Julkaistu: 19.05.2006
Arvostelija: Mika Roth
Fullsteam Records
Kaksi vuotta sitten kotimainen Callisto astui valtaisan askeleen eteenpäin, kun yhtyeen True Nature Unfolds debyyttialbumi ilmestyi. Vuotta aiemmin julkaistu mini-cd Ordeal Of The Century oli jo herättänyt jonkin verran huomiota metallipiireissä, mutta nyt yhtyeen ympärillä alkoi todella tapahtua. Doomahtavaa metalcorea tunnelmallisempaa metalliaan yhdistelevä keitos kun oli jotain, mitä maassamme ei oltu juuri aiemmin tehty. Lienee sanomattakin selvää, että odotukset uutta albumia kohtaan ovat tuon jälkeen vain kasvaneet kasvamistaan. Mitä siis tarjoaa mm. film noir –elokuvien mustavalkoisesta maailmasta innostustaan ammentava Noir?
Ensinnäkin Callisto on jälleen ottanut jättiläismäisen harppauksen eteenpäin ja Noir tuo Callistosta esiin tyystin uusia puolia, ajatuksia ja ilmaisun muotoja. Aiemmat vertaukset Cult Of Lunan ja Neurosiksen suuntaan ovat toki edelleen ajankohtaisia, mutta nyt musiikista voi löytää myös yhtymäkohtia mm. Yesin ja Pink Floydin kaltaisten progeen miellettävien orkestereiden suuntaan. Merkittävintä yhtyeen kehityksessä on kuitenkin sen oman soundin vahva kehittyminen, sillä Noirilla Callisto kuulostaa ensisijaisesti omalta itseltään.
Instrumentaaliosuudet ovat kaapanneet itselleen aiempaa merkittävämmän aseman, lähinnä käheänä huutona toteutuvan laulun jäädessä enemmänkin mausteen asemaan. Omaan korvaani tämä ratkaisu kuulostaa todella onnistuneelle, tosin vaihtelevampi vokalisointikin voisi olla tulevaisuudessa yksi vaihtoehto. Lyhyttä väli-intromaista Backwoods raitaa lukuunottamatta kappaleiden kestot liikkuvat siinä kuuden ja kymmenen minuutin välillä. Junnaavuus osataan kuitenkin välttää erilaisten osien taitavalla vuorottelulla. Tunnelmat vaihtuvatkin usein äärimmäisestä lohduttomuudesta ja synkkyydestä, huomattavasti toiveikkaampiin ja kevyempiin hetkiin. Hyvänä esimerkkinä tästä eri suuntien etääntymisestä toimii Pathos, jossa alun kepeä melodia kasvaa ja kehittyy lopun massiivista runttausta kohti. Pitkäsoiton parhaat hetket vietetäänkin poikkeuksetta näiden ääripäitä yhdistelevien sävellysten parissa.
Callisto on sekoittanut palettiaan jälleen voimakkaasti, käyttäen kuitenkin samalla riittävästi tervettä järkeä ja harkiten. Yhtyeen vahvimmat puolet ovat vahvistuneet entisestään, soundi on kasvanut useaan eri suuntaan ja samalla se tarvittava persoonallinen näkemys on vain terävöitynyt entisestään. Parannettavaakin toki jää, koska esim. vokalisointi on tätä nykyä kovin yksiulotteista eikä kappalemateriaalikaan jaksa kantaa aivan koko aikaa, mutta vahvuudet voittavat selvästi vähäiset heikkoudet. Noir on pitkäsoitto jonka kaltaista maassamme ei ole aiemmin tehty, joten tästä on hyvä jatkaa.
Raskaan metallista, junnaavuudesta mättöön kasvavaa soitantoa tuotetaan kolmella kitaralla ja laulajan valitun harvoin esittämä laulutulkinta liikkuu metallimaailmasta tutussa ärinämörinässä. Metalcore kohtaa post rockin..?
