Wacken Open Air – hyvä henki kestää mitä vain
11.08.2005
Wacken Open Air järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1990, joten tapahtumalla alkaa tätä nykyä olemaan jo mukavasti historiaa. Vuosien saatossa Euroopan suurimmaksi metallifestivaaliksi noussut W.O.A. syntyi siis metallin pahimman laman aikana, jolloin koko ajatus uuden metallifestivaalin perustamisesta tuntui varmasti oudolta moneen korvaan. Jostain syystä W.O.A. kuitenkin selvisi vaikeiden aikojen ylitse, ja tultaessa uudelle vuosituhannelle tämä pientapahtumasta mammuttiksi kasvanut festivaali oli jo tunnettu kautta metallimaailman.
Vuoden 2005 festivaaleja leimasi voimakkaasti ikävän huono sää. Joka päivä taivaalta saatiin enemmän tai vähemmän vettä, mikä muutti esiintymisalueen hitaasti mutta varmasti valtavaksi mutakentäksi. Yleinen tunnelma pysyi kuitenkin korkealla ja perusajatus tuntuikin olevan lähes jokaisella se, että kun säähän ei kerran voi vaikuttaa, ei senkään tarvitse vaikuttaa juhlijoihin. Näin voimakas ja positiivinen yhteishenki surkeasta säästä huolimatta oli jotain, mitä näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna oli aluksi hieman vaikea ymmärtää. Positiivisuus oli kuitenkin erittäin tarttuvaa, ja niinpä huomasin nopeasti itsekin unohtaneeni sen sivuseikan, että taivaalta saatiin aina vain lisää vettä mudan sekaan. Mitä väliä sillä on? Eihän tänne oltu tultu säitä vaan hauskaa pitämään. Perjantaina, ja etenkin lauantaina, tilannetta helpotti vielä se, että järjestäjät ajoivat runsaat määrät olkea mudan päälle, mikä kohensi olosuhteita huomattavasti.
Varsinaisia esiintymislavoja oli jälleen neljä. Kaksi valtaisaa päälavaa, True Metal Stage ja Black Stage, näitä huomattavasti pienempi Party Stage, sekä isoon telttaan sijoitettu W.E.T. Stage. Näiden lisäksi suuren olutalueen, eli Beer Gardenin sisällä oli oma pieni lavansa, joka palveli lähinnä metalli karaoke estradina. Olutalueella esiintyivät myös paikalliselta M.A. Nummiselta vaikuttava Mambo Kurt, jos mahdollista vieläkin oudompi Los Los sekä tietysti W.O.A. Firefighters band.
Neljän estradin systeemi loi luonnollisesti ikäviä päällekkäisyyksiä, joita ei vain voi välttää kun esiintyjälistaan kuuluu pitkälti yli seitsemänkymmentä artistia/yhtyettä. Kivuliaita valintoja ei sentään tarvinnut tehdä kovinkaan montaa, ja kun aikataulutkin pitivät saksalaiseen tyyliin tiukasti kutinsa, ikävät yllätyksetkin jäivät kokematta. Peruutuksia taisi olla ainoastaan yksi, kun Hanoi Rocks pakitti aivan viimetingassa ja tilalle nostettiin edellisenä iltana teltassa soittanut Doomfoxx.
Torstain ehdoton pääesiintyjä oli Nightwish, jonka keikka päättyi vielä komeaan ilotulitukseen. Myös perjantaina suomalaisedustus oli vahvaa, ja kotoinen Apocalyptica kisasi tiukasti yhdysvaltalaisen Machine Headin ja Alankomaalaisen Within Temptationin kanssa päivän kuninkuudesta. Voi olla että katson asioita hieman sinivalkoisesta näkökulmasta, mutta sanoisin silti että sellistit veivät tässä kisassa lopulta voiton. Päätöspäivänä lauantaina meno hieman tasaantui, ja päivä oli sangen retrohenkinen. Saksalaiset Kreator ja Accept olivat päivän yleisömagneetteja, mutta ei Sentencedin viimeinen saksan keikkakaan jäänyt toki huomioitta.
Verrattuna suomalaisiin festivaaleihin järjestykselliset erot olivat yleisesti positiivisia. Esimerkiksi ruokapuoli oli järjestetty huomattavasti kattavammin, hinnat olivat inhimillisiä ja annokset reilun kokoisia. Juomapolitiikka oli vapaa tiettyyn pisteeseen asti. Muovituopin kanssa sai kulkea vapaasti missä halusi, mutta kaikki tölkit ja lasiesineet olivat tiukasti kiellettyjä. Kuljettaessa varsinaiselle esiintymisalueelle tarkastukset olivat tiukkoja ja aikaavieviä, mutta lopputulos oli erinomainen. Oman plussansa ansaitsevat myös tarkastuksen suorittajat, jotka olivat asiallisia, kielitaitoisia sekä tarvittaessa joustavia. Samat sanat voi sanoa oikeastaan kaikista alueen työntekijöistä.
Huonommin asiat olivat yleisen siisteyden kanssa, sillä suuri osa juhlavieraista tuntui elävän kuin pellossa. Roskat heitettiin siihen missä nyt satuttiin kulkemaan, osa jätti jopa telttansa niine kaikkineen alueelle lähtiessään pois festivaaleilta. Tämä kaikki heijastuu varmasti siivouskustannuksissa, jotka taas johtavat väistämättä lipunhintojen korotuksiin. Järjestäjien puolelta asiaa oltaisiin voitu helpottaa sijoittamalla edes muutama isompi roskis sinne tänne, nyt roskia sai välillä kuskata kädessään todella kauas.
Loppusaldo vuoden 2005 Wacken Open Airista oli lopulta erittäin positiivinen, kiitos toimivien järjestelyiden sekä upeasti käyttäytyneen juhlakansan. En nähnyt neljän päivän aikana ainuttakaan tappelua tai kahinaa. Lukuisat ihmiset joiden kanssa olin noiden päivien aikana kanssakäymisissä olivat jokainen liikenteessä positiivisella asenteella. Tämä yleinen asenne loi hengen jonka kaltaista ei usein koe. Juuri tuo henki onkin yksi niistä tärkeimmistä syistä miksi suosittelen tätä festivaalia lämpimästi kaikille raskaammasta musiikista kiinnostuneille, jotka eivät vierasta pieniä haasteita.
Torstain tapahtumiin pääset tästä, perjantain rytinät löytyvät täältä ja lauantaistakin on jotain tarinointia täällä.
Mika Roth
