Callisto: True Nature Unfolds
Julkaistu: 08.05.2004
Arvostelija: Miika Jalonen
Fullsteam
Nuoren bändin kehittymistä ja kasvamista on aina ilo seurata. Vuoden 2002 mini Ordeal Of The Century oli selvästikin vasta alkua, ja Callisto ottaakin melkoisen jättiloikan jo tällä toisella julkaisullaan. Bändi tietää selvästi mitä tekee; musiikin ohella myös kansitaide ja koko soittamistouhun yläpuolelle kohoava sanomallisuus, josta enemmän jäljempänä, ovat vahvasti yhtyeen omissa käsissä.
True Nature Unfoldsilla Callisto on siirtänyt kauneuden ja rankkuuden ääripäitä entistä kauemmas toisistaan, siirtynyt pelaamaan isolle kentälle harjoittelupuistikon sijaan. Nasum -laulaja Mieszko Talarczykin Soundlab-studiollaan äänittämä ja tuottama albumi henkii varmuutta. Toisaalta levy lähtee niin laajoista kaarista liikkeelle, että kokonaisuus jää vaikuttavuudestaan huolimatta hivenen hahmottomaksi. Calliston kiireettömyyden ja pitkien instrumentaalijaksojen myötä koko levy on kuin valmistelua tai introa jollekin todella järisyttävälle entiteetille. True Nature Unfolds on albumin muotoon puettu tuokiokuva. Pidätelty tunnelma on varmasti osin tarkoituksellista, mutta lukuisten suvantokohtien tapahtumaköyhyys ja koko levyn mitassa olemattomat temponvaihtelut eivät ehkä niinkään.
Itse tulkitsen asian niin, että Callisto ei ole tavoittanut kunnianhimonsa kaikkia ulottuvuuksia konkreettisella tasolla. Yhtye pyrkii ehkä luomaan perinteistä ja kaavoista poikkeavaa musiikkia, mutta tekee sen kuitenkin rock- ja metallimusiikin perinteisin keinoin - esim. viulun ja muiden värittävien soitinten integrointi osaksi musiikin ydintä ei ole täysin onnistunut. Erittäin pitkät kappaleet eivät ole koskaan tunnelmallisesti niin rikkaita ja antoisia kuin ehtii toivoa. Osaltaan irralliseen tuntuun vaikuttaa myös se, että Calliston laulaja Markus Myllykangas on äänessä vain satunnaisesti. Laulua on niin vähän, että levy ei henkilöidy suoraan mihinkään. Tämä ei olisi ongelma, ellei laulu olisi pinnassa poiketessaan niin aggressiivisen vaativaa ja tunnelmaa horjuttavaa.
Sanomallisesta puolesta: metallipiireissä Calliston tunnustuksellinen kristillisyys on herättänyt ainakin osin väittelyn asteelle edennyttä keskustelua. Minua asia ei haittaa, vaikka onkin kiistatta outoa pukea sanottavansa sellaiseen muotoon, joka on totuttu yhdistämään aivan toisenlaiseen meininkiin. Ristiriitaa yhdistelmään tuo lähinnä se, että Calliston sanoma on jakaa harmoniaa ja ymmärrystä, mutta yhtye tekee sen kaaoksen (ja kauneuden) keinoin. Jää itse kunkin päätettäväksi, onko ristiriita hedelmällinen vai kiusallinen (lyhyt viittaus edelliseen arvioon: tiesin arviota kirjoittaessani bändin lähtökohdat ja siinä mielessä runoilu "räyhähengistä" on epäonnistunut sanavalinta, tarkoitukseni oli kuitenkin viitata raivon ja vakuuttavuuden puutteeseen örinässä joka selkeästi em. seikkoihin pyrkii - tämä on lievä haittapuoli vielä pitkäsoitollakin). Asian voi tietysti tulkita niin, että bändi suuntaa raivonsa/turhautumisensa maailman tilaan yleisemmin tai vaihtoehtoisesti siten, että raivon ja rauhan yhdistelmä kuvaa elämää itsessään. Mutta vaikka ristiriita olisikin hedelmällinen, voiko oman sisäisen rauhansa löytänyt yhtye luoda riittävän päällekäyvää ja kaoottista musiikkia silloin, kun on sen vuoro?
Jurnutuksistani huolimatta Callisto on niin mielenkiintoinen yhtye, että sen liikkeitä seuraa mielihyvin jatkossakin. Bändi on kuitenkin onnistunut kitkemään esim. ilmiselvimmät Katatonia -assosiaatiot musiikistaan kokonaan ja suunta tuntuu kaikin puolin oikealta. Yhtye ei ole valinnut helppoa tietä millään tasolla, ja ehkä juuri siksi musiikkikin vaatii pidemmän ajan ja kokeiluasteen jalostuakseen todelliseksi äänitaiteeksi.
Callisto
Raskaan metallista, junnaavuudesta mättöön kasvavaa soitantoa tuotetaan kolmella kitaralla ja laulajan valitun harvoin esittämä laulutulkinta liikkuu metallimaailmasta tutussa ärinämörinässä. Metalcore kohtaa post rockin..?
Linkki: www.callistochaos.com
(Päivitetty 31.5.2010)
Kommenttien keskiarvo:
Sanoituksista ei voi olla tässä tapauksesa puhumatta (siis yleisesti, kaikissa haastatteluissa ja arvioissa käy esille). Yleensähän tälläiseen musiikkin tosiaan on yhdistettynä aivan erilaiset kuviot, mutta tässä nähdään että ei sanojen tarvitse olla aina sitä samaa. Hengellisenä ja nuorena ihmisenä pidän todellakin tästä bändistä ja heidän tavastaan ilmaista asioita.
Soundimaailmasta sen verran, että mielestäni vuoden 2004 parasta antia! Ehdottomasti. Rummut kuulostavat todella loistavilta ja kitarat sopivan raskaat.
Ei voi muutakuin nostaa hattua ja kiittää Callistoa loistavasta levystä!