Pajula Records

Vuosi sitten Kerho päätti pitkäksi venähtäneen julkaisutaukonsa Anniina singleen, joka kipusi listoillekin pieneksi hetkeksi. Iloista ja pikkaisen ilkikurisesti punkahtavaa rokkenrollia tihkuva Ilta-debyyttialbumi julkaistiin kesäkuussa, minkä jälkeen bändi alkoi jo kiireen vilkkaa kasaamaan seuraavaa pitkäsoittoa.

Villikoirat jatkaa aika tarkkaan siitä mihin yhtye viime vuonna jäi, eli korkealla temmolla etenevät kitararocksiivut muodostavat nytkin menun selkärangan. Pauliinan ääni kipuaa biiseissä merkittävään rooliin ja kitarat möyrivät melko estottomasti suorien rallausten rakenteissa. Lyriikoissa ruoditaan lähinnä niitä iänikuisia ihmissuhdeongelmia, joista rockissa on toki tarinoitu kautta historian. Suurin ero entiseen verrattuna on se pieni Maija Vilkkumaa –vivahde, joka tuntuu hiipineen mukaan Kerhon repertuaariin. Taustatekijöissä punk on vaihtumassa verkalleen popiksi, eikä maailma enää olekaan aivan niin kaksiulotteinen kuin sillon joskus. Tämä kehitys ei ole välttämättä lainkaan pahasta, sillä ilman liikettä ei mikään pysy elossa.

Kymmenen siivun laumaa johtava Paska kaupunki (jolla ei siis ole mitään tekemistä Kauko Röyhkän biisin kanssa) toimii mainiona matkaoppaana Kerhon nykyisiin tiloihin. Alkupuolella kiekko jaksaa pyöriä vielä iloisesti, mutta loppua kohden nelikon löpö tuntuu syystä tai toisesta hitaasti laimenevan. Keikkuva Mopo nostaa silti hymyn huulille, eikä pikaisesti laukkaava Beibe voi olla tarttumatta korvaan. Harmi että kaikki materiaali ei yllä näiden huippujen tasolle.