The Roots (Usa) ei vakuuttanut Provinssirockissa
18.06.2004
Törnävä/Seinäjoki
Vuoden 2004 ihmisten juhla eli Seinäjoen Törnävänsaaren oma Provinssirock alkoi uhkaavan synkkien pilvien alla. Festarijärjestäjät olivat kuitenkin olleet tehtäviensä tasalla, sillä pian pilvet hälvenivät ja päälavan avannut Tehosekoitin sai jo soittaa kirkasta ilta-auringon paistetta vasten. Noin 16 000 ihmistä nautti ihmisten juhlasta perjantaina, kapasiteettina Provinssilla oli tänä vuonna 25 tuhatta per päivä. Desibelin iloisesta porukasta paikalla olivat toimittajana Nelli Korpi (N.K) sekä valokuvaaja-toimittajana Ilkka Valpasvuo (I.V). Porttien auetessa sisääntulon vieressä Moulin Rougessa festarikansaa viihdyttänyt Duo Trebbio sai huumoripitoisella lauleskelullaan iloisen festarivaihteen silmään ja aurinkoisella mielellä pääsikin saman tein yhdelle perjantain parhaista keikoista.
Ennen Tehareita olivat pienemmät lavat jo ehtineet potkaista shown käyntiin. Päällekkäin Suburban Triben kanssa soittanut Maryland starttasi meikäläisen Provinssin. Rytmiteltassa soittanut joensuulaisviisikko oli vedossa, huolimatta laulaja Ville Härkösen lievästä flunssasta, jonka vuoksi mies pitikin huivia kaulan suojana. Discopohjainen ja hieman 70-lukuhenkinen rokki potki mukavan vauhdikkaalla setillä. Human Electronicsin ja perään soitetun Dance The Night Awayn kohdalla yhtye sai kohtuullisen kokoisen telttayleisön jamittelemaan, mikä on aina hyvä tapa aloittaa festivaalit. Basisti Petri Variksen verkkopaita ja rokkiposeeraukset ihastuttivat ja kokonaisuutena näkemäni reilu puolikas keikasta oli todella vetävää settiä. (I.V)
Soul Captain Band aloitti festivaalin reggae-jamit NYT- Teltassa. Entisestään suurentunut areena veti puoleensa runsaasti jengiä ja tunnelma oli korkealla saman tien. Vanhempi hitti Hypnoosiin hypytti porukkaa heti alkuun, muuten jatkettiin pääosin uuden Tanssijan valinta –levyn biiseillä. Antti Nopsajalka otti ohjakset kokoonpanossa alussa, myöhemmin mikkiin tarttuivat niin Seppo Paarma kuin jamaikanenglannilla laulavat Papa Zai ja Momo Cat. Torvet soivat loistavasti, samoin tekivät perkussiot. Rastat heiluivat niin yleisön joukossa kuin lavallakin. Rytmimusiikin nousevan suosion huomasi heti; vielä muutama vuosi sitten Provinssissa ei oltaisi jammattu reggaeta näin isolla jengillä. Loistava alku festivaalille Vauvan teko hommineen kaikkineen. (N.K)
Tehosekoitin on selkeästi suomenkielisen rockin instituutioita. Viisikon aloittaessa kahdeksan jälkeen oli päälavan edusta tupaten täynnä mukana laulavaa kansaa. Otto osaa kyllä ottaa yleisönsä ja biisimateriaalissakin alkaa riittää hittejä. Vaikka bändi onkin lyömässä pillejä pussiin, olisi väki varmaan ilman nostalgisia jäähyväisfiiliksiäkin täyttänyt kentän. Asfaltti polttaa, siksi on Pakko päästä pois. C'mon baby yeah, Kulta, lämmitä mua (Ulkona)... tehän tiedätte nämä. Vaikka show olikin tarttuva, ei ensimmäinen ja varmaankin myös viimeinen näkemäni Teharikeikka tarjonnut sen suurempia elämyksiä. Se aivan viimeinen silaus tuntui puuttuvan eikä oma innostus ollut kovin korkealla. Bändi kun ei - luonnollisestikaan enää uran lopettamispuheiden kaikuessa korvissa - tarjoa mitään uutta setissään. Aurinkoinen rokkimeininki oli silti varmaan aivan oikea aloitus ison rokkiyleisömassan mielestä kesän Provinssille. (I.V)
