Jyrock

Saavuin Ilokiveen ystäväni kera melko passelisti jo mukavanpituiseksi kasvaneen jonon jatkoksi. Tiedä häntä, olisiko pressillä varustettuna joutunut edes jonottamaan. Mutta kun on niin tottunut. Ilokiven kaksikerroksinen tilaratkaisu on ideaalinen sisäfestarin järjestämiseen. Muun muassa opiskelijaruokalana työaikanaan toimiva tila mahdollistaa päällekkäisen soiton, joka on roudaamisen suhteen hyvä, mutta yleisöä ajatellen kiusallinen. Eipä silti, ainahan festareilla jotain missaa. Tänä vuonna oli 15. Jyrock eli juhlavuosi ja esiintyjälista sen mukainen. Ennakolta kovien aktien lisäksi paikalle saapuisi monia mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.

Alalavan korkkasi tamperelainen Aloha Junktion, joka kuvailee antiaan itse unigarageksi. Yhtyeen laahavan hypnoottinen soitto oli kuin rentoa alkusoittoa illan biletykselle. Ikävä kyllä viisihenkinen orkesteri kärsi alkuillan yleisön puutteesta. Harmi, sillä hyvältähän tuo kuulosti. Sitten mentiinkin jo tramppatramp portaita ylös ja rokkaamaan! Yläkerran nurkista pyyhki pölyt kotietua nauttiva The Rollstons. Jo kohtuulliseksi kasvanut yleisömassa sai nauttia bändin tyylikkäästä rokista. Hetkittäin laulaja hakeutui Sueden Brettin äänileveleille, mutta vain hetkittäin. Korot sai kyytiä!

Taas tuli kirottua jatkuvaa lavanvaihtohoppuilua. Puolen tunnin seteillä sai kyllä kuvan meiningistä, mutta harmitti, kun ei voinut kokonaisvaltaisesti nauttia hyvistä keikoista. Alakerran yleisön suorastaan räjäytti big band -henkinen Astro Can Caravan. Nopealla laskutoimituksella sain kaksitoista soittajaa, joista puolet puhaltajia. Cool! Setti oli illan kovinta antia, yhtye laukkasi progella kuin Kingston Wall, fuusiojazzilla kuin Rinneradio, keikan loppupuolella jopa funkyllä kuin George Clinton ikään. Jalat vei ja taas mennään, tämä nimi muistiin. Koko festarin paras jamitusakti. Karavaani kulki jaloissa edelleen, kun horjuin yläkerran puolelle. Kuopion seudulta ponnistava Staufenbiel Brothers luottaa huuliharppuihin ja harvemmin moista revittelyä kyseisillä instrumenteillä saakaan seurata. Tiukka rumpukomppi, mausteeksi vähän kosketinvaltaa. Huuliharppukostajat rocks ok!

Meno sen kuin yltyy. Alhaalla aloitteli ensimmäinen isommilla krediiteillä varustettu yhtye. Circlen maaninen transsirokki kaaosujeltavine lauluineen vei yleisön matkalle aina kauas toiselle puolelle asti. Tappava basso yhdistettynä helvetilliseen raivoon ja vingutukseen. Argh!

Keskiyöllä ylälavan valtasi ensimmäinen naisorkesteri. The Micragirlsin tytöt ovat nimensä mukaisesti nissankokoisia ja yhtenäinen hoitsuhenkinen asustus toikin mieleen kiinan kansanarmeijan. Musiikillisesti kuvaavaa voisi olla Thee Ultra Bimboos soittamassa Aavikkoa. Vitsi oli ihan hyvä aluksi, mutta sitä venytettiin liikaakin. Vaimon kakkosautotyttöjen lopetettua yläkerran annista vastasi norjalainen Dj Annie, joka on saanut osakseen jonkinasteista nostatusta. House disco ja elektromausteilla liikutti kansaa, mutta se odottamani lava-akti oli olematonta. Eikun portaisiin.

Suomalainen rock elää voi hyvin! Tämän todisti Jolly Jumpers vetämällä todella hyvän setin. Caravanin ja Circlen uuvuttama yleisö osattiin ottaa ja innostaa bailaamaan. Trio rokkasi kuin Pistepirkot ikään. Jumpersin roketista siirryin taas yläkertaan uteliaana näkemään ja kuulemaan, mitä Kaukolampi ja Vilunki saavat irti pitkään telakalla olleesta And The Lefthandedistä.

Miedompaa oli kuin Op:l Bastardsien tiukka vääntö, eikä samaa hurmaa irronnut, kuin aikoinaan Larryn aikoihin. Olin hiukan pettynyt. Mutta ei hätää! Alkuveikkauksissa olin sijoittanut isoimman pinon senttejä Helsinkiläiseen hiphop/reggae -ryhmään Kapteeni Ä-neen, enkä joutunut tappiolle. Ä-nen letkeä ja asiaa puhuva meisinki täytti alakerran ja meno maistui. Bändihän vaatiikin aina tiettyä tunnelmaa ja sitä oli ilmassa. Jukka Poika, Nopsajalka ja Bommi - Tommi, pääesiintyjät. Vaikka meno oli upeata, alkoivat silmät painaa ja jalat olla makaronia, joten lähdin majoitukseen lataamaan akkuja. Huominen melkein jo kurkisti taivaanrannan takaa.

Ilkka Valpasvuo