08.01.2008
ShamRainin kolmas pitkäsoitto Goodbye To All That julkaistiin äskettäin, vain rahdun alle neljä vuotta huomiota herättäneen debyyttialbumin ilmestymisen jälkeen, joten iisimpää keikkatahtia ylläpitänyt orkesteri on kunnostautunut toistuvasti studion puolella. Albumimittaiset julkaisut ovat kaiken lisäksi saaneet seuraa muutamasta pienemmistä kiekoista, joista etenkin viime keväinen Deeper Into The Night ep nosti riman jo huiman korkealle. Oli siis jo korkea aika haastella taas kuulumisia ja kuten kolme ja puoli vuotta sitten, niin myös nyt kysymyksiini vastaili kitaristi Kalle Pyyhtinen.
Tervepä terve. Mitä kuuluu ShamRainin leiriin?
- Terve! Hyvää kuuluu! Keikkoja tässä heitellään mikä on erittäin mukavaa puuhaa ja harmittaa jo valmiiksi kun näillä näkymin tämän pienen rupeaman jälkeen seuraava on vasta helmikuussa.
Allekirjoittanut ei ole vieläkään päässyt todistamaan ShamRainin keikkakuntoa, mutta lauteilla harvemmin nähty orkesteri inotoutui tosiaan heittämään joulukuun aikana ennenkuulumattomat viisi keikkaa. Kiivaaksi käynyt tahti tosin himmaantuu hetkiseksi, sillä keväälle on haastattelua tehtäessä buukattu vasta pari iltaa. Kolmas pitkäsoitto Goodbye To All That ilmestyi kuitenkin loppuvuodesta kauppojen hyllyille ja bändin fiilikset ovat luonnollisesti korkealla uutukaisen tiimoilta, vaikka kiekon saama vastaanotto on ollut hieman kaksijakoista.
- Aika yllättävääkin kommenttia on tullut levystä ja biiseistä varsinkin arvosteluissa. Aivan toisenlaista kuin mitä itse mietti levystä. Esim. että levy on vaikea ja vaikka tasapaksu, kun itse tuumi että tässä levyllä on nosteltu yleisesti tempoa paljon ja löytyy monta noita ”hittibiisejä” simppelillä rakenteella. No jokaisella on oma näkemyksensä. Arvostelut on noin yleisesti olleet positiivisia ja pisteet lähinnä siellä kolmesta viiteen tähteä. Listalla pyörähtäminen toi myös erinomaiset fiilikset, sillä kyse oli tosi tiukasta viikosta.
Oliko kuva albumikokonaisuudesta jo kristallinkirkas kun menitte studioon, vai muuttuivatko suunnitelmat kenties kovastikin kesken äänitysprosessin?
- Tietyssä määrin oli jonkin verran muotoutunut se kokonaisuus jo ennen studiota, koska teimme jälleen kaikista biiseistä demonauhat ennen studiota. Mutta paikoin muuttui nuo suunnitelmat ja levylle varmasti päätyvät biisit jäivätkin pois. Esim. Silent Lullaby oli putoavien listalla, mutta uudelleen sovituksen jälkeen biisi alkoikin potkia ihan uudella tavalla ja tuumittiin vaan hämmästyneenä, että jopas tämä alkoi toimia!
Itse biisien perusrakenteet pysyivät kuuleman mukaan suht samanlaisena, vaikka jotain pientä viilausta studiossa siis tehtiinkin. Samoin biisijärjestyksen runko oli Pyyhtisen mukaan jo hyvissä ajoin selvillä, mutta kuinka helposti albumi sitten lopulta oikein syntyi? Käytiinkö studiossa mahdollisesti raastavia taisteluita, vai menikö kaikki seesteisesti eteenpäin omalla painollaan?
- Rankimmat studiosessiot mitä on tehty. Tai äänitysvaiheet meni heittämällä, mutta kun päästiin miksaukseen niin kaikilla oli oma mielipiteensä miltä biisien tulisi kuulostaa ja sitten siitä syntyi paikoin pahaakin vääntöä ja riitaa. Siellä puhistiin Villvoxin kellarissa otsasuoni pullollaan tai mökötettiin hiljaa nurkassa. Sitten juotiin vähän viinaa ja purettiin tilannetta. Ja tietty lopulta fiilisteltiin biisejä yön tunneilla, että ”jopas tämä on hyvä!”. Hulluus meinasi kyllä toisinaan kuitenkin tulla ja oli aina ilo ja helpotus päästä omiin oloihin kotiin.
