Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 68 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Flannelmouth: (What A) Comeback/Bravado
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Grid

Parin vuoden takaisen I’ve Seen Nothing Yet -eepeen jälkeen Flannelmouth on pysynyt poissa meikäläisen näkyviltä ja kuuluvilta yhtä Tampereen Klubin keikkaa lukuunottamatta. Nyt kuitenkin kuuluu ja kahden biisin sinkkua seurannee syksyllä pitkäsoitto Grid Recordsin kautta. Musiikki koostuu edelleen suhteellisen samoista elementeistä: isoja melodioita, Tuomon värisevää laulutulkintaa, kitaravetoista melankoliaa suhteellisen reippaalla otteella. Sinkun kappaleista etenkin kakkosraita Bravadon kerto tarttuu korvaan. Nautinnollista kuultavaa on myös (What A) Comeback –kappaleen pienieleinen herkistely. Saapa nähdä millaiseen sukseeseen yhtyeen herkkä poppis riittää Suomessa, vai pongahtaako bändi julkisuuteen esimerkiksi brittilehdistön kautta. Suomessa kun kyseisen popin markkinat tuntuvat muodostuvan melko pienelle piirille. Joka tapauksessa, pitkäsoittoa odotellessa sinkku täydentää toimivasti kesäkuukausien kitarapoppitarjontaa.

Linkki: Flannelmouth.com
Päivämäärä: 14.06.2004
Lukukertoja: 2030


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Flannelmouth

Helsinkiläinen viisikko liikkuu heleän ja menevän brittiläishenkisen kitarapopin maailmoissa.

Kotisivut: www.flannelmouth.com

(Päivitetty 13.01.2005)
Levyarviot:
Rain Inside

02.01.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
(What A) Comeback/Bravado

14.06.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
I’ve Seen Nothing Yet –ep

11.06.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Valokeilassa:
Flannelmouth - toistaiseksi suuri tuntematon

17.01.2005


Livearviot:
Flannelmouth, Puny, Cats On Fire

12.01.2005
Klubi/Tampere
Flannelmouth, Treeball, Ultramariini

03.04.2003
Klubi/Tampere