07.10.2005
Jeejee/Tampere
Rokkibaari Jeejeehen pakkautui perjantai-iltana hyväkäs määrä populaa seuraamaan neljää bändiä, joista kaksi ensimmäistä liikkui jossain ainakin altsun kallellaan olevissa maailmoissa ja toiset kaksi tarjoilivat annoksen poppia ja jälkiruoaksi ilmavaa ja melankolista rokkia.
Kekkerit aloittanut Lucy Was Driving on helsinkiläinen nelikko, jonka demoiluja on tullut Desibeliinkin asti. Livenä meno kulki jossain positiivisen makuisen voimapopin/rokin maailmoissa, josta käyttösanana voisi tarjoilla vaikkapa collegerokkia. Iloista ja bailuhakuista kitarannostelua... Setin biiseistä kaksi viimeistä vakuutti eniten, vaikka yhtye kärsi koko illan vaivanneesta Jeejeen mikkien heikosta tasosta. Vikana soitetun Ready (Something´s About) -biisin stemmojen kohdalla mikeistä johtunut epävireisyys veti siirappisuuteen yhdistyneenä hommaa jopa hiukan kornin puolelle. Joka tapauksessa, yhtye oli liikkeellä ihan hyvällä setillä, jossa muutamia biisejä nousi joukosta. Parasta oli silti homman hilpeä draivi, josta nousi hivenen mieleen jopa The Sugarrush. Eivät kuitenkaan ihan yhtä reteitä veikkoja olleet ainakaan tällä keikalla.
Olen nähnyt tamperelaisen Fumen aikoinaan, aikana jolloin touhussa maistui nykyistä enemmän metalli ja raskaus. Vaikka ei huonolta kuulostanut silloinkaan, oli nyt Eddie Veddermäisesti värisevällä laululla ja jonkin sortin altsulla varustettu nelikko entistä kiinnostavampi. Laulaja-kitaristi Pekan sanailu oli mukavan epätodellista, kokonaisuudessaan keikasta jäi hyvä maku vaikkei mitään sen kummempaa vielä lohjennutkaan korvaan. Tässä vaiheessa alkoi ulos muodostua jonoa eli paikka alkoi olla suhteellisen täynnä. Mikäs siinä, halpaa kalajaa, hyviä bändejä, halpa lipun hinta... Oikeastaan ainoa nyrjähtänyt juttu oli roudaustaukojen levymusiikki, josta irtosi varmasti illan raskain räminä.
Red Carpet oli vahvistanut livemiehistöään Le Futur Pompisten Einar Ekströmillä koskettimissa. Bändissähän on oikeastaan kolme laulajaa, kun kaikkia kielisoittajia kuullaan myös laulussa. Carpetin suurimpiin vahvuuksi lukeutuva stemmalaulu ei tällä kertaa päässyt oikeuksiinsa johtuen jo mainitusta mikkiongelmasta. Ensi kerraksi sitten Jeejee hommaa paremmat laulukapulat, jookos?
Setti koostui luonnollisesti pääsääntöisesti uuden The Noise Of Red Carpet -levyn materiaalista, jonka joukkoon oli päässyt edelliseltä levyltä mainiot The Model ja Back On The Tracks. Kuten muutamalla aiemmalla keikalla ja uutta levyä kuunnellessa on tullut todettua, Carpet on siirtynyt hiukan reippaampaan suuntaan entisestä kenkiintuijottelusta. Silti se herkkyys ei ole kadonnut mihinkään ja fiilis oli oikein mairea, huolimatta laulun suoraan sanottuna kauheasta soundista. Tiukan aikataulun takia ei encoreja kuultu keltään, mutta hyvän setin Carpet silti tarjoili. Keikkaelementissä uuden levyn biiseistä etenkin Golden Days viehätti, mutta eipä setissä kyllä varsinaisia suvantojakaan ollut. Hianoo!
Puny oli selkeästi löytänyt uuden suunnan. Entisen hiukan popimman linjan sijaan Teemu Innon komean laulun johtama viisikko maalaili sellaista melankolista, kuulasta rokkia, joka ei missään nimessä taittunut raskaaksi, vaan pikemminkin hartaaksi. Ihan päätöshuipennukseksi versioidun Neil Youngin Cortez The Killerin jylhyyteen ja tiluiluun viisikko ei omassa materiaalissaan kurottanut, mutta selkeästi bändin rouhea, mutta tunteellinen rock pukeutui parhaiten Jeejeen kieltämättä aika rokkiin henkeen. Niinpä nuoret rokkikollitkin innostuivat pistämään jalalla koreasti soiton tahtiin. Tältäkin bändiltä on uutta levyä tulossa ja näillä näkymin hyvää lupaa. Ja vaikka bändiin on ennenkin liitetty sanaa rock, on pop-puolet ja indierock entistä pienemmässä roolissa, ainakin Jeejeen näytteen perusteella. Kun Teemu yksin vastasi vokaaleista, ei mikkiongelmakaan ilmennyt. Oikein hieno päätös illalle!
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