Olette mielestäni siirtyneet selkeästi alku-uran maalailevista tunnelmoinneista kohti suorempaa ja pop-rockimpaa ilmaisua. Vai olenko kenties kuullut vain omiani?
- Et liene kuullut omiasi. Onhan tuossa jotain perää. Kahden ekan levyn jälkeen alkoi tuntumaan, että nyt kaipaisi vähän uusia tuulia musiikkiin, ettei jäädä junnaamaan paikalleen. Ei enää tarjonnut oikein haastetta jatkaa sitä täysin samaa. Uudet tuulet tais puhaltaa tuolta mahtavan brittirockin suunnalta sitten muodossa Placebo, Radiohead, Porcupine Tree jne. Biiseistä vaan tuli nopeampia ja rockimpia, eikä sitä aivan täysin edes suunniteltu. Ehkä jollain tapaa tykästyi nopeampien biisien soittoon myös livenä ja treeneissä ja se sitten oli ajatuksena jossain pohjalla kun sävelsi uusia biisejä.
Vaikka tyylinne on muuttunut monin tavoin suoremmaksi niin tunnustan, että minulle tuotti alkuun pieniä vaikeuksia päästä pureutumaan uutukaiseen oikein kunnolla. Toisaalta albumi on jo nyt osoittautunut erittäin vahvaksi nimenomaan kokonaisuutena...
- Ollaan funtsittu aina levyillä nimenomaan kokonaisuutta. Se on se tärkein asia lopussa, että levy on hieno kokonaisuus eikä vain kokoelma yksittäisiä biisejä. Ehkä uusi levy jollain tapaa sitten kaipaa enemmän kuuntelua. Onhan siinä hieman monimutkaisempia sovituksia, muttei kuitenkaan lähelläkään mitään progea esmes, eli ihan pop/rock akselilla mennään kuitenkin.
Niinhän se kai on, että verrattain yksinkertaisinkin keinoin voi luoda lopulta uskomattoman monimuotoista musiikkia, joka kestää kummasti ajan hammasta ja toistuvaa pyöritystä. Oma suosikkini uudelta albumilta on sen päätösraita Goodbyes Painted Black, joka taitaa olla samalla yksi pisimmistä kappaleistanne kautta aikain, vai kuinka?
- On se joo aika pitkä, vaan vielä jää pari minuuttia pisimmästä.
Hmm, täytyneekin käydä tämän jälkeen taas ShamRainin discografiaa vähän tarkemmin lävitse. Pyyhtisen omat suosikit vaihtelevat aina kulloinsenkin tilanteen ja fiiliksen mukaan, joten omia lapsosia ei lähdetä pistämään sen kummemmin jonoon. Rakkaitahan ne kaikki ovat ja samat sanat pätevät nähtävästi ryhmän muihinkin jäseniin.
Kuten aiemmin tuli jo todettua, ShamRain on ollut erittäin ahkera levyttäjä koko olemassaolonsa ajan. Kun alkuvuodesta 2002 julkaistu Pieces mini lasketaan mukaan, olette julkaisseet joka vuosi jotakin. Tuleeko ketju jatkumaan myös vastaisuudessa rikkotumattona, eli joko ensi vuodelle on jotain suunnitelmia?
