Nummirock – perjantai osa 2

Puolalainen death-/blackmetal bändi Behemoth oltiin kiinnitetty perjantain toiseksi pääesiintyjäksi ja orkesteri täyttikin kaikki siihen asetetut odotukset. Päälavan edusta oli jo miehitetty tiiviisti kellon osoittaessa puolta yhdeksää ja kun keikan alku viivästyi viitisen minuuttia, ehti paikalle saapua väkeä vielä sankoin joukoin lisää.

Äärimmäisen äkäistä metallia paiskova ryhmä esiintyi isännän ottein ja bändin primus motorin, vokalisti/kitaristi Adam "Nergal" Darskin välispiikit olivatkin täynnänsä raudanlujaa itseluottamusta. Herra toi tarinoissaan esiin myös sen, kuinka kovasti kristityt ja kristinusko yleisesti ottaen häntä pännivät ja nämä samat aiheet olivat luonnollisesti myös lyriikoissa runsain mitoin esillä. Yhtyeen tukevan soundin selkärankana toimiva Zbigniew Robert "Inferno" Promińskin tanakka rumputuli pääsi asiansa osaavan äänimiehen ansiosta oikeuksiinsa, eivätkä Nergalin ja kiertuekitaristi Patryk "Seth" Sztyberin monitahoiset riffit jääneet nekään muun äänen jalkoihin.

Vahvasti Nilen hengessä soitettu neodeath upposi paikallaolijoihin kuin veitsi sulaan voihin ja Nergal kumppaneineen silminnähden nautti suosiostaan. Pariin otteeseen yleisön mylvimät sanat erottuivat selvästi ja encorena soitetussa I Got Erection Turbonegro-coverissa kansa pääsi näyttämään yhteislaulutaitojaan oikein kunnolla. Behemoth lähtee piakkoin Pohjois-Amerikkaan Ozzfest kiertueelle, joten saattaa olla, että vanhalla mantereella isännöivät polakit valloittavat pian uudenkin mantereen.

Koska Behemoth venytti päälavalla oman settinsä selkeästi yliajalle joutui seuraavaksi räminälavalla soittanut Pofony odottelemaan vuoroaan jonkun aikaa. Kun soitto sitten viimein sai alkaa, olivat nupit heti välittömästi kaakossa. Ei mikään paras veto, mutta kyllähän siitä helvetillisestä äänimassasta sentään jotain tolkkua sai.

Pienten bändien vertailu isompien touhuihin on aina vähän kyseenalaista, mutta minkäs teet, kun vaikutteet paistavat joskus läpi niin selkeästi. Pofonyn tapauksessa voisi mainita ainakin länsinaapurimme melodisen deathin taitajat, sekä modernimman metallin pätkijät Pohjois-Amerikasta, jos pitäisi arvuutella mitä herrat kotistereoissaan luukuttavat. Runsaat kitaramelodiat, nopeat ryöpytykset, sekä laulun puhdasta ja rosoista laatua sekoitteleva tyyli ovat kaikki tuttuja temppuja, mutta Pofonyn eduksi on laskettava se, että bändi pystyy luomaan niistä silti täysin oman kuuloistaan materiaalia. Harmi että yleisö ei oikein löytänyt tamperelaisia.

Yhdysvaltalainen Sworn Enemy oli seuraavaksi soittovuorossa rantalavalla ja myös jenkkien keikkaa vaivasi piinaava yleisökato, kun kansa oli Behemothin lopetettua vaeltanut sankoin joukoin takaisin leirintäalueelle. Sworn Enemy ei kuitenkaan hätkähtänyt vähäistä väkeä, vaan pisti pystyyn sellaiset bileet ettei vähemmästä väliä. Yhtye kiertää paraikaa Eurooppaa tappoaikataululla, jossa 26 keikkaa heitetään 30 päivän sisään ja 15. kesäkuuta – 6. heinäkuuta välisenä aikana Sworn Enemy kapuaa estradille vieläpä joka ilta. Nummirockin keikka oli tämän teräsmieskisan seitsemäs, mutta bändin esiintymisestä oli turha etsiä väsähtämisen tai rutiinin merkkejä.

Vokalisti Sal Lococo harppoi halki keikan pitkin lavaa kuin riivattu, eivätkä muutkaan soittajat jääneet aktiivisuudessaan juuri nokkamiestä huonommiksi. Kovalla meuhkaamisella pääsee tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ilman kunnon biisejä rankinkin liveremmi on vain joukko rellestäviä soittajia. Metallista hardcoreaan lyhyisiin pätkiin takova Sworn Enemy oli kuitenkin vahvoilla myös kappalemateriaalinsa ansiosta, joten bändi ottikin itselleen juhannusaattona selvän torjuntavoiton.

Pitkin keikkaa kuulijoita saapui paikalle hitaasti lisää ja kun Lococo pyysi tavallisen törmäilypitin sijaan pyörrepittiä, toteutui toive hämmästyttävän nopeasti ja eipä ole tainnut rantalavan edustalla vielä koskaan aiemmin pyöriä niin vinha rengas kuin nyt. Siinä missä jenkit pääsivät osittain yllättämään yleisönsä, yllättyivät esiintyjät itse oudosta ilmiöstä nimeltä keskiyön aurinko. Pitkin keikkaa herrain katseet karkasivat vieressä olevan Nummijärven suuntaan, jonka yläpuolella aurinko killui sitkeästi, eikä Lococo voinut olla ihmettelemättä asiaa ääneen pariinkin otteeseen.

