Black Audio, Echo Is Your Love, I Walk The Line...

Muutamilla kotimaisilla pienlevy-yhtiöillä tuntuu menevän hyvin. Ainakin sellainen fiilis tulee, kun uusia mielenkiintoisten yhtyeiden levyjä tuntuu tulevan kiihtyvään tahtiin. Kaksi tällaista lafkaa, punkkiin painottuva Combat Rock Industry ja vähän kaikennäköistä vaihtoehtoisempaa julkaiseva If Society iskivät viisaita päitään yhteen ja päättivät pitää yhteisiltamia, jotka vievät neljään kotimaan metropoliin lähes saman neljän yhtyeen kattauksen. Tampereen Klubi sai kunnian aloittaa...

If Societyn myyntipöytä on tänä vuonna ollut kerran viikossa Klubilla ja niin oli nytkin, samoin Combatilta oli tavaraa tarjolla. Väkeä kerääntyi rutkasti ja kaikilla illan yhtyeillä riitti yleisöä, vaikka punk-rintama olikin vahva. Illan aloitti Lighthouse Project, jonka soitto oli ainakin minun korvaani melko perinteistä ärjyntä-hooceetä. Vaikka viisikon soitto oli energistä ja taitavaa, en oikein saanut materiaalista minkäänlaista otetta. Yhtye oli etuajassa levynjulkkarikeikallaan, koska itse päivänsankari julkaistaan vasta maaliskuun ekana päivänä. Tiukkaa, mutta tavanomaista. Liikettä oli kiitettävästi.

Helsinkiläinen Echo Is Your Love oli myös etuajassa, sillä senkin levy tulee käsittääkseni vasta myöhemmin keväällä. Silti viisikko valitsi uhkarohkean tien ja soitti ainoastaan tulevan levynsä materiaalia. Eli riskillä uudet biisit suoraan tuleen... Mikä on sitten uutta? No, ainakin kitaristi Mikkoa kuultiin Nean rinnalla vokaaleissa enemmän, vuorolaulukaava olikin ihan mielenkiintoinen. Edelleen yhtyeen kulmakivet ovat kuitenkin ylen synkeä ja särkynyt äänivalli, josta Nean upea rajantakainen ääni nousee esiin. Raivoa löytyi, mutta myös haurautta. Mitään varsinaisia selkeitä hittejä ei noussut, mutta soundien puolesta loppukeikka sujui paremmin. Alussa laulu peittyi eivätkä kieletkään kohdanneet ihan optimaalisesti. Jo tämän näytteen perusteella voisi melkein luvata, että tuleva pitkäsoitto miellyttää kyllä niitä, jotka pitivät edellisestä Paper Cut Eyesta. Eli hyvä veto.

Black Audio julkaisi kolmoslevynsä Iron Rhino tammikuun 13. päivä, mutta nelikon keikka ei silti koostunut pelkästään uutukaisen kantrielektroblues-sävellyksistä. Mukana soi myös tuttuja hittejä menevästä Million Bucksista Blind Lemon Jefferson-hautajaisblueslainaan See That My Grave Is Kept Clean, jolla yhtye päätteli hikisesti nytkyneen settinsä. Päättömällä kukolla ei taaskaan ollut kanaa, mutta Kalashnikov ei laulanut. Ihan alkupään Audio-tuotantoa ei kuultu, mutta uuden levyn valikoimasta Video Store ja Kneedeep In Love pistivät sekä yleisön että solisti Villen polvet liikkeelle. Kiteelle omistettu tylyhkö Dirt Pond Dive vakuutti myös. Ville pisti parhaimmillaan jopa käsilläseisontaa. Artun banjo, huuliharppu ja lap steel tukevoittavat touhua aina vain paremmin ja Ville voi rauhassa keskittyä yleisön kanssa venkoilemiseen. Kaikille Audio-faneille voisin vinkata, että bändin hienoja rintanappeja on vihdoin tarjolla... On tässä odoteltukin viitisen vuotta.

Tamperelainen I Walk The Line vakuutti meikäläisen jo pari vuotta takaperin debyytillään Badlands. Annan urkusoitantoa rämäkkään, mutta melodiseen punk rockiin yhdistelevä viisikko oli tällä levynjulkaisujen luvatulla keikalla esiintyneistä bändeistä ajankohtaisin, sillä kakkoslevy Desolation Street näki päivänvalon tällä viikolla. Hämmästelyä on herättänyt se, että levy ponkaisi ihan listalle asti. Kieltämättä kyseessä on hyvä bändi ja hyvä levy, mutta indieskenessä moiset saavutukset ovat kuitenkin aika harvassa. Toisaalta Klubillakin meininki oli katossa ja jengi hyvässä fiiliksessä. Ehkäpä menekkiin vaikuttaa se, ettei IWTL ole mitään kaikkein rankinta punkrockia, vaan tilaa annetaan melodialla ja melankolialle. Soipa When I´m Goneissa selkeästi jopa Agents-henkinen rautalanka...

Joidenkin mielestä tämä ei ole enää punkkia ensinkään ja enemmän rokkibändi IWTL taitaakin olla. Mutta kyllä siellä sitä punk-asennettakin piisaa. Ja vaikka joku varmasti pitää bändiä ihan sell-out-poppoona listasijoitusten ja yhteiskunnallisesta kannanotosta sisäisten demonien tutkintaan vaihtuneiden sanoitusten takia, on tällaisen bändin menestyminen ainakin minulle enemmän merkki siitä, että meillä on toivoa. Vielä kun kaiken maailman tehdyt starat ja hittisammakot teurastetaan, niin vot!

Mutta takaisin keikkaan. Vanhojen hittien ohella uudet Drifter, Ghost On A Tightrope sekä levyn tiukka avausraita Just Like The Rest ansaitsivat saman tein paikkansa livesoitossa, varsinaisia heikompia hetkiä ei oikeastaan ollut. Edellisen levyn jälkeen tapahtunut rumpalinvaihto Antista Jussiin ei myöskään ainakaan enää tässä vaiheessa kuulunut missään. Sopivassa suhteessa tiukkaa räimettä ja haikeaa melodiaa. Hikisenä ja hyvissä fiiliksissä kotio.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo