22.05.2005 Astrid Swan - Ennemmin aaltoilua kuin jyrää tai hiljaista sihinää

Pääsivu

Esittely

Levyarviot

DVD-arviot

Pienet

Livearviot

Valokeilassa

Klassikko

Vapaa vyöhyke

Ajankohtaista

Ajatuskupla

Toimitus

Keskustelu

Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 91 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Astrid Swan - Ennemmin aaltoilua kuin jyrää tai hiljaista sihinää
22.05.2005

Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Astrid Swan debyyttialbumi Poverina julkaistiin toukokuussa 2005. Treeball –yhtyeestä tuttu neito liikkuu soolollaan piano-painotteisen, kohtalokkaasta kevyempään vaihtelevan kauniin popin parissa erittäin kypsällä otteella. Astridin soolosta on musiikkipiireissä tiedetty, ainakin itselleni debyytti ei ollut mikään salama kirkkaalta taivaalta –tyyppinen yllätys, vaikka musiikin kypsyys moisen efektin voisikin saada aikaan. Kuinka pitkän työn tulos Poverina oikein on?

- Koska Poverina on ensimmäinen kokonaan Astridin eli minun levy, näen työprosessin alkaneen jo vuosia sitten silloin kun ensimmäisiä englanninkielisiä kappaleita alkoi syntyä. Noista ajoista debyyttini julkaisemiseen asti olen tehnyt työtä eri muusikoiden kanssa, kirjoittanut ja opetellut soittamaan, uskoen että kun tarpeeksi jaksaa tehdä hommia, niin levynkin pääsee tekemään. Itse Poverina-levyä alettiin työstämään studiossa jo vuosi sitten. Levy kuitenkin valmistui intensiivisissä pätkissä syksyllä 2004 ja talvella 2005 kun minulle ja Nick Trianilla (levyn toinen tuottaja) oli selvinnyt miten haluamani tunnelma tulkitaan ja saatoimme alkaa haalimaan mukaan kaikenkarvaisia muusikoita. Oikeastaan ajattelu ja suunnitteluprosessi veivät enemmän aikaa ja sen jälkeen levyn äänittäminen oli miellyttävän nopeasti etenevää puuhaa. Meillä oli studiossa isot tyhjät kirjat mukana joista tarkisteltiin suunnitelmia ja viivattiin yli suunnitelmat sitä mukaan kun ne oli toteutettu!

Astrid

Levyä oli tekemässä suuri ja nimekäs joukko kotimaisen musiikintekijöitä, silti albumi on vahvasti henkilökohtaisen ja hetkittäin jopa pelkistetyn kuuloinen. Kuinka helppoa oli luoda niin sanotusti suuresta pientä?

- Olen itse varmaankin väärä henkilö sanomaan kuinka hyvin siinä ollaan onnistuttu tällä levyllä, mutta ajatukseni on että musiikki lähtee hiljaisuudesta. Tuo hiljaisuus ja rauha täytyy säilyttää musiikissa jotta äänen voimakkuudet ja instrumentaatioiden paksuus tai ohuus kuuluvat, mutta eivät väsytä kuuntelijaa. Kappaleiden täytyy hengittää, mutta etenkin kokonaisuutena musiikin tulee ennemminkin aaltoilla kuin pelkästään jyrätä tai sihistä hiljaa... Käytännössä Poverinalle oltiin suunniteltu kolme eri toteutusryhmää soittajineen: ”jazz-band”, ”rock band” ja electronic. Nämä sekoittuivat soittajien soljuessa myös eri ryhmissä ja tietysti meillä oli myös Jimi Tenor, jolta pyysin jousi- ja puhallinsovitukset kolmeen kappaleeseen.

Vertasin Poverinaa laatusanoilla kohtalokas, piano ja sielukas naisääni Tori Amosiin. Koetko itse musiikillista ”sukulaisuutta” mainittuun taiteilijaan?

- Olen ollut aina erityisesti naisartistien seuraaja, heidän musiikkiinsa ja sanoituksiinsa on kai helpointa samaistua ja naismuusikkona heitä olen seurannut myös siitä kiinnostuksesta, että miten he selviävät/selvisivät musiikkibisneksen miesvetoisessa ilmapiirissä. Tori Amos on kumma kyllä sellainen artisti, jonka olemassaolosta en ole tiennyt kuin ihan parina viime vuotena. Musiikkini vertaaminen Amosin tuotantoon ja persoonaan on imartelevaa sekä myös aika arvattavaa…nainen ja piano…ai niin ja feministi!

Mitkä ovat omat suosikkikappaleesi levyn 13 biisin kokonaisuudessa?

- Tähän on niin vaikea vastata kun on ensin kirjoittanut biisit, sitten äänittänyt ja elänyt niiden kanssa piinaaviakin aikoja. Tällä hetkellä olen tykästynyt The Kinda Tea You Like To Cry In – kappaleeseen koska yllätyin kun kuulin sen pari päivää sitten, se on hauskaa jos voi yllättyä omasta musiikistaan… Rock’n’roll Blonde on kuitenkin kestosuosikkini. Se on niin hullunkurinen, onko koskaan ollut dramaattisempaa olla rokkiblondi?

Onko levyä tarkoitus viedä jossain vaiheessa myös ulkomaille?