Linkki: www.callistochaos.com
(Päivitetty 31.5.2010)
Kommenttien keskiarvo:
Eli varoituksen sana kaikille, ketkä levyä aikovat ostaa:
!! JEESUSPASKAA !!
Ja valtaosa lyriikoista / teemoista pyörii aika selkeästi kristillisen sonnan ympärillä -> IMHO, tuputuksen puolelle toi menee.
Callistokin musiikillisten ansioidensa puolesta saattaa kiinnostaa ihmisiä, jotka eivät ilman levyn hankintaa ja tulkintaa osaa edes arvata, mihin kätensä työntävät (nimim. "true nature unfolds" eksyi ostoskoriini aikanaan).
Kannattaa siis antaa bändille edes mahdollisuus, sillä Callisto on todella kehittynyt tällä julkaisullaan - myös lyyrisesti. Ei kaikki ole välttämättä joko-tai, ei edes uskonasioissa.
Pahoittelut, mikäli nyt jotenkin syntaksini epäselvästi syljin.
En usein sen kummemmin nosta näiden toista viestiä välittävien bändien sanomia esiin, ellei sitä lyödä aivan suoraan silmille. Tärkeintä tässä on kuitenkin musiikki, ainakin omasta mielestäni.
Itseä alkaa vain tympiä krisnujen etc. hihhulien änkeminen selkeästi väärälle alueelle (En nyt lähde väittelemään rokin uskonnonvastaisuudesta, mutta jos lähtökohtina on alunperin ollut huumeet, seksi, viina ja kaikenlainen hedonistinen toiminta, niin ei se meikän koppaan täysin kristilliseltäkään haiskahda).
Esimerkiksi Lordin joku muusikkohan avoimesti heitti johonkin haastattelussaan pyrkivänsä keksimään keinoja käyttää raskasta musiikkia nuorten houkuttelemiseen seurakunnan toimintaan.
Jos on ehdoton pakko alkaa tehdä myös krisnuille omaa "metalliaan", niin meikästä on vain oikeus ja kohtuus, että asia tehdään samantien selväksi, eikä kukaan erehdy ansaan.
Varoituksen EI ollut tarkoitus hyppiä krisnujen tai bändin jätkien silmille, vaan varoittaa bändin kristillisyydestä (vaikka miten päin asiaa katsoo, niin Suomessakin on aika helvetin monta ihmistä, jota seikka oikeasti kiinnostaa).
Ja tietysti, jos sisällöllä ei ole väliä, vaan musiikki on tärkeintä, niin Rewestä ei varmaan haittaisi kuunnella vaikkapa (neo)natsien tekemää levyä, jonka myynnillä rahoitetaan uuden keskityleirin pystyttämistä ja jokainen myyty levy lisää hiiliä uuniin.
Tietenkään ketään ei varmaan häiritsisi kuunnella koko perheen tekemään albumia/kuunnelmaa insesmistä...
Ulkomusiikilliset seikathan ovat tapetilla kaiken aikaa, myös krisnujen puolelta lentää lokaa ties kenen niskaan ja seurakunnan nuorien parissa työskenteleviltä euroviisuedustajilta evätään pääsy temppeliin.
Tosiaan rewesiltä on pakko kysyä, että kuinka monta BM-levyä olet nähnyt, jotka olisi naamioitu gospeliksi? Ei ainakaan meikän silmään ole vielä levyhyllyillä pistänyt sutta lampaan vaatteissa. Ainakaan kenellekään ei jää epäselväksi sanoma, mikäli levy myydään Black Metal -nimikkeen alla, mutta callistoa nähdään myytävän mitä harhaanjohtavimmin referenssein / genrein (joka ei tietenkään ole bändin vika, mitä myös yritin mainita aiemminkin).
ja sillä rock´n rollin uskonnonvastaisuudella nyt ei ole eikä pitäisi olla mitään tekemistä minkään paholaisen kanssa. eihän seksissä mitään pahaa ole. tunnelmistahan ja niihin eläytymisistä siinä pitäisi ainakin olla kyse