansa niille kuuluviin paikkoihin.

Laholla aasinsillalla vihreistä arvoista päästään Stam1nan esiintymiseen - käsittelihän bändin tuorein albumi, Viimeinen Atlantis, luonnonvarojen käyttöä mitä suurimmissa määrin. Vaikka en sitä itse eukäteen uskonutkaan, vielä tällä viidennellä Stam1na-keikallanikin lemiläisyhtye sai minut syttymään. Tällä älykkyyttä ja mänttiyttä yhteen tinaavalla metallipumpulla on tätä nykyä naurettavan helppo työ kasata neljän albumin materiaalista kasaan kivenkova keikkasetti, josta ei provinssisunnuntaina löytynyt toden totta ainuttakaan notkahdusta. Uuden levyn kunnianhimoisemmat kappaleet, kuten Eloonjäänyt ja Viestintuoja, purivat lihaan aivan yhtä terävin hampain kuin vanhat turpaanvetohitit Viisi laukausta päähän ja Paha arkkitehti.

Nappiin soitettujen soolojen ja tiuhaan pyörivien hiusten näkeminen lavalla Stam1nan keikalla on jo yhtä varmaa kuin suomalaismiehen hukkuminen juhannuksena, mutta lisäksi oli ilahduttavaa huomata aina yhtyeen ongelmana olleiden livelaulusuoritusten selkeä kehitys sitten viime näkemän. Tosin Hyrden laulut ovat edelleen parantamisen paikka yhtyeen livetoiminnassa, sillä levyillä kuultaville lauluille hävitään kehityksestä huolimatta auttamatta edelleenkin. Muuta inistävää yhtyeen keikkatoiminnasta ei sitten löydäkään.

Viikate - rautalankaa ja verbaaliakrobatiaa

Kaunista suomen kieltä saatiin kuulla vielä Stam1nan esiintymisen jälkeenkin, kun Viikate jatkoi kotimaisten suuruuksien kulkua iltaa kohti kaartuvassa kesäillassa. Olennaisena osana bändin raskasta rockia ja rautalankaa parittavaan esitykseen kuului myös nippu riman alittavia vitsejä rypäleterttujutuista bonjovisleipiin. Toiminta olikin viihdyttävää niin biisien aikana kuin myös niiden välissä, sillä laulaja-kitaristi Kaarle Viikate vaikutti kuuluvan välispiikkiensä perusteella kotimaamme verbaaliakrobaattien notkeimpiin yksilöihin.

Keikkasetti oli erinomainen, ja sen salaisuutena olivat yksinkertaisesti kivenkovat rock-sävellykset, ja niihin ripotellut iskelmämausteet. Viikate kuuluu bändeihin, jotka ovat jalostaneet oman juttunsa pitkälle tarkalla kädellä ja kovalla työllä. Vaikka olisinkin halunnut kuulla keikalla vielä Kravattipakon sekä vanhemman Me olemme myöhäiset -hitin, oli Viikatteen veto viikonlopun viihdyttävimpiä ja vakuuttavimpia pelkkien biisien ja spiikkien voimalla.

Lähtölaskentaa..

Viikatteen päätettyä shownsa oli Bullet For My Valentinen keikan tarkoitus olla jo vinhassa vauhdissa. Näin ei kuitenkaan ollut sillä bändin intronauha alkoi vasta soimaan saapuessani X-Stagelta Päälavan kentälle, neljäkymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Englantilaissuuruuden veto kuitenkin päättyi ajallaan, jotta ilta saataisiin päätökseensä hupiluvan puitteissa. Festivaalin pääesiintyjäksi luettavan Bulletin veto jäi siten kokonaisuudessaan vain neljänkymmenenviiden minuutin kieppeille.

Itse en kuitenkaan todistanut yhtyeen esiintymistä puolta tuntia kauempaa. Kolmannen festaripäivän iltana jalat alkoivat olla jo väsyneet, jolloin Bullet For My Valentinen keikan tasoinen esitys ei saanut minua pysymään aloillaan. Huonosta bändin veto oli kaukana, mutta mielestäni Bulletin keikka ei tarjonnut mitään kovinkaan ihmeellistä korville sen paremmin kuin silmillekään. Scream, Aim, Fire jaksoi sytyttää, mutta bändin tavoitteena olevasta paikasta Metallican ja Iron Maidenin stadion-perillisenä ollaan vielä varsin kaukana. En oikeastaan ymmärrä, mihin bändin valtava suosio perustuu, vaikka paskan sijaan kyse on toki lähinnä perushyvästä. Monin paikoin biisit olivat ennalta-arvattavia, eikä riffeistä tahtonut löytyä riittävästi mulkkua.