20-vuotisjuhliaan viettävä Meshuggah julkaisi ensimmäisen ep:nsä jo 80-luvun lopulla, mutta silti yhtye on edelleen eräs thrash-/deathmetallin merkittävimmistä uranuurtajista. Illan hämärtyessä tämä perjantain toinen pääesiintyjä veti odotetusti päälavan edustan ympäristöineen täyteen väkeä, joka kirjaimellisesti söi bändin kädestä jo parin ensimmäisen biisin jälkeen.

Polyrytmiikan ihmeellisyyksiä äärimmäisen thrash-/deathmetallin keinoin tutkiva Meshuggah soitti musiikkia, jonka tahtiin oli todella vaikea naputtaa jalkaa tai heiluttaa päätä. Siitä huolimatta innokkaita yrittäjiä riitti ja bändi itse näytti estradilla esimerkkiä hanakasti. Vokalisti Jens Kidmanin esiintymistyyli ylsi erikoisuudessaan itse musiikin tasolle, herran ilvehtiessä ja kääntyillessä oudosti edes takaisin. Aika vaikeaa vääntöä tällainen galaksien takaa kaartuva metalli oli juhannusjuhlille, mutta näytti tuo silti kelpaavan väelle mainiosti, fanaattisimpien fanien keikkuessa lähestulkoon siellä nirvanan porteilla.

Perjantain viimeinen esiintyjä räminälavalla oli iRonica, jonka kurssi on osoittanut viime aikoina jyrkästi ylöspäin. Yhtye allekirjoitti taannoin sopimuksen ison levy-yhtiön kanssa ja debyyttialbumi julkaistaan jo loppuvuodesta. Esikoista ennakoiva single näkee päivänvalon vurostaan elokuun alussa, eikä keikkarintamallakaan taida olla enää kovin hiljaista. Ikävä kyllä suurin osa festivaalikansasta oli polttanut itsensä jo lähestulkoon loppuun tässä vaiheessa iltaa (ks. Meshuggahin keikka), joten estradin edustalla jaksoi möykätä vain kourallinen juhlijoita.

Parempi silti vähä kuin ei mitään ja iRonica painoikin jälleen talla laudassa, aivan kuten pari kuukautta aiemmin On The Rocksissa. Elina Järnilla on komea ääni, joka kääntyy moneen suuntaan ja vaikka soundeissa olikin pieniä ongelmia, voitti ryhmä ne kovalla puurtamisella.

Pohjanmaalaisten valtakausi jatkui, kun rantalavalla juhannusaaton juhlat päätti seinäjokelainen Nicole. Bändin suosio tuntuu ottaneen taas melkoisen harppauksen eteenpäin, sillä yleisöä oli pakkautunut – ajankohdan huomioon ottaen – paikan päälle todella runsaasti. Väestä irtosi myös melkoinen meteli, kun Nicole ilmaantui estradille, eikä äänentaso tämän jälkeen päässyt juuri laskemaan.

Alkuvuodesta julkaistu Sivu syyttömistä ja kolmen vuoden takainen Suljetut ajatukset olivat rankasti edustettuina biisilistassa, jälkimmäisen Kaaos-biisin muodostuessa ehkä keikan terävimmäksi kärjeksi. Yhtye pystyi pitämään yleisönsä tiiviisti otteessaan tunnin mittaisen setin ajan ja illan hämärässä myös poikkeuksellisen mielikuvituksekkaasti käytetyt valot loivat tapahtumaan aivan omanlaisensa voiman.

Juhannusaaton livemusiikkitarjonta päättyi Rotten Soundin keikkaan, joka järisytti maisemaa kahden ja kolmen välillä aamuyöstä. Kuten arvata saattaa, alkoi merkittävä osa väestä olla tässä vaiheessa jo suhteellisen heikossa hapessa, mutta silti päälavan edustalle kerääntyi yhä runsaslukuinen joukko juhlijoita. Se mikä menetettiin pääluvussa saatiin kuitenkin takaisin yleisön kokonaisvaltaisessa äänivoimassa, jota päähuutaja Keijo Niinimaa myös pyrki hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan.

Rotten Sound on keventänyt linjaansa rahdun verran ja bändin mätkeeseen on tullut viimeisimmillä julkaisuilla mukaan selviä deathmetal vaikutteita. Nämä uudet tuulet ovat tervetulleita, sillä ainakin allekirjoittaneen korvaa tasainen sata lasissa kaahaus alkaa puuduttamaan, mikäli sellaista pitäisi kuunnella tunti putkeen.

Jonkun aikaa “rotiskan” meuhkaamista jaksoikin seurata, mutta lopulta hissukseen kylmenevä yö sekä väsymys veivät voiton. Niinpä olikin aika siirtyä kohti leirintäaluetta, sekä muutaman tunnin mittaisiksi jääviä yöunia.

Torstai
Perjantai osa 1
Lauantai osa 1
Lauantai osa 2

Teksti ja kuvat: Mika Roth