16.10.2006
Helsinkiläinen doom metallia soittava Herem on julkaissut puolen vuoden sisään jo kaksi tasokasta demoa. Alkuvuodesta ilmestynyt I Am The Sun hämmästytti valmiilla soundimaailmallaan ja vahvalla kokonaisuudella. Perinteistä poiketen vokaalit hoidettiin naisvoimin ja vieläpä asenteikkaalla örinätyylillä, mistä tiukimmat doom-poliisit saivat jo allergisia oireita. Syksyllä valmiiksi saatettu toinen demo Dogs Of Doom jatkoi siitä mihin esikoinen jäi, avartaen entisestään ryhmän tummaa tonttia.
Viisihenkisen orkesterin riveistä haastateltavaksi päätyivät Juho (kitara) sekä Tommi (basso), jotka kertoilivat tuoreiden uutisten lisäksi hieman yhtyeen menneistä asioista sekä tulevista koitoksista. Kerrataanpa aluksi Herem nimisen orkesterin historiaa...
Juho: - Soitimme alunperin Janin (rummut) ja Tommin kanssa samassa bändissä metallia. Kun se orkesteri hajosi halusimme Tommin kanssa alkaa tekemään yksinkertaisempaa matskua. Valendis (laulu) ja Pate (kitara) olivat muuten vaan tuttuja vuosien takaa. Aika nopeasti löytyi yhteinen sävel ja visio siitä mihin suuntaan Herem tulisi kehittymään.
Sana ”herem” tarkoittaa juutalaisessa maailmassa korkeinta mahdollista kirkollista kirousta ja yhteisöstä pois sulkemista. Onko nimi bändille napattu mahdollisesti tuosta suunnasta?
Tommi: - Nimi on napattu tosiaan raamatusta. Hepreaksi yksi merkitys on "tuhon omaksi vihitty". Mitään sen kummempaa mystiikkaa ei nimeen liity.
Kuluvan vuoden aikana olette julkaisseet kaksi demoa, minä aikana olette kuitenkin heittäneet vain kaksi keikkaa. Jatkuuko julkaisutahti näin hurjana ja keikkailu näin verkkaisena jatkossakin?
Juho: - Keikkailun vähyys johtuu osin porukan muista projekteista ja siviilitöistä. Nyt keikkoja olisi tarkoitus alkaa heittää enemmän kuin nuo kaksi vuodessa. Demot ovat syntyneet suht kivuttomasti, uusia julkaisuja ei ehkä kuitenkaan ihan tähän tahtiin tulevaisuudessa nähdä. Osa ekan demon riffeistähän oli jo olemassa edellisen bändin aikoihin, mutta vasta Heremissä ne pääsivät päivänvaloon.
Ensimmäinen demonne I Am The Sun tuntui saavan varauksettoman positiivisen vastaanoton, kun debyyttiänne kiitettiin kilvan eri medioissa. Mitenkäs siinä niin pääsi käymään ja osasitteko odottaa noinkin kannustavaa reaktiota?
Juho: - Minulla ei ainakaan ollut ekan demon jälkeen mitään hajua siitä putoaako tälläinen meininki ihmisille. Onhan se sanottava että hyvältä on tuntunut lukea noita arvosteluja. On siellä seassa ollut onneksi myös kriittisempiä arvosteluita. Ei pääse kusi nousemaan muusikon päähän, hehe.
Julkaisitte äskettäin toisen kiekkonne. Osuiko kaikki mielestänne nyt vieläkin paremmin nappiin, vai jäikö jokin lopputuloksessa kenties kaivertamaan mieltä?
Tommi: - Soundeja voisi tulevilla julkaisuilla vielä ruuvata; tummaa ja analogista soundia haetaan. Siltä osin homma on onnistunut, mutta jatkossa enemmän hyökkäävää ja tylyä soundia pitäisi saada aikaan. Molemmat demot on minusta soundeiltaan hivenen liian pehmeitä.
Juho: - Minulle ei kauheasti jäänyt hampaankoloon. Ainahan sitä omia juttujaan kuuntelee hyvin kriittisesti, mutta ei noita kannata liikaa murehtia.
