03.04.2003
Klubi/Tampere
Klubin torstai-illasta sopi odottaa kotimaisen kitarapopin triumviraatin voimannäytettä ja osittain musiikki onnistuikin tekemään vaikutuksen. Suurin huuma jäi kuitenkin kokematta, kun suurin osa bändeistä tuntui kovasti kärsivän biisien samankaltaisuudesta eikä mitään räväyttäviä yllätyksiä ilmennyt. Flannelmouth oli etukäteisveikkauksissa mielenkiintoisin uusi tuttavuus, niin Nick Trianin Treeball kuin Hämeenlinnan popylpeys Ultramariini oli jo livenä nähty, vaikkakin Ultramariinia ei moniin vuosiin eikä aikaisemmin Tampereella (?).
Ultramariini on viettänyt hiljaiseloa viime vuodet, viimeisin Empatiaa koneille -ep on keväältä 2001. Väliaikana miehistöstä ainakin laulaja-kitaristi Matti Johannes Koivu ja kosketinsoittaja Tuomas Ilmavirta ovat keskittyneet muun muassa koneellisempaan projektiinsa Sairio Shoreline Pathwayhin, jonka Enne- eepeeltä kuultiin nytkin kappale juuri ennen illan keikan alkua. Ville Aallon, Teemu Vilmusen ja Juri Kaskelan täydentämä viisikko esitti pääasiassa syksyllä julkaistavalle pitkäsoitolle luotua materiaalia, joissa pääosissa on Matin kuulas laulu ja yleinen melankolisuus, josta yhtye ei pääse eroon edes rokatessaan. Vain edellisten eepeeiden johtotähdet Elohopeaa ja Empatiaa koneille tuntuivat olevan vanhaa tuttua materiaalia ja ainakin meikäläisen jalka polki kiitettävästi tahtia Mariinin hittien soljuessa korviin. Isossa osassa olevan laulun lisäksi Matti varastaa Ultramariinissa huomion, koska muu miehistö tuntuu hengailevan enemmän takalavan varjoissa. Eli aika perus kitarapopshow, joissa ei juuri turhia hötkytä ja yleisökin viihtyy parhaiten ahtereillaan tuoppien ääressä. Niinkuin tuntuu muutenkin Klubilla olevan tapana. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa Hämeenlinnan veikoilta.
Flannelmouth kasvatti miehistön kuuteen, käytännössä vokalisti Tuomo Kuusi sai hötkyillä rauhassa ilman kieli- tai muita soittimia. Vain tamburiini eksyi jossain vaiheessa Tuomon käsien kautta lattialle. Kuusikon seikkailut tuoreimman I’ve Seen Nothing Yet -eepeen jäljiltä ovat pitäneet sisällään jonkinasteista hehkutusta ihan kansainvälisesti. Itse en liikoja tuosta perusbrittiläisestä naukumisesta jaksanut innostua levyllä, vaikka ihan kelpo biisejä miehet ovatkin luoneet. Eikä sen enempää väristyksiä irronnut livenäkään, vaikka levyltä tutut Last Exit ja Collection purivatkin ihan mukavasti. Flanellisuillakin tuo show tuntui pääasiassa keskittyvän solisti Kuusen liikkeeseen. Loppujen lopuksi ihan kelpo esitys, jolle noin torstaille melko lukuisa yleisö soi ansaitut ablodit.
Illan päätösvuorosta huolehti Treeball, jonka erotuksena esimerkiksi edellisiin bändeihin toimii kosketinsoittaja-solisti Astrid, jonka lauluduetot yhdessä Trianin kanssa antavat yhtyeelle omaa leimaa. Musiikin ja Median bileissä syssymmällä viisikko soitteli lyhyemmin, mutta samaa poppailukaavaa noudatettiin edelleen. Nick istuskeli kitaran kanssa, Astrid koskettimien takana ja rytmiryhmä sekä kitaristi taustalla. Jostain biisistä nousi kovasti mieleen Dinosaur Jr ja J. Mascisin tuoreempi tuotanto. Jotenkin kokonaisvaikutelmaksi jäi aika hohhoijaa, pitäisi hommata tuore pitkäsoitto ja kuunnella poppia kotona. Todennäköisesti toimisi paremmin. Ja aika väsynyt alkoi meininki muutenkin olla reilusti perjantain puolella eli eipä siitä sen enempää.
Ilkka Valpasvuo
