21.09.2005
Yo-talo/Tampere
Tampereen Yo-talon keskiviikkoiltaan oli koottu kolmen erilaisen mutta mielenkiintoisen orkesterin kattaus. Etukäteen en odottanut paikalle hirveästi väkeä, eikä sitä mitenkään tungokseen asti ollutkaan. Silti ihan mukavasti kansaa, jottei ihan tyhjille seinille joutuneet yhtyeet soittamaan.
Hommat aloitti junnaavasta uhkailusta positiiviseen utuleijailuun vaihteleva Rubik. Kaksi ensimmäistä kappaletta, joista jälkimmäinen mainio Haiku Motorik, Rubik soitti neljän miehen kokoonpanolla mutta otti sitten vielä viidennen miehen mukaan vahvistamaan ennestäänkin vahvaa kitara-, kosketin- ja lyömäosastoa. Rubik taiteili jälleen tyylikästä, pelkistetystä tunteilusta hyvinkin rikkaaseen soundiin poukkoilevaa poppia, jossa ainakin minun korvaani yhäti maistuu vahvasti Radiohead. Ei kuitenkaan mitenkään häiritsevissä määrin. Bändin työskentelyssä huomio kiinnittyy rumpali Sampsa Väätäisen polveilevaan kapulointiin sekä Artturi Tairan komeaan laulutyöskentelyyn ja levottomaan liikkeeseen kitaran varressa. Jopa niin levottomaan, että yhdet koskettimet piti kopata miltei lattian tasosta pienen törmäilyn jälkeen. Huvitusta herätti, kun yleisön avustuksella vekotin saatiin pystyyn ilman vaurioita, mutta teline meni jostain syystä ylösalaisin. Mainitun Haiku Motorikin ohella biiseistä jäi mieleen ennen muita Telecvokning sekä Just Heads Dropping. Ei kuitenkaan ihan yhtä intensiivinen ja mukaansatempaava esitys kuin toukokuussa Jee Jeessä.
Cosmobile on viettänyt aika hiljaista eloa ainakin viimeisen vuoden. Mutta nyt basistilla uudistunut kolmikko äänittää uutta materiaalia ja tuli Yo-talolle antamaan yleisölle elonmerkkejä itsestään. Uusi nelikielisen taitaja Olli tuntui tuoneen mukanaan selkeästi menevämmän, jatkuvasti eteenpäin nykivä soittokaavan, jossa Tuomaksen laulu jätettiin hiukan entistä enemmän sivuosaan. Muistikuviini verrattuna hommassa oli paljon entistä enemmän rock-otetta ja vähemmän emojunnailua. Saatan toki muistaa yhtyeen suoritukset aivan päin seiniä, koska parin vuoden takaiset muistikuvat eivät ole ihan tuoreina mielessä.
Vasta viimeisessä kappaleessa, jossa Tuomas luopui kitarastaan, kävi selväksi että onhan siellä se lauluäänikin. Vielä entistä Cosmobilea vakuuttavampi äänenkäytöllinen taidonnäyte repikin yleisöstä illan komeimmat ablodit. Hommassa oli muutenkin selkeästi semmoinen tekemisen meininki, että nyt tämä homma maistuu! Eikä musiikkia tarvinnut korostaa ylenpalttisella riehakkuudella, vaan se puhui rennosti puolestaan. Cosmobilen tulevaa materiaalia kelpaa odotella...
Ennakkoon ehkä pääesiintyjämäiseen asemaan asetettu The Prisondream ei napannut tänään, ei sitten yhtään. Melodinen altsurock oli pakattu tällä kertaa sen verran raskaisiin väreihin, että Jukan kommentti heviin siirtymisestä ei ollut täysin vailla pohjaa. Kun hommaa vielä vahvisti aivan turhan lujilla volyymeilla pauhannut äänentoisto, päätin jättää leikin suosiolla sikseen noin luokkaa kuudennen biisin kohdalla. Myös tämä nelikko lupailee uutta matskua, studioon ollaan kätkeytymässä lokakuussa. Se mitä sieltä on tulossa jää nähtäväksi, mutta ainakaan tämän illan perusteella innostus ei ole katossa. Mutta aika näyttää...
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
