Joint Depression: Savage Infinity

Joint Depression on k�ynyt viime vuosina tutuksi, luotettavaksi sek� ainakin allekirjoittaneelle my�s melko lailla odotetuksikin vieraaksi Desibelin sivuilla. Tasaiseen tahtiin omakustanteisia pikkujulkaisuja ty�st�nyt yhtye on rellest�nyt toisinaan rockin, toisinaan taas raskaamman metallin suunnalla, leimautumatta silti selv�sti kumpaankaan leiriin. Onpa matkan varrelle mahtunut unplugged kiekkokin v�ri� tuomaan. Alkuun vokalisoinnit hoidettiin �ij�energialla, v�lill� laulusta vastasi nyttemmin ryhm�n vahvuuksista poistunut Maria Liikanen, kunnes viime kes�isell� Passion & Desire promolla mikin takaa l�ytyi taas ainoastaan raavaita ukkoja.

Kulkemalla omia polkujaan ja poukkoilemalla alati eri suuntiin yhtye on saavuttanut tietynlaisen taiteellisen vapauden, mutta hintana t�st� liikkumavarasta on tainnut olla pieni v�liin putoaminen. Vanha liian-hevi�-rokuille-ja-liian-rokkia-hevareille kirous kun tuntuu leijuvan t�m�nkin ryhm�n yll�. Hartiapankki voimin ty�stetty debyyttipitk�soitto pyrkii rohkeasti tekem��n mahdottomasta mahdollisen, eli summaamaan 17 raidan mittaan yhtyeen viime vuosien kaikki k��nn�kset. Lopputuloksena on syntynyt l�hemm�s 70-minuuttinen j�rk�le, jolla alakulo ja rokahtava metalli ovat m��r��vi� tekij�it�, soundillisen monimuotoisuuden loistaessa h�mm�stytt�viss� m��rin poissaolollaan. Joint Depression on siis alusta loppuun saakka uskollinen nykyiselle soundilleen, eik� nelikko suostu vilkuilemaan menneisiin, edes silloin kun k�sittelyss� ovat i�kk��mm�t rallit.

Tiukka virtaviivaistus voidaankin samanaikaisesti laskea sek� onneksi ett� onnettomuudeksi t�lle tumman puhuvalle levylle. Savage Infinity toki kuulostaa ehyelt� ja paikoin hyvinkin herkulliselta, mutta samalla se osoittautuu jo parin kuuntelukerran j�lkeen aivan liian pitk�ksi. Mm. tuore nimibiisi, 2004 promolla ensi kertaa kuultu Lacerete sek� vuotta aiemmin demotetut The Night ja ?????? ovat jokainen edelleen kovia siivuja, mutta tunnin mitan l�hestyess� jopa Frigidin kaltainen helmi alkaa menett�� hehkuaan. Vanha opetus; �liika on aina liikaa�, p�tee siis t�ll�kin kertaa.

Joint Depressionilla on silti periaatteessa kaikki voittokortit k�siss��n, sill� nelikon kappaleista l�ytyy kyll� riitt�v�sti koukkuja vaikka l��nitason kalakisoihin. Vuosien saatossa ja erilaisten kokeilujen my�t� hioutunut b�ndisoundi on rikas, eik� taitotasokaan tuota ongelmia. Savage Infinity on kuitenkin niin massiivinen ja aikaa vaativa kokonaisuus, etten usko suuren yleis�n lankeavan viel� ainakaan t�m�n n�yt�n valossa yhtyeen jalkoihin.