05.04.2005
On The Rocks/Helsinki
Kun samana iltana lauteille nousi Stam1na ja Total Devastation, lämmittelyiden hoituessa The iNSULT That Made A Man Out Of Macin tahtiin ei paljon enempää voinut enää pyytää. Tämä ihannetilanne saavutettiin On The Rocksissa, jossa keväisen tiistain kunniaksi vietettiin todelliset metakkatalkoot. Soiton ilmoitettiin useassakin suunnassa alkavan jo kello 22.00, joten olin paikalla hyvissä ajoin - vain huomatakseni ettei koko alakertaan (eli sille puolelle jossa bändit soittavat) edes päässyt ennen kuin vasta kello 22.10. Yläkerta täyttyikin äärimmilleen ja tunnelma oli kuin siellä kuuluissa sardiinipiurkissa. Soitto alkoi sitten todellisuudessa vasta kello 22.30, mukavia nuo aikataulut.
Vuoden 2003 lopulla uudelleen aktivoitunut ja vastikään Cracked nettisinglen julkaissut The iNSULT That Made A Man Out Of Mac avasi illan orgaanisella teollisuushelvetillään. Yhtye vakuutti tinkimättömällä esiintymisellään jo viime syksyisellä Kipsarin keikallaan, joten tällä kertaa tiesin odottaa ykkösluokan kyytiä – jota sitten sainkin. ”Teräsperkussionisti”, basisti ja rumpali pelasivat jälleen hyvin yhteen luoden kappaleiden rungot minimalistisista elementeistä joista revittiin irti maksimaalinen teho. Tämän useimmiten toiston hypnoottisuuteen rakentuvan pohjan päälle lyötiin pörisevää kitarointia sekä käheää karjuntaan taipuvaista laulua. Industrial-musiikkia ilman koneen konetta, puhdasta metallia sanan varsinaisessa merkityksessä.
Bändi on piakkoin julkaisemassa niin ep:n kuin pitkäsoitonkin, joten uutta materiaalia on syntynyt viime aikoina runsain mitoin iNSULT leirissä. Silti desibelissäkin arvioitu comeback-single Sorry / Semifinal 061103 taisi soida Rocksin illassa kokonaisuudessaan. Sinkulta löytyvät Head In The Box ja Getaway iskivät tällä erää todella vakuuttavasti, kiitos tästä kuuluu biisien erinomaisuuden lisäksi myös osittain jo edellä maintuille ensiluokkaisille soundeille. Setin ainoa kauneusvirhekin sattui yllättäen juuri äänipuolelle, sillä keikan lopussa ääneen hiipi mukaan outoa rätinää joka ei tainnut sinne kuulua.
Kappaleita ei spiikkailtu turhaan eikä kanssakäymistä yleisön kanssa harrastettu, näin keikassa olikin tiettyä näytösmäisyyttä - iNSULT oli saapunut esiintymään ja väki kuuntelemaan. Kuten itse soitto myös valojenkäyttö oli äärimmäisen tarkkaan harkittua. Valoja käytettiin säästellen, taiten ja hyvällä maulla kappaleiden tunnelmien vahvistamisessa. Käytetyt kikat olivat pääasiassa pieniä ja ratkaisut yksinkertaisia, mutta lopputulos oli yhtä kaikki erittäin toimiva. Erityisesti lavan takaseinälle vaaleista loisteputkista ja valkoisesta kankaasta kasattu sermi toimi upeana efektinä kun loisteputket syttyivät ja sammuivat.
Keikan edistyessä yhä useampi pää alkoi keinui hyväksyvästi ja jalka napsuttaa lattiaa biisien tahdissa, vaikka lavan edusta autiona pysyikin aina loppuun asti. Yhtye onkin selvässä noususuhdanteessa ja hyvässä livevedossa, joten jos kokeellisempi musiikki tyyliin Neurosis uppoaa niin kehoitan tutustumaan orkesteriin niin live- kuin levypuolellakin.
Jostain Karhulan suunnalta näin kevään korvalla yhä useammin keikoille suuntaava Total Devastation sai kunnian nousta seuraavana bändinä lauteille. Kuusikko julkaisi taannoin toisen pitkäsoittonsa, joka ei tosin uponnut allekirjoittaneeseen ihan yhtä varauksetta kuin bändin debyyttilevy. Debyytillä Total Devastation maustoi vielä deathiään reiluilla koneilla, mutta tultaessa toisen albumin viitalle koneet olivat saaneet tehdä tilaa suoremman ja modernimman death-runttauksen tieltä.
Näin siis on asianlaita ehkä levyllä, mutta livenä uuden Reclusion albumin biisit toimivat kuin maihari persustaan. Erityisesti Divine, todellinen kaahausraita No Surrender sekä ruåtsi deathistä heijastuksia antava They Stand On 3 löivät niin karkeaa jauhoa suuhun, ettei napinoille jäänyt sijaa. Yleisö uskaltautui jo pari askelta lähemmäs lavaa, mutta ihan eteen ei kukaan vielä edennyt - paitsi tietysti se yksi pakollinen umpihumalassa heiluva "fani", joka löytyy joka ainoalta keikalta. Kansan lievä aneemisuus ei onneksi tarttunut itse esiintyjiin, vaan voimalla kahden vokalistin saatettiin ilmoille rujoa konsonanttivirtaa jota tuettiin kahden kitaran vallilla ja rytmipuolen tarjoamalla raskaalla rynkytyksellä. Löytyipä sieltä taustalta vähän konesoundiakin kokonaisuutta piristämään.
