Grid

Helsinkiläinen Flannelmouth on pikkuhiljaa kasvattamassa pientä kulttisuosiota brittiläishenkisen melodisen kitarapopin ystävien keskuudessa. Vuosien saatossa yhtyeen parin vuoden takainen I’ve Seen Nothing Yet -ep on patinoitunut oman levyhyllyn kotimaisten suosikkieepeiden joukkoon, vaikka tuolloisessa arviossa en jaksanutkaan bändistä vielä suuremmin innostua. Kesäisen Grid Recordsin julkaiseman sinkun (What A) Comeback kaksi kappaletta saivat kohottamaan kulmia ja lupasivat hyvää tulevalle debyytille, joka kokoaa hyvin yhteen mainitun eepeen ja yhtälailla iskevän tuoreemman materiaalin. Vain Lost And Found on jäänyt eepeen nelikosta pois. Rain Insiden loppupuolella kuultavat Last Exit, Dead Moody sekä Collection puolustavat edelleen hyvin paikkaansa viisikon tähtihetkinä ja saavat pitkäsoittokantaan siirtymisen myötä toivottavasti paljon uusiakin kuulijoita. Mutta mitä muuta Rain Insiden tarjoaa kieltämättä perustellun vanhan kertaamisen lisäksi?

Melodisen ja heleän kitarapopin kymmenen biisin kokonaisuus tarjoaa koukkuja, kiitettävissä määrin reipasta askellusta ja juohevasti yhteensulautuvan kuuntelukokonaisuuden. Tuomo Kuusen huokailevan hengästynyt laulutulkinta toimii minun korvaani huomattavasti entistä paremmin ja kitaristi Ari Virtasen kanssa luotu biisimateriaali ei tarjoa mitään sen kummempaa kuin oman tyylilajinsa tyylipuhtaita muotovalioita. Tummasyisesti maalaileva The Right Words kulkee melko mahtipontisesti pienieleisistä säkeistä kaihoiseen kertoon, positiivisesti keinutteleva Living Seconds näyttää yhtyeen toista, heleämpää puolta. Myös biisin menevyys vakuuttaa, kokonaisuutena Rain Inside välttää hyvin yhden lajityypin yleisemmistä ansakuopista; ylenpalttisen hissuttelevuuden, joka saattaa nopeasti kääntyä suoranaiseksi jämähtyneisyydeksi. Street Levelillä marssitaan pienieleisesti, melko paljolti kivasti kiertelevän kitarakuvion varassa. Ennakkosinkun kakkosraita Bravado nostaa meininkiä entisestään reippaalla tahdillaan ja tarttuvalla kerrollaan. Aloitusraidan tapaan synkempi Here Comes The Fight vakuuttaa jälleen kitarakuviolla, tällä kertaa rokkaavan säröisesti annosteltuna. Heleän sinkkubiisi (What A) Comebackin jälkeen seuraa eepeeltä tuttu kova kolmikko, johon ei juuri nokankoputtamista ole. Selkeitä hittejä jokainen. Kun myöskään päätösraita Lovers Lament ei hirveästi tasoa laske naisellisine taustalauluineen ja torvisektioineen, ei levystä juuri pahaa sanottavaa ole. Valittaessa vuoden 2004 kovimpia kotimaisia levyjä ei sovi unohtaa näitä pääkaupungin herroja. Jälleen kerran mainio esimerkki siitä, kuinka klassisista aineksista saadaan rakennuttua tuoretta ja toimivaa musiikkia, Rain Inside on kaunista ja menevää kitarapoppia parhaimmillaan.