Astro Can Caravan: 21st Century Drifting Episode

New Music Community/Zerga

Ensimmäinen kosketukseni Kuopio-lähtöiseen Astro Can Caravaniin tapahtui vuoden 2002 Jyrockissa, jossa kaksitoistahenkinen instrumentaaliorkka pyyhki kuulijoilla lattiaa. Jos jo tuolloin hypnoottista kamelikaravaania veti kuusi puhaltajaa, on määrä kasvanut tuoreella kakkospitkäsoitolla kymmeneen. Muita soittimia ”big bandin” käytössä ovat muiden muassa kitarat, synat, bassot ja valtava määrä lyömiä. Kokeellisuus ja avaruudellinen psykedelia ovat käsittääkseni alusta alkaen olleet yhtyeen keskeisiä opinkappaleita ja jo nimellään meiningistä paljon kertova 21st Century Drifting Episode pysyttelee taidokkaasti valituilla karavaanipoluilla, jotka toki kiemurtelevat melko yllättäviäkin reittejä. Kun musiikkia on luomassa soittajia sellaisista ikisuosikeista kuin Cosmo Jones Beat Machine, Aavikko ja Deep Turtle, on lupa odottaa varsin omaperäisiä ratkaisuja. Ja kyllähän levyltä niitä löytääkin.

Levy alkaa vetävästi hämyisellä Tungar Tudu -mystiikalla, jossa torvet maalaavat autiomaan kangastuksia milloin keitaista, milloin vieraista maista. Hypnoottisesti aaltoileva soitto karkaa rytmisestä kaavastaan välillä kaoottisen metelin puolelle, hetkittäin taas syvennytään mietteisiin utuisessa hissuttelussa. Kiihkeämpi Mad Oracle nostaa tahtia hikiseen transsiin. Debyytin tapaan lähi-itä pysyy karavaanireittien kulkuväylänä, mutta mielikuvia nousee niin Intiaan kuin Egyptiinkin. Esimerkiksi De Revolutionibus Orbium Coelestium on selkeästi käynyt pyramidien juurella, vielä selkeämmin sinne viittaa The Scale Of Anubis. Jazzistahan tässä on oikeastaan kyse, toki melko omalaatuisesti sellaisesta, joka yhdistettynä psykedeeliseen autotallirokkailuun, slaavilaiseen hulluuteen ja mystiikkaan luo todella vivahteikkaan ja toisaalta hyvin kasassa pysyvän musiikkitripin. Musiikkikollektiivi tarjoilee omaa näkemystään niin kohtalokkaasta vaanivuudesta (esimerkiksi Beef Jeans) kuin utuisesta hypnoositranssista (vaikkapa Tapernaakkeli). Utuisuuden vastapainona osataan myös paahtaa, rytminvaihtelut vangitsevat kuulijan huomion eikä etukäteen osaa aavistaa, mitä seuraava kappale tuo tullessaan. Erikoisen maukkaita paloja omaan korvaani ovat aloitusraita Tungar Tudu, hätäisen kiihkeä töräytys Moon Boots, hilpeästi juokseva Meteor Shower Geel sekä hämyinen The Scale Of Anubis. Kaiken kaikkiaan levy on melko savolainen, kiireettömän kiihkeä pyhiinvaellusmatka virtaavan rytmimusiikin ytimeen ja sieltä pois.