Nytkin ämyreistä kuului taustalta muutamissa kohdissa - erityisesti loppupuolella - ikävää rätinää, mutta kun kyseessä oli Total Devastation moinen ei juuri päässyt haittaamaan. Tällä erää saatiin kuulla ihan välispiikkejäkin, ja normaaleiden biisiesittelyiden lisäksi jutuissa vilahtelivat esimerkiksi sellaiset nimet kuin Kotkan Työväen Palloilijat ja Mastodon.
Total Devastation voitti kirjoissani takaisin niitä asemia joita se sitten debyyttinsä on menettänyt. Retkueen runttaus tuntui saavan Rocksin estradilla lisäpotkua jostain mystisestä lähteestä ja väitän että paketti toimi nyt paljon paremmin kuin studiolevyllä. Kunpa Karhulan klaani intoutuisi tekemään livelevyn.
Maaliskuun alussa omaa nimeään kantavan debyyttipitkäsoittonsa julkaissut Stam1na latasi kiekkoonsa niin paljon terästä, että ilmakin siitä jo kylmeni koko loppukuun ajaksi. Vinkeästi nimetty Lope Julma Lasetus 2005 kiertue saapui Helsingin On The Rocksiin ja tällä keikalla ei kylmyydestä tahi jäyhyydestä ollut tietoakaan. Hiki virtasi ja lämpö nousi miltei trooppiseksi kun Lemin kolmipäinen metallihirviö, joka oli vielä käynyt kasvattamaan itselleen yhden uuden pään, vastasi hiillostuksesta. Tuo uusi jäsen joka esiteltiin noin puolessavälissä keikkaa on yhtyeen riveihin enemmän tai vähemmän aktiivisesti liittynyt (?) basisti Kaikka.
Mutta mennäänpä takaisin alkuun. Nelikko nousi siis vuorokauden jo reilusti vaihduttua lauteille ja yleisöä tungeksikin jo lavan joka puolella. Jostain kumman syystä mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja vasta parin minuutin ihmettelyn päätteeksi yhtye nähtävästi muisti mitä se taas olikaan tekemässä ja missä. Kun keikka näin saatiin viimein käyntiin kävi pian selväksi se miksi Stam1na oli illan pääesiintyjä. Ääriään myöten täynnä oleva On The Rocks meni kollektiivisesti pähkinöiksi Lemin äijäin soitosta, ja kaiken kukkuraksi kyseessä oli hemmetti soikoon vielä tiistai – tuo bilepäivistä kenties surkein.
Tultaessa Koirapoika biisin paikkeille soittoniekat näyttivät kotiutuneen jo täysin lauteille, ja erityisesti laulaja/kitaristi Hyrde Hyyrynen nautti tilanteesta, sekä bändin ehkä yllättävänkin kovasta suosiosta, täysin rinnoin. Hymyä riitti, välispiikit olivat vähitäänkin poukkoilevia ja tukka heilui. Hiusten heilutukseen sekä shown pitoon osallistui setin edetessä enenevissä määrin myös sooloilevammasta kitarasta vastaava Pexi Olkkonen. Ja siinähän kävi sitten juuri niin kuin oli odotettavissakin. Yhtye innostui, osallistui ja heitti haastetta yleisölle, yleisö vastasi samalla mitalla ja yhtye sai entistä enemmän vettä myllyynsä. Pirullinen kierre totta tosiaan...
Kuten odotettua kovimmat möykät juhlaväestä irroitti aivan törkeän iskevä riffiralli Väkivaltakunta eikä varsinaisen setin päättänyt jyräys Paha Arkkitehti jäänyt juurikaan jälkeen – jos yhtään. Näiden nopeiden kaahausten vastapainoksi tarjottiin onneksi rauhallisempaakin osastoa että henki ehti välillä tasaaantua. Lähes kaikki olennaiset biisit tulikin näin kuultua, mutta jäin silti kaipaamaan vielä Väkivaltakunta ep:n upeaa päätösraitaa Joutsen. Setin loputtua metakka oli sellainen ettei yhtye voinut olla palaamatta lauteille. Pienen lisähuudatuksen (”me ei soiteta ellei ääntä lähde enempää”) jälkeen soitettiin encoreina Peto Rakasti Sinua sekä bändin ”ainoan radiosoittoa saaneen hitin”, jota spiikatessa Hyrde vielä aprikoi josko yhtye on menettänyt uskottavuutensa saatuaan jo radiosoittoakin...
Olipahan ilta, näitä ei mahdu tusinaan välillä ainuttakaan.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
