Rust: The Black EP

Helsingistä ponnistava viisijäseninen Rust luottaa pitkälti rock-musiikin perusasioihin. Yhtye mainitsee promo EP:nsä saatteessa musiikillisiksi vaikutteikseen mm. orkesterit Alice In Chains, Black Label Society ja Soundgarden. Kyseessä on siis hieman rankempi englannin kielinen alternative-rock keitos, jossa löytyy mausteita niin suurilta grunge-bändeiltä, kuin hieman tuoreemmiltakin kovemman rockin suurnimiltä. Bändi toimii perinteisellä; laulaja, kaksi kitaristia, basisti ja rumpali, kokoonpanolla. Kappaleisiin on sinne tänne lisätty mukavasti monimuotoisuutta tuovia koneita, myös lauluääntä ja kitarasoundeja on paikoitellen kevyesti efektoitu. Sävellykset ja sanoitukset onnistuvat hyvin ammentamaan uutta näinkin tutkitusta maisemasta, kun sovituksetkin ovat erittäin ammattimaisia, on vajaat 20 minuuttia kestävä Black EP erittäin miellyttävä kuuntelukokemus. Täydellisen musta kansi on aika rohkea veto, mutta tällä kertaa toimiva. Kaupalliseen tuotokseen suosittelisin jo kuvankin valitsemista.

Levyn ensimmäinen kappale, puolivauhdilla etenevä ja mukavan tarttuva Riverside on oiva aloitus, vaikka sävellyksen potentiaalia ei mielestäni aivan täysin hyödynnetä. Hieman vauhdikkaaman kertosäkeen omaava kappale etenee rullaavan rennosti, johtaen aavistuksen nopeampaan ja energisempään Last Soniin. Nyt kitaroissa löytyy lisää tarttuvuutaa ja menoa, kun biisi vain kasvaa ja voimistuu kohti loppua. Tämän raidan yksinkertaisesti pitää toimia livenä, tai yleisön täytyy olla halvaantunutta. Kolmantena soiva Hate Me nousee, jos mahdollista, vielä aavistuksen edellisiä raitoja korkeammalle, kohoten EP:n kovimmaksi menopalaksi. Myös tämä toiminee livenä, vaikka jääkin aivan turhan lyhyeksi repäisyksi, enempäänkin olisi eväitä biisissä riittänyt. Huomattavasti rauhallisempi Mr. Nothing on perinteinen hiljaa-kovaa-hiljaa biisi, ja jää mielestäni selvästi levyn muun materiaalin jalkoihin. Kun kolme ensimmäistä raitaa kuulostivat täysin valmiilta, on tässä jotain pahasti pielessä. Kappaleen jokainen elementti on turhankin tuttu, ja ratkaisut ovat kiusallisen ennalta-arvattavia, eivätkä edes lyriikat jaksa tällä kertaa vakuuttaa. Lyhyen levyn päättävä Down palauttaakin sitten tason takaisin sinne minne se kuuluukin. EP:n selvästi kevyin kappale on myös se kaikkein tarttuvin, omaten nipun oivia koukkuja. Kuten saatteessakin todetaan, on se selvästi levyn potentiaalisin hitti.

Tämä yhtyeen itsensä äänittämä ja tuottama EP on tehty levytyssopimuksen hankkimista varten, ja kyllähän tämä niin valmis paketti on että sopimusta voi pitää väistämättömänä. Soundit ovat täyteläisen tuoreet, ja huolimatta soitinten runsaudesta, äänimaailma ja sovitukset ovat ilmavan hengittäviä. Yhtyeen seuraava keikka näyttä olevan 31.07 Helsingin On the rocksissa, joten sinne vain tarkistamaan ryhmän hyväksi mainostettua livekuntoa.