Trefoil, Telegram, Penniless

Kolmen rokkaavan bändin iltamat kärsivät odotetusti arkipäivästä johtuvasta yleisökadosta. Silti Pennilessin soittaessa toisena bändinä yleisöä oli ihan mukavasti ja meininkikin kohtuullisen hyvää. Illan aloitti kuitenkin juuri Nokian Iisopissa järjestetyn Cityrockin voittanut hämeenkyröläisyhtye Trefoil. Vuonna 2002 perustetun viisikon soitannossa maistui grungenmakuinen alternative rock, aika popeilla sävyillä. Laulaja Vesa yritti ainakin kuulostaa Chris Cornellilta, muutenkin kokonaisuutta leimasi sellainen kevyehkö grunge-väreily. Ei siis ihan Soundgardenia kuitenkaan... Funkisti groovaamammat kappaleet olivat enemmän omaleimaisia, muuten bändi kuulosti hiukan liikaa massalta. Vastaavaa dramaattisuuteen taipuvaa altsua soittaa nykyjään aika monta orkesteria. Biiseistä Superstar putosi hyvin, eikä esimerkiksi yhtyeen demolta löytyvä Chardonnay myöskään ollut yhtään hullumpi veisu. Nuoreksi bändiksi esitys oli hyvä.

Nakkilan ikuinen voimapoppilupaus Penniless ei oikein koskaan ole saavuttanut sellaista suosiota, mitä Klubilla soitetun keikan perusteella yhtyeelle voisi luvata. Anola -levyn Beautiful on todellinen hitti, etenkin näin livemuodossa, eikä tuoreemman All Good Things Come To Those Who Wait -levyn Chemical ja Story Of A Punk myöskään huonolta kuulosta. Mutta ennen kaikkea uusien biisien taso vakuutti. Edelliseen seuraamaani keikkaan verrattuna Kimmo oli siirtynyt kuusikielisestä bassosta nelikieliseen ja koskettimien silloinkin pienimuotoinen käyttö oli tältä erää hylätty. Koko nelihenkisen kielisoittaja-köörin hoitama mikkityöskentely oli jälleen hienoa seurattavaa, vaikka etenkin Ossin laulu kulki hetkittäin minun korvaani ihan eri vireellä kuin soitto. Pekan laulusuoritus olikin kaikkein makeinta seurattavaa, etenkin kun mies luopui hetkeksi kitarastaan ja poseerasi oikein olan takaa. Muutenkin hommassa oli hyvä ja hikinen tekemisen meininki. Lassella oli rumpujensa kanssa niinkin hikistä, ettei setti oikein millään tahtonut pysyä rumpulavalla. Milloin oli koko setti liikkunut eteenpäin, milloin taas pellit ja tomit olivat kaatumispisteessä... Eipä tuo lopulta sen kummempia kuolleita hetkiä aiheuttanut, kaiken kaikkiaan keikka oli oikein mainio. Ihan koko settiä parhaiden hetkien kaltainen hurmos ei kuitenkaan säilynyt.

Ja niinhän siinä usein käy, että kun arki-iltana soittaa kolme bändiä ja niistä nimekkäin jo toisena, häviää väki kuin pieru saharaan ennen viimeistä bändiä. Juuri Desibelin valokeilassa poseeraava pääkaupunkiseudulta saapunut nuori nelikko Telegram joutui arkiaamun uhriksi ja keikkaa seurasikin kiinnostuksella jäljellejääneistä 30 hengestä ehkä puolet. Alkukeikasta kato näytti vaikuttavan bändin itsevarmuuteen ja solisti Rambo Nasan korskea esiintyminen pakkasi käymään ärsyttäväksi. Keikan edetessä ja meiningin parantuessa pokkurointi tarkasti laskettuine rokkihyppyineen alkoi kuitenkin viehättää ihan hörähtelyyn asti. Hatunnosto täytyy nuorelle nelikolle antaa hyvästä työmoraalista, toinen niistä hyvistä biiseistä, jotka vielä jäävät hiukan liian vähiin. Jos nelikko luo lisää Phoenixin ja The Gun In My Handin kaltaisia tarttuvia voimapopahtavia punkpop -ralleja, niin hyvällä tiellä ollaan. Myös Day Tripperin valinta keikan päätökseksi oli mainio veto, onhan se maailman parhaan bändin yksi parhaita biisejä. Hyvien biisien ja sitkeän keikkailun myötä meininki voi melko nihkeällä Tampereellakin olla jo ensi kerralla ihan toinen...

Ilkka Valpasvuo