17.03.2006
Päiväkoti/Turku
Ruotsista ponnistava The Unisex saapui vajaan parin vuoden tauon jälkeen Suomeen kolmen keikan rundille. Viimeksi DBTL:ssä 2004 bongattu bändi kiinnosti sekä silloisen keikan että uuden White Days -levyn positiivisen fiiliksen takia. Päiväkodin Klubigallerian avajaisiin ja The Unisexin keikalle oli saapunut porukkaa jonkun verran, mutta enemmänkin olisi mahtunut. Klubissa ollaan jo useamman vuoden ajan totuttu siihen, että bändejä saa odottaa puoleen yöhön tai pidemmälle. Tällä kertaa odotusajaksi oli tarjolla dj:n levyjen lisäksi katseltavaa ja ihmeteltävää uudessa näyttelyssä, joten mikäs siinä oli keikkaa odotellessa.
The Unisexin astellessa lavalle, jengi kasaantui lavan edustalle, mutta bändin tunteminen taisi olla vähäistä. Monipuolisten indie-rock -biisien tahtiin nyökyteltiin, mutta kunnon bailaaminen jäi lavalle. Hieman bändistä itsestäänkin näki, että tällä kertaa ei oikein jaksettu vetää täysillä, kun ei jengikään ollut täysillä mukana. Vanhat ep:t ja muutaman lisäbiisin yhteen koonnut White Days -albumi oli pääosassa biisivalinnoissa. Levyn pari hidasta ja tunnelmallista kipaletta kuitenkin jätettiin soittamatta keikalla.
Jos edellisellä The Unisex -tapaamisella mieleen olivat juolahtaneet The Strokes ja Black Rebel Motorcycle Club, paksut hiukset heiluivat ja starailua riitti, oli tällä kertaa ilme toinen. Toki pillifarkut olivat jääneet ja lavakarismaa riitti yhä, mutta imagoa oli muuten rakennettu enemmän tämän hetken ”cooliutta” vastaavaan suuntaan. Mukana oli kasari-melankoliaa, synkempää ja tunteikkaampaa otetta sekä musiikissa että ilmeessä. Toki nykyiseenkin soundiin kuuluu tuttuja 60-lukulaisia elementtejä ja vaikutteita. Basisti Henrik Boman soitti käsi paketissa koko keikan kuin olisi aina soittanut niin. Laulaja Jonas otti koskettimet mukaan muutamaan kipaleeseen, mikä aina tuo syvyyttä tavanomaiseen kaksi kitaraa, basso ja rummut -kokoonpanoon.
Bändi ei yltänyt livenä levyn tasolle, mutta veti kuitenkin ihan kelpo setin. Muutama kappale oli loistava, muutama hieman keskinkertaisen alapuolella. The Coral tuli mieleen parista biisistä, jossain paistoi jopa Placebo ja toisaalla monet muut. Varsinaisesti vaihtelevuus ja rosoisuus ei haitannut, mutta pientä linjausta musiikkityyliin voisi kaivata. Peruskeikkaa jaksettiin veivata vain 35 minuuttia, jonka perään kuultiin parin biisin encore. Loppujen lopuksi esitys jätti hieman tyhjäksi, mutta kannatti kuitenkin tsekata. Ehkä innostuneemman yleisön ja täydemmän salin edessä The Unisex syttyisi vauhdikkaampaan rutistukseen ja saisi biiseistään enemmän irti myös livenä.
Teksti: Nelli Korpi, kuvat: Markus Pulli