Rockin uuden vihaisen naisen johtama The Distillers oli päivän ensimmäinen ulkomaanstara. Vähintään miesystäviensä kautta tunnettu Brody Dalle ei alkukeikan pikaisella tsekkauksella tuonut mukanaan mitään elämää suurempaa. Hiukan tuollaista Hole -henkistä punkahtavaa paahtoa kahdella kitaralla ja rytmiryhmällä, toki energinen ja aggressiivinen, mutta silti aika peruspaahtoa. Kameran akun oikuttelu vaati kuitenkin meikäläisen poistumista aika pikaisesti, joten ehkäpä sitten lisää Distellereitä bändin seuraavalla suomen vierailulla. (I.V)
Seuraava NYT –Teltan valloittaja oli The Crash. Jälleen jengiä oli teltan täydeltä kuulemassa niin 80-lukuisia Melodrama -levyn biisejä kuin vanhempaakin materiaalia. Alun jäyhyyden jälkeen setit saatiin kuntoon ja bändi oli Saksan turneensa mainingeissa vedossa myös kotimaassa valloittamassa yhä enemmän herkkien biisien ystäviä. Lauren Caught My Eye nostatti jengin yhteislauluun ja sulatti suurimman osan katkeruudesta menetettyä entistä The Crashiä kohtaan. Uudet biisit eivät ole vain 80-lukuisia, vaan sieluttomia ja vaikeasti lähestyttäviä. Vaikka totuuden nimessä täytyy myöntää, että ison osan yleisöstä myös uusin hitti Still Alive sai haltuunsa. Mitä ihanin Sugared vanhalta Comfort Deluxelta sai kuitenkin antamaan kaiken anteeksi ja sulatti sydämen vanhoille muistoille. Kyllä Brunila, Haataja, Kaila ja Mäkilä esiintyä ja soittaa osaavat, se on ennenkin todettu. (N.K)
10 000 ihmistä vetävä suurin suomessa festivaaleilla käytetty, NYT-telttana tunnettu ulkoteltta oli ensi kertaa käytössä ja etenkin perjantain osalta The Rootsin sijoittaminen telttaan palveli tarkoitustaan. väkeä kun mahtuu niin sanotusti isosti sisään... Yhden omista rytmimusiikkisuosikeistani The Rootsin keikan jälkeiset tunnelmat kulkivat jossain hämmentyneen ja kieltämättä myös vaikuttuneen välillä. Uudessa valtavassa NYT-teltassa soittanut seitsemän hengen orgaanisen hiphopin eliittiryhmä sisältää siinä määrin henkilökohtaista soittotaitoa, että ainakin tällä toisella näkemälläni Suomen keikalla itse asia eli tanssihurmaiset rytmimusiikkibileet meinasivat hetkittäin jäädä sooloilujen alle. MC Black Thought johdatti kahden kitaran, basson koskettimien ja perkussioiden ja rumpujen muodostaman nykivän hiphopjunan läpi ensimmäisten kolmen vartin hikisellä tahdilla, ja teltantäysi jammaili sydämensä kyllyydestä. biiseistä oikeastaan vain The Next Movement ja tuoreimman Phrenology -levyn jättihitti Seed 2.0 (huomattavasti levyversiota vauhdikkaampana) olivat itselle tutuinta Rootsia. Hiphopissahan on kysymys jo olemassaolevien rytmien ja sämplejen kierrätyksestä tuoreella otteella ja niinpä Rootsinkin keikalla soivat tutut klassikot Rapper's Delightista Shake Rattle and Rolliin.
