No Shame: White Of Hope - Turning Black

Fullsteam

Jo kunnioitettavaan kymmenen vuoden ikään ehtinyt No Shame on kuin huomaamatta noussut maamme muutenkin kovatasoisen punk-skenen yhdeksi kärkinimeksi. Bändi onkin viime aikoina ollut kovassa pyörityksessä. Levy-yhtiöksi on valikoitunut Fullsteam Records ja pitkäaikainen kitaristi Esa Salokoski on vaihtunut Jere Tiaiseen. Vaikuttaa kaikin puolin siltä, että Salon punkkarit ovat aloittaneet homman puhtaalta pöydältä. Ja todellakin levy kuulostaa tuoreelta. Kymmenen vuotta soittohommia ei ole todellakaan vaikuttanut jätkien asenteeseen.

Heti ensimmäinen kappale Distorted kertoo mistä on kysymys. Tiukkaa perinnetietoista punkkia asiaankuuluvin kukkoiluin ja ryhmähuudahduksin, rankinta No Shamea miesmuistiin. Tiukan avauksen jälkeen tempo levyllä hiukan putoaa, mutta jo levyn kolmoskappale Armageddon Now lyö ison vaihteen päälle. Nämä miehet ovat tosissaan ja vihaisia. Tälle levylle ei juuri fiilistelykappaleita ole mahtunut ellei sellaiseksi voi laskea Keep It Alive -kappaletta, josta löytyy levyn komeimmat laulumelodiat. Lyhyesti sanottuna levy on täynnä toinen toistaan tiukempia ralleja eikä mitään varsinaista kokonaisuutta suvantokohtineen ole.

Monesti tällainen räyhääminen olisi puuduttavaa, mutta No Shame tekee piristävän poikkeuksen. Levy on studioteknisesti niin korkealaatuinen, että tiukimmatkaan HC-revitykset eivät kuulosta kuralta. Ennen kaikkea levyn kuitenkin pelastaa monilahjakkuus Sampsa Sarparannan kappaleentekotaito. On ihmeteltävä miten on mahdollista pitää näin vähin eväin rakennettu paketti näin komeasti jaloillaan. Vaikka kaikki levyn 11 kappaletta on enemmän ja vähemmän samasta puusta veistetty niin tylsyys ja toisto eivät pääse käytännössä ollenkaan iskemään. On turha lähteä tekemään levylle väkisin vaihtelua jos osaa laittaa yksinkertaiset asiat toimimaan. Periaatteessa pitäisi varmaan sanoa jotain bändin tavaramerkiksi muodostuneista, nykyaikaa kommentoivista lyriikoista, mutta en koe sitä mitenkään tarpeellisena. Tämä levy toimii tarpeeksi hyvin pelkkänä rock-levynä, vaikka et olisi tippaakaan kiinnostunut punkkareiden maailmantuskasta.