Salolaislähtöinen punk-kopla No Shame julkaisi alkuvuodesta viidennen täyspitkänsä White Of Hope Turning Black. Helsinkiläistynyt laulaja-kitaristi Sampsa Sarparanta valottaa synkän levyn syntyä ja ideaalin kansanedustajan ominaisuuksia Desibelin lukijoille.

White Of Hope Turning Black on erittäin tiukka hardcoresta ammentava, melodinen punk-kiekko. Mikäs tällä kertaa onnistui paremmin kuin edellisillä levytyksillä ― aikaisempia levyjä yhtään vähättelemättä, mutta ne eivät ole yltäneet ihan keikkojen tasolle?

― Ollaan kyllä bändissäkin samaa mieltä siitä, etteivät aikaisemmat levyt ole keikkojen tasolla, vaikka hyviä biisejä sisältävätkin. Ei ole kyllä tämä uusinkaan. En tiedä voiko koskaan ollakaan ja mieluummin niin päin, että keikat on levyjä parempia.

― Tällä levyllä on otettu iso askel parempaan suuntaan, mutta kyllä vielä on paljon parantamisen varaa. Onneksi tekemällä oppii aina vähän lisää.

Erosiko levyn tekoprosessi, muutoin kuin studion puolesta (Seawolf), jotenkin aikaisemmista nauhoituksista?

― Demovaihe tehtiin aikaisempaa huolellisemmin. Biisimateriaalia karsittiin entistäkin julmemmin.

Soundit ovat loistavat. Onko niistä tullut jo vittuilua, kun ne ovat niin hyvät?

― Kiitos. Voisivat ne olla vielä paremmatkin, mutta ehkä sitten ensi kerralla. Vittuiluahan tuntuu varsinkin meille aina tulevan jonkin verran tehtiin mitä tahansa, mutta siihen on jo tottunut. Eivät kaikki ole niistä soundeista tykänneet, mutta pääosin on tullut oikein hyvää palautetta. Itse nyt keksii niistä jo miljoona vikaa, mutta se kuuluu pelin henkeen.

Levyn sanoitusten perusteella elämässä ei ole enää kauheasti juhlimista. Rakkaudesta ei juuri lauleta, vaikka kaikkitietävä Wikipedia määritteleekin musiikkinne ”lovepunkiksi”. Levyä edeltänyt Face The Truth -ep antoi viitteitä uudesta synkemmästä ilmaisusta. Uuden levyn perusteella maailmanloppu on jo täällä (Armageddon Now!), pimeys sulkeutuu (Switzerland), penskoilla ei ole tulevaisuutta (No Future For The Kids) eikä kukaan enää usko mihinkään (Nothing Left To Believe).

Onko tilanne jo täysin toivoton vai vieläkö kannattaa taistella paremman maailman puolesta?

― No, joo tiettyä synkkenemistä on meidän biiseissä (ja maailmassa) havaittavissa. Sitä kun vanhenee ja elämä kolhii, on idealismista vaikeampi pitää kiinni ja kai siinä kuuluu meikäläisen kolmenkympin kriisi ja masennus, jota maailmanmeno ei ainakaan yhtään auta!

― Kyllä se rakkauskin sieltä löytyy ainakin parilta riviltä, mutta ne onkin tärkeitä rivejä. Kyllä taidetaan elää ihmiskunnan historian synkimpiä aikoja, mutta niin kauan, kun on elämää on toivoa. En halua kannustaa ihmisiä nihilistiseen välinpitämättömyyteen, mutta en myöskään halua laukoa tyhjiä latteuksia. Pikemminkin toivon, että näyttämällä ihmisille (minun) todellisuutta, se saisi tiedostamaan maailman tilaa ja mahdollisesti jopa tekemään asioille jotakin... tai ainakin saamaan lohtua siitä, että jotakin muutakin ahdistaa.

No Shamella on maine kantaaottavana yhtyeenä. Mitkä ovat ne asiat, mihin te haluatte erityisesti ottaa kantaa ja ravistella ihmisiä? Vai rasittaako tällaiset kysymykset, kun vastaukset selviävät sanoitukset lukemalla (tosin promolevyyn niitä ei ole painettu)?

― Kyllä ne vähän rasittaa, koska ei asioita voi noin eritellä ja sanoa, että ollaan erityisesti sitä tai tätä vastaan. (Elämä ja maailma on monimutkainen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.)

― Kyllä toivoisin että ihmiset lukisivat sanoja ja muodostaisivat omat mielipiteensä. Se oli meidän moka, kun ei tajuttu laittaa sanoja promoihin, mutta kuten sanottu: virheistä oppii (toivottavasti).

Eduskuntavaalit lähestyvät ja kansalaisilla on edes teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteensa. Minkälaisia asioita oma ideaali ehdokkaasi ajaisi?

― Kansalaispalkkaa, ympäristöveroja, hoitoaloille enemmän palkkaa, 35 tunnin työviikkoa, globaalia tasa-arvoa Suomen etujen sijaan.

Juhlimisesta puheen ollen tänä vuonna vietetään ns. punkin 30-vuotissynttäreitä ja No Shamellekin tulee 10 vuotta täyteen. Kumpaa juhlitte enemmän vai onko merkkipäivillä edes merkitystä?

― Hienoa, että sekä punk että No Shame elävät ja voivat hyvin. Muuten ei hirveästi hetkauta.

Muistelot sikseen. Mitäs tulevaisuudelta kannattaa odottaa?

― Aivan. Parempaa.