Keikan jälkipuoliskolla bändi keskittyi yksittäisten soittajien taitojen esittelyyn, joka alkoi bassosoololla. Vaikka kielikin katkesi, oli basso harvinaisen osuva soolosoitin Rootsille. Etenkin kun basson, percussioiden ja ?uestloven maagisten rumputahtien "läski biitti" on bändin kantava tekijä. Odottamattomin soolo kuultiin kitaristilta, kuusikielinen itki vinkuen jostain Santanan ja Hendrixin puolessavälissä. Odottamaton taidonnäyte sotki kuitenkin hyvässä vauhdissa ollutta keikkaa ja henkilökohtaisesti en enää innostunut loppukeikan räpäytys-yleisönostatuksistakaan. Kosketinsooloakin kuultiin, silti soolollinen kohokohta oli ?uestloven ja percussionistin yhteinen rytmisoolo, yksin ja yhdessä sekä rumpusetillä että percusioilla. ?uestloven rumputyöskentelystä tuli hetkittäin mieleen jopa musiikintunnilta irti päästetty pikkupoika, joka ensimmäistä kertaa pääsee rumpujen ääreen. Toki sillä erotuksella, että komea-afroinen rumputaiteilijamme tietää tasan tarkkaan, mitä on tekemässä.
Keikan lopuksi bändi yltyi vielä heittelemään rumpukapuloita, levyjä ja muuta materiaa yleisöön. Kitaratkin olivat jo melkein menossa... kokonaisuutena keikka oli toki vaikuttava, mutta liiallinen sooloilu jätti ainakin minulle liian kikkailevan maun. Punainen lanka katkesi sooloihin, eikä tahtonut sen jälkeen osua enää neulansilmään. On tietysti hienoa, että bändi soittaa siten kuin haluaa, mutta minulle edellinen The Rootsin keikka jää monta porrasta korkeammalle parhaiden hiphopkeikkojen sarjassa. Setistä nousi hivenen mieleen Pori Jazz, vastaava sooloilu oli ehkä jäänyt yhtyeelle edellisen kesän jatsailuista. Odotuksiin nähden pettymys. (I.V)
Kun The Rootsissa ei ollut tarpeeksi energiaa tähän illan vaiheeseen, päätin katsastaa Rytmi-Teltan pogoilut Disco Ensemblen tahtiin. Festivaalin toiseksi pienin areena oli täpötäynnä jengiä menemässä sekaisin emo-punkin mukana. Laulaja Miikka Koiviston lavastarailu oli super-energistä eivätkä bändin muutkaan jäsenet siitä huonommaksi jääneet. Myös yleisöllä tuntui olevan patoutunutta voimaa jäsenissään, jota päästiin purkamaan ensimmäistä Provinssi-keikkaansa soittaneen Disco Ensemblen kautta. Hullua menoa, vaikken kovin pitkään ehtinytkään keikkaa tsekkaamaan. (N.K)
Festivaalialuetta halkovan joen Saarilavan puolella oleva Zansibar oli pullollaan jengiä Hidria Spacefolkin aloitellessa settiään lähempänä kello yhtä yöllä. Vaikka pienellä lavalla olikin tilanteeseen sopivaa intiimiyttä, olisi keikka voinut yleisön kiinnostuksen perusteella olla isommallakin lavalla. Eteerinen psykedeliarock iski jengiin kybällä, vaikka itsellä ei tässä vaiheessa iltaa löytynyt tarpeeksi rauhallisia fiiliksiä tähän menoon. Yleensä kaikentyyliselle musiikille on omat mielentilansa, mutta vaikka kuinka koitin pohtia oikeaa hidriaspacefolk-mieltä, ei sitä oikein löytynyt. Jengi kuitenkin diggaili niin kovaa, että eräskin tosifani kiipesi ketterästi puuhun nähdäkseen paremmin. Hienoa musiikkia, mutta kylmenevässä yössä oli liikuttava joenrannan tulishown kautta lämpimämmille vaatteille. Perjantai-illan loppuun kuului myös muutama ehdoton festarikommentti: Se Juustopäät oli ihan vitun hyvä ja Täähän on kuin Kauniissa ja Rohkeissa.
(N.K)
Entä miten homma jatkui lauantaina Törnävänsaarella?