Tämän jälkeen otin vielä pikaisen katsauksen aamupäivällä kovastikin odottamaani psykedeeliseen black-orkkaan, Oranssi Pazuzuun. Kolmipäiväinen ahkera bändien tiirailu alkoi kuitenkin käydä viimeistään tässä vaiheessa sen verran puuduttavaksi, että lyhyen tsekkauksen jälkeen koin parhaaksi etsiä jäätelokojun penkiltä parhaimman tuntuisen paikan ja alkaa keräämään voimia vielä festivaalin huipennusta, Rammsteinin esiintymistä, varten.

Nahkaa, öljyä, tulta

Päälava valmisteltiin Rammsteinin esitykseen yleisöltä salassa valtavan lavan eteen ripustetun mustan verhon takana. Lavan edusta täyttyi yhtyeen faneista hyvissä ajoin ennen keikan alkamisaikaa ja kellon käytyä iltakymmeneen olivat viimeisetkin uteliaat täyttäneet kentän, ja maailmankuulu show oli valmis alkamaan.

Intronauhan päätteeksi lavan peittänyt verho tippui alas paljastaen yhtä valtaisan Saksan lipun, joka taas valahti hetkeä myöhemmin alas räjähdyksen saattelemana. Keikan avaus olikin huikean vakuuttava: valtavan savupilven keskeltä hiljalleen paljastunut yhtye oli sonnustautunut nahkaan, pikeen ja likaan vokalisti Till Lindemannin ollessa varustautunut ensimmäisen biisin ajan jopa jonkinlaisella suuhun asennetulla valaistuksella, joka yhdessä miehen näyttelijäntaitojen kanssa sai ukon näyttämään harhailevan mielipuoliselta. Vielä kun kaikki tämä räjähdyksineen päivineen esiteltiin yleisölle rytmikkään "Ramm-stein!"-hokeman sisältävän Rammlied-kappaleen säestyksellä, tehtiin yleisölle heti varsin selväksi, mikä bändi oli Provinssirockin pääesiintyjä.

Keikka sisälsi Lindemannin ja kosketinsoittaja Christian Lorenzin vetämän yleisen näytelmän lisäksi muun muassa tulta syökseviä naamareita, Lorenzin kumiveneretken yleisömassan käsien päällä, sekä lavastetun pahoinpitelyn, jonka päätteeksi Lindemann altisti Lorenzin hurjan näköiselle kipinäsateelle. Varsinaisen setin päätöskappale Pussy huipentui luonnollisesti siemensyöksyyn, jossa Lindemannin ohjastama valtava tykki ruiskutti fanien päälle satoja litroja valkoista saippuavaahtoa. Pommeja, tulta ja raketteja riitti läpi koko keikan.

Bändin show oli valtava, jopa niin valtava, että monin paikoin se syrjäytti musiikin huomion keskipisteenä. Lisäksi vajaan puolentoista tunnin settiin mahtui useampikin ehdottoman Rammstein-tyylinen, mutta valitettavan keskinkertainen kappale, eikä kukaan voi väittää, että yhtyeen provinssisetistä olisi löytynyt kovinkaan paljon vaihtelua. En voi kuitenkaan väittää sitäkään, etteikö yhtye taitaisi omaa lajiaan parhaimmillaan aivan upeasti. Esimerkiksi Keine lust, Links 2-3-4 ja Sonne ovat kovia näyttöjä yhtyeen sävellystaidoista ja kyseisten biisien teho oli suuri myös livenä.

Rammstein on ainutlaatuinen bändi, jolla on ainutlaatuinen show. Yhtyeen lopetettua esiintymisensä oli selvää, että bändin paikoin keskinkertaiseen ja tasapaksuun toistoon vajoavasta musiikista huolimatta moni paikalla ollut oli juuri nähnyt koko Provinssirockin, tai jopa koko elämänsä mieleenpainuvimman keikan ja mittavimman shown.

Sunnuntaina Provinssirockin kävijämäärä ylsi saksalaisbändin johdattamana 22 000:een. Muina päivinä kavijämäärä tasapainotteli 20 000:n molemmin puolin lauantain rankkasateesta huolimatta. Ihmisten Juhlaksi tituleerattu legendafestari toimi tänäkin vuonna niin järjestelyidensä kuin artistikattauksensa puolesta hienosti jääden myös taloudellisesti plussalle.

Tästä takaisin lauantaihin.

Teksti ja kuvat: Jarmo Panula