Taannoisessa Dogs Of Doom arviossani totesin, että olette siirtymässä perinteisen doomin puolelta enemmänkin stonerin ja sludgen suuntaan. Samaisessa jutussa tulin myös verranneeksi teitä Black Sabbathin lisäksi sellaisiin orkestereihin kuin Bongzilla ja Alabama Thunderpussy. Höpisinkö aivan omiani moisia tarinoidessani, vai oliko väitteissäni mielestänne jopa jotain järkeäkin?
Juho: - Bändissä ainakin molemmat kitaristit kuuntelevat paljon ns stoneria tyyliin Kyuss, Unida ja Hermano (John Garcia ei ole meille pakkomielle vaikka siltä voi tuntua, heh). Voi olla mahdollista että nuo vaikutteet alkavat kuulua läpi myös Heremin musiikissa. Eli oikeilla jäljillä olit.
Mistä uuden kiekon kolmesta biisistä olette kaikista ylpeimpiä, vai jakautuvatko suosikit mahdollisesti ryhmän sisällä tasaisestikin?
Juho: - Itselläni ainakin suosikkibiisi uudella demolla vaihtuu joka kerta jos sitä kuuntelen.
Tommi: - Samoilla linjoilla. Jokainen biisi on mielestäni erilainen, siis ainakin omiin korviin. Mietin demoa tehdessä onko tällä kertaa jutussa edes mitään selkeää linjaa.
Mikäli julkaisujanne lähtee vertaamaan keskenään, niin mitkä ovat mielestänne ne merkittävimmät eroavaisuudet niiden välillä?
Tommi: - Eka demo oli aikalailla samaa meininkiä alusta loppuun. Nyt uudessa on enemmän värejä. Kun lähdimme tekemään uutta demoa, meillä oli tarkempi visio siitä mitä on tulossa.
Olette tähän mennessä ikuistaneet studiossa seitsemän biisiä. Kuinka monta livekuntoista kipaletta Heremiltä löytyy tällä hetkellä kaiken kaikkiaan ja soitatteko mahdollisesti myös muiden biisejä?
Juho: - Tällä hetkellä valmiita kappaleita on nuo seitsemän, livenä olemme soittaneet myös Carcassia. Treeneissä vedämme lämmittelynä yleensä jotain Kyussia tai Fireball Ministrya. Eli stoner kummittelee sielläkin...
Tämän tyyppisessä wanhan koulukunnan doomia mukailevassa musiikissa on sangen harvoin kuultavissa naislaulua, etenkään möreää ja murisevaa sellaista. Voisi otaksua että tiukimmat doom-puristit ovat saattaneet vetää moisesta ristit nenäänsä, vaan miten on käynyt?
Juho: - Samaa ajattelimme itsekin, mutta aika vähän dissausta on siltä suunnalta tullut laulutyylinkään osalta.
Tommi: - Mitään todella tylyä kritiikkiä ei tosiaan ainakaan vielä ole tullut vastaan. Kyllä se on tiedossa että puritaanisimmat duumipeikot eivät meitä doomina edes pidä.
Entä miltä näyttää yhtyeen tulevaisuus? Jatkuuko sama linja tästä eteenkinpäin, vai tullaanko tulevilla kiekoilla ja keikoilla kuulemaan jotain tyystin uutta ja erilaista?
Juho: - Linja tuskin tulee ainakaan kovin radikaalisti muuttumaan. Synkkää jynkytystä tullaan siis kuulemaan tulevaisuudessakin.
Tommi: - Voisin sanoa että jatkossakin tullaan kuulemaan edelleenkin analogista soundia. Mitään triggeri-rumpuja ja podi-kitaroita ei tule. Vältämme sellaista ylituotettua meininkiä, kyllä pientä särmää pitää jättää musaan.
Onko tunnelin päässä siintävä valo vastaantuleva juna, portti vapauteen vai onko kyseinen lampppu kenties sammutettu kustannusteknisistä syistä?
Juho: - Kyllä se taitaa olla niin että Heremin musassa on ne valonpilkahdukset aika kortilla.
Ja lopuksi on vielä sana vapaa...
Doom on!!! Kuunnelkaa Roky Ericksonia.
Teksti: Mika Roth
Kuvat: Sami Niemi