- Seuraava julkaisu on varmaan taas pienjulkaisu perinteiden mukaan. Eli jäi joitakin biisejä kesken näistä sessioista, tai sitten eivät vain sopineen tuohon edellä mainittuun kokonaisuuteen. Joten voisimme taas tehdä ne keskeneräiset loppuun ja ehkä pari uutta ja pistää pihalle ep:nä. Tässä on ideana se, että haluamme lähteä uuteen levyyn taas puhtaalta pöydältä, eikä jo GTAT sessioissa tehtyjen biisien voimin. Ja korostetaan vielä nyt, että kyseessä ei ole mikään jämäjulkaisu, kuten monet luulivat Deeper Into The Night ep:n kohdalla lukiessaan, että sisältää Someplace Else sessioista jäljelle jääneitä biisejä, vaan kyseessä on hyviä biisejä, jotka tiputettiin levyltä vain siitä syytä etteivät istuneet kokonaiskuvaan. Lyhytjulkaisulle ne on helpompi sovittaa keskenään. Melkeinpä harmittaa, että biisi nimeltä My Still Haven jäi pois uudelta levyltä. Jälkikäteen mietittynä olisin halunnut sen ehdottomasti mukaan.
Kolme ja puoli vuotta sitten, kun haastattelin teitä viimeksi, ShamRain ei ollut heittänyt vielä keikan keikkaa, mutta sittemmin olette jo ehtineet jalkautua hyvin, kuten aiemmin tulikin jo todettua...
- Joo meillähän kesti todella kauan ennen kuin päästiin keikoille. Osasyynä oli miehistön vaje alkuvaiheessa ja sitten ehkä oma laiskuuskin treenaamisen suhteen. Nyt kun on päästy vähän keikkojen makuun niin ei voi muuta sanoa kuin et mukavaa on ollut. Kivaa ja koukuttavaa puuhaa.
Minkälainen bändi se ShamRain sitten on livenä ja millä tavoin se eroaa studiossa työskentelevästä ryhmästä?
- Livenä ollaan rokimpia ja särmikkäämpiä kuin levyllä. Siinä varmaan suurin ero. Studiossa sitten työskennellään aika hajallaan. Eli itse en ole ollut varmaan kuin kerran mukana rumpuäänityksissä tai lauluäänityksissä. Ja kitarat ollaan äänitelty Mikon kanssa ja Matti on ollut usein mukana. Äänitykset ovat usein myös aika hajallaan, eli niitä tehdään eri kaupungeissa ja studioissa pitkälläkin aikavälillä. Keikkareissuilla meno on sitten aika älyvapaata suurimman osan ajasta niin kuin varmaan useimmilla bändeistä.
Toistaiseksi ryhmä on tyytynyt esittämään ainoastaan omia kappaleitaan, mutta ajatus esim. The Curen jonkin biisin soitosta on kuulemma kutkuttanut jo jonkin aikaa. Mutta miksi ihmeessä The Curea ja tällaista surumielistä musiikkia? Eikö olisi huomattavasti tuottoisampaa ja helpompaa, jos esittäistte vain duuripohjaisia iloralleja, joita formaattiradiotkin voisivat luukuttaa täydellä teholla?
- Voisihan se olla helpompaa jollain lailla, ainakin radiosoittoon pääsisi iloisilla rallatuksilla paremmin lie. Mutta eipä sitä sellaista musiikkia halua tehdä. Tehdään tällaista mitä halutaan ja jos se kiinnostaa muitakin niin se on hienoa se.
Albumin nimi on siis Goodbye To All That. Mille kaikelle jätätte sen myötä hyvästit?
- Tuota nimeä voi pyöritellä hauskasti monella eri tavalla ja siitä saa useita eri merkityksiä irti. Miten vain haluaa asian ymmärtää. Jos nyt sen liittää kansitaiteeseen jonka tein niin siinä on ajatuksena, että tämä surullinen ”kummitus” on jättänyt taakseen elämän ilot ja kaiken hänelle rakkaan ja siksi sitä ei sitten paljon hymyilytä siinä kannessa. Mutta toisaalta tuota titteliähän voisi ajatella, että hyvästi kaikelle surulliselle ja pahalle, jos tuntuu paremmalta ajatella sitä niin päin. Hyvästi julma maailma, heh.
Näin tuota vähän ajattelinkin, mutta nyt on koittanut lopun hetki ja viimeisten sanojen vuoro. Eli sana on vapaa...
- Tulkaa keikoille ihmiset ja supportoikaa pientä bändiä ostamalla niitä levyjä eikä vaan imuttelemalla verkosta. Sen takia teen niihin hienot kannet, että niissäkin riittää katseltavaa. Piis.
Teksti: Mika Roth, kuvat: ShamRain