- On varmasti.

Astrid

Kotisivuillasi omiksi rakkauden kohteiksesi mainitaan Rickie Lee Jones, Alicia Keyes, Elliott Smith ja Dusty Springfield. Miten itse kukin näistä taiteilijoista kuuluu Astrid Swanin musiikissa?

- Heiveröistä herkkyyttä, varmaa laulunkirjoittamista, epätoivon kauneutta, sielukasta hauskaa…siinä kuvaukseni yllämainituista artisteista. Tietysti olisi hienoa omata näiden artistien avuja ja piilotella niitä omassa musiikkissani, mutta jätän tämän analyysin kuuntelijalle itselleen. Jokainen kuulee yleensä musiikissa jo jotain itselleen tuttua, oli se sitten artisti tai musiikkityyli.

Lämmittelet toukokuussa Lou Barlowia Tavastialla. Jännittääkö etukäteen?

- No ei nyt vielä kannata jännittää. Soitan ihan yksin kun Lou on myös aivan soolona. Tavastia on kiva paikka soittaa, etenkin jos on ihmisiä paikalla, mutta muutenkin se on miellyttävä. Soitin siellä eka kerran kahdeksan vuotta sitten jossain kilpailussa ensimmäisen bändini kanssa.

Koska jutun julkaisuajankohta venyi yli Lou Barlow’n 18. päivän keikan, ehdin kuulostella tuoreita keikan jälkeisiä tunnelmia. Astrid totesi keikasta näin:

- Keikka meni kivasti. Tavastian yleisö oli hiirenhiljaa jopa biisien välissä...eli tunnelma oli intiimi ja intensiivinen. Aivan yksin soittaminen on jännää puuhaa kun lavalla ei voi pälyillä taakseen hakeakseen vertaistukea, vaan itse on koko showsta vastuussa. Lou vaikutti mukavalta tyypiltä, ja biisejäkin hän on kirjoittanut aika mahtavan katalogin kun soitti puolitoistatuntia ilman mitään ongelmia! Eipä siinä sen kummempia tapahtunut ja fiilikset ovat hyvät edelleen.

Livenä Astrid Swanissa on nähty myös Treeballin Janne Lehtistä ja Michael McDonaldia sekä Manboyn Karo Bromania. Muuttuuko musiikissa livenä mikään levysoittoon verrattuna?

- Live -tilanteeseen täytyy lähteä aivan toiselta kannalta, kuin ”käynpä soittamassa sen levyn just niin kuin se on sillä CD:llä”. On mahdotonta tuoda sinfoniaorkesteri patarumpuineen ja kaikki siltä väliltä, ja niinpä ei kannata edes yrittää. Livenä voi ja joutuu aina luomaan hieman erilaisen version biiseistä, soittajat vaihtuvat tai niitä ei ole ollenkaan. Lauluja ei myöskään ole inspiroivaa laulaa aina samalla tavalla. Ideaalimaailmassa voisi soittaa joka kolmannen keikan yksin, ja kaksi muuta vaihtelisi sinffiksen ja rokkibändin välillä! Ja joka viikko oltaisiin keikalla!

Swan

Musiikin lisäksi kiinnostuksiisi kuuluu kirjallisuus, muoti, taide ja kalliit kengät. Kuinkas monta paria jalkineita mahtaa tällä erää löytyä varastosta?

- Monia löytyy, myös useita liian pieniä tai totaalisen epäkäytännöllisiä. Kenkien kalleus vaikuttaa kuitenkin enemmän haaveelta, kuin tämänhetkiseltä totuudelta. Suutarille uppoaa myös liikaa rahaa kun jatkuvasti vaihdattaa korkolappuja ja liimauttaa riekaleisia nahanpaloja…

Mitä Treeballille kuuluu kesän alkua odotellessa?

- Olemme äänittämässä uutta levyä. Meillä on konsepti ja kaikki. Nickin ja minun lyyrinen yhteistyö syvenee ja keskustelevuutta aiotaan lisätään. Kaikki soittelevat kaikkia instrumentteja.

Mitä muuta elämään kuuluu kuin musiikkia?

- Yliopistossa opiskelua, eipä juuri muuta. Kyllä tämä musiikki on ollut nyt noin vuoden aika akuutti juttu kun Poverina on tehty, Treeball oli Kanadassa ja nyt sitten vielä levytetään Treeballin kanssa.

Ilkka Valpasvuo, kuvat www.astridswan.com

Lukukertoja: 2589

Tsekkaa myös nämä

Levyarvio: Astrid Swan: Poverina

Valokeila: Astrid Swan - Ennemmin aaltoilua kuin jyrää tai hiljaista sihinää

Live: Oulun musiikkivideofestivaalit - musiikkivideoita, pumpeleita ja rokkia

Live: Aavikko, The Latebirds ym.

Live: Rock-rutistus: Astrid Swan, Dave Lindholm ym__

Ajankohtaista: Astrid Swan - lisää vauhtia ja monipuolisemmin tunnetta

Levyarvio: Astrid Swan: Spartan Picnic

Live: Astrid Swan, Anna Järvinen (SWE)

Valokeilassa myös

Liian lahjakas On Volcano soittaa valoisaa indiepoppia pimeästä huoneesta