The Vision Bleak: The Wolves Go Hunt Their Prey

Prophecy Records

Saksalainen The Vision Bleak on aivan kuin varkain ehtinyt jo kolmannen albuminsa kohdalle. Kolme ja puoli vuotta sitten julkaistu debyyttilevy The Deathship Has A New Captain flirttaili vielä silmiinpistävän paljon goottirockin kanssa, mutta puolitoista vuotta myöhemmin päivänvalon nähnyt Carpathia – A Dramatic Poem toi mukaan keitokseen jo roppakaupalla lisää metallisempia elementtejä. Raskaampaa metallisuutta ei kuitenkaan saavutettu pelkällä särökitaravallin kasvatuksella, vaan tarinoiden dramaattiset käänteet, jylhät rakenteet sekä yleinen toteutus johtivat kaikki yhdessä tähän tulokseen. Jo hyvissä ajoin ennakkoon yhtyeen voimakaksikko Allen B. Konstanz - Ulf Theodor Schwadorf lupaili, että kolmannella albumilla kaikki aiemmat rimat ylitettäisiin jälleen kirkkaasti, eivätkä herrat ole puhuneet pötyä.

Majesteetillinen intro johdattaa jälleen vanhojen kauhutarinoiden maailmaan ja keskellä albumia kuullaan jopa kunnianhimoinen The Black Pharaoh Trilogy, jolla meno kääntyy jo melkoiseksi metallioopperaksi. Alkuun The Wolves Go Hunt Their Prey muotoutuikin jopa hienoiseksi pettymykseksi, sillä lisääntynyt metallisuus vaikuttaa monissa kohdin jo turruttavalta sekä melkeinpä itsetarkoituksellisesta tehokeinolta, joka on kääntynyt itse itseään vastaan. Tämän lisäksi kiekolta puuttuvat ne selkeimmät ykkösraidat, jotka nousivat kahdella aiemmalla pitkäsoitolla avainasemaan. Ainuttakaan Wolfmoonin, Carpathian tai The Curse Of Arabian kaltaista helmeä ei uusien kappaleiden seasta löydy, biisien keston venyessä useimmiten viiden minuutin tietämille, sekä usein vielä reilusti tuonkin rajan ylitse. Goottimetallia soittava ryhmä puristaa ulos lähinnä raskasta melodista metallia, jossa on pieniä goottivivahteita ja materiaalia leimaa voimakkaimmin juuri sen tasaisuus.

Tasaisuus tiputtaakin arvosanasta pois terävimmän kärjen, mutta toisaalta sen ansiosta kiekon käyttöikä on luultavasti erittäin pitkä. Tähän viittaa se, että pikku hiljaa melkeinpä pettymykseksi muotoutunut kokonaisuus kasvoi yhä syvemmäksi ja vaikuttavammaksi. Tämän huomaamiseen tarvittiin tosin jo melko monta kuuntelukertaa. Uutukainen lähentelee alkuun rohkeasti täysiveristä metallioopperaa, muttei uskalla vielä astua sitä viimeistä askelta estradille saakka.

Albumista on liikkeellä myös DVD:llä varustettu versio, jossa bonuslevyllä tarjotaan loppuvuodesta 2006 nauhoitettu kahdeksan biisin mittainen keikka. Vaikka pienehkön klubin äänet jättävät vähän toivomisen varaa, kannattaa kokemuksesta maksaa mielestäni se pari euroa lisää.