iiwanajulma: Sitä ei ole mitä en näe

Uho Production

iiwanajulma, kuten tämän pari kertaa otsakettaan vaihtaneen bändin nimi tulee nykyään kirjoittaa, käväisi pari vuotta sitten Desibelin valokeilassa. Tuon jälkeen yhtye on julkaissut yhden promo-ep:n sekä pari sinkkua, kaikki omaan asiaan lujasti uskoen omakustanteina. Usko on tällä kertaa palkittu, sillä retkue on viimein solminut levytys-sopimuksen Uho Productionin kanssa ja Sitä ei ole mitä en näe on näin ollen pitkän linjan yhtyeen debyyttialbumi.

Vuosien saatossa helsinkiläistyneen herranelikon soitto on julkaisu julkaisulta muuttunut yhä raskaammaksi, kulmikkaammaksi ja metallisemmaksi. Tankoihin on siis lisätty tasaiseen tahtiin rautaa ja uusi kiekko liikkuukin hetkittäin jo siellä raskaimman mahdollisen CMX:n ja Maj Karman taajuuksilla, etenkin kun tarinankerrontaankin on ujutettu yhä enemmän kiemuroita ja viittauksia tunteiden varjoisammille puolille. Sanoituksissa käsitellään kerta toisensa jälkeen niin himon kierouttamaa rakkautta, viiltävää ja kaiken sokeuttavaa vihaa kuin suoranaista kuolemankaipuutakin. Onneksi mukaan on muistettu sujauttaa vähän auringonpaistettakin, sillä ilman tunnelin päässä siintävää valoa taival saattaisi käydä liian raskaaksi. Olkoonkin että se kaukaisuudessa siintävä valo on mitä luultavimmin vain vastaan tuleva juna.

Uusi iiwana on siis soundillisesti raskasta ja lyriikoiltaan synkkää, mutta bändi ei hairahdu onneksi lähellekään niitä suomimetallin rankimmin tallottuja korpia. Julmat iiwanat ovatkin löytäneet noista suomalais-ugrilaisista aarniometsistä aivan omat eräreittinsä, ja välietapeilla herrat poikkeavat vielä taajaan opintomatkoilla perinnerajojen ulkopuolella. Mystinen itä esittäytyy pari kertaa upean monimuotoisissa kuvioinneissa, samoin Faith No Moren ja NINn moderni länsi näyttäytyy raastavan raivon purkauksissa ja kaikkein moderneimmissa soundeissa.

Tässä valtaisassa vaikutteiden virrassa kokemattomampi venekunta saattaisi ajautua täysin tuuliajolle, mutta iiwanat hallitsevat onnekseen raskaan purtensa ohjailun. Vaikka kiekon eri elementit tuntuvat aluksi jopa sotivan toisiaan vastaan, muodostuu tuosta kaikesta lopulta selkeä ja tasapainoinen kokonaiskuva. Debyyttialbumi onkin monin tavoin säväyttävä, vaikkakaan ei vielä aivan täydellinen taidonnäyte tältä kunnianhimoiselta ryhmältä, jonka parhaat päivät ovat juuri alkaneet.