Kerho: Ilta

Pajula

Kolme vuotta on ehtinyt vierähtää Pokon julkaisemasta Kerhon ep:stä, eikä bändi ole valloittanut siinä välissä maailmaa. Ainakaan kokonaan... Kasvamista ja kypsymistä on toki tapahtunut ja miehistöstäkin on puolet vaihtunut. Tutut ovat silti edelleen kantavat elementit – Pauliinan hiukan räävittömän henkinen (pahimmillaan viiltävä) laulu jakaa mielipiteet, suoraviivainen roketti ei hirveän monimutkaisia kaaria hae vaan paahtaa punkilla säröllä ja laulunaiheet liikkuvat aika pinnallisissa pohdiskeluissa. Mikä ei sinänsä rockista puhuttaessa ole mikään suora miinus, mutta hiukan diibadaabaa on kyllä Kerhon tarinointi. Parhaita puolia nelikon soitossa on rempsakka menevyys, kyllä tätä bilerokkina kelpaisi jamittaakin, eipä siinä mitään. Harvoihin hetkiin jää silti se varsinainen tarttuva osasto – sinkkuna julkaistu Anniina onnistuu ehkä parhaiten viemään mukanaan melodisella kerrollaan. Aurinkoisesti keinuttava Vesileikki esittelee Pauliinan laulussa selvästi leikittelevämmän sävyn, joka pukee Kerhoa ehkä ”rockrankistelua” paremmin. Myös päätösraita Lomalla vaihtaa vapaalle kohtuullisen viihdyttävästi.

Rikkovasti särisevä ikäkausipohdiskelu 25 juoksee kelvosti, eikä tahdo kasvaa isoksi. Kaikkihan isoksi toki kasvavat, mutta avainkysymys onkin että miten sen tekee. Kuuman pojan särisevä kuolaaminen lähinnä ärsyttää, ikiaikaista lainsuojaton-aihetta märehtivä Billy The Kid haukotuttaa... Soitto on toki ihan kunnon rock-räimettä, laulu on persoonallinen ja meininkiä piisaa. Silti yhtye ei jostain syystä tipu – hieman vastaavan räimeen saralla esimerkiksi Lemmenpyssyt onnistuu olemaan paljon sympaattisempi retkue. Ehkä vika on kuulija korvassa... Oli miten oli, ihan viimeistä silausta Kerho ei ole vieläkään saanut aikaan, ja hititkin jäävät aika vähiin.