Kometa, The Insult That Made A Man Out Of Mac

Vaikka pääkaupunkiseudun osittainen bussilakko oli pitkin viikkoa jo hankaloittanut elämää melkoisesti pahenevien ruuhkien muodossa ja vaikka ulkona raivosi ensimmäinen kunnon syysmyrsky, joka kotoisesti oli nimetty Ilmatieteenlaitoksen mukaan Panuksi olin päättänyt katsastaa The Insult That Made A Man Out Of Mac orkesterin keikan. Bändin kotisivuilta lataamani video- ja audiopätkät lupasivat keikalta todella paljon, joten ei muuta kuin kaulukset pystyyn ja ulos syysmyräkkään...

... kun sitten viimein löysin sateen pieksemiltä kaduilta tieni Kipsarille oli kello jo reilusti päälle kymmenen. Pelkoni siitä että keikka olisi ehtinyt jo alkaa osoittautui kuitenkin melkoiseksi ylireagoinniksi, ja sainkin odottaa vielä lähemmäs tunnin ennen kuin The Insult... aloitti settinsä. Niinpä ehdin tarkastella keikkatilaa hieman tarkemminkin. Syystä tai toisesta en ole koskaan aiemmin käynyt Kipsarissa, vaikka siellä silloin tällöin hyviä bändejä esiintyykin, ja asun oikeastaan hyvinkin lähellä. Paikka osoittautui hyvin intiimiksi, hieman kellarimaiseksi ja mukavan tunnelmalliseksi. Päiväsaikaan tila toimii Taideteollisen Korkeakoulun ruokalana, joten paikan kalustus koostui lähinnä suurista pöydistä sekä vaihtelevan kuntoisista, näköisistä ja kokoisista tuoleista. Melko tarkkaan neliönmuotoisesta tilasta yksi kulma oli varattu lavalle, joka kokonaistilaan nähden oli oikeastaan lähes ruhtinaallisen kokoinen. Myös erityyppisiä valoja oltiin sijoiteltu hieman sinne ja tänne, joten kyseessä oli siis ”ihan oikea” keikkaestradi. DJ:n tointa hoitava nuorimies oli selvästi hurahtanut täysillä Jamaica/Afrikkalais –tyyppiseen reggaeen, joten illan livemusiikkia saatiin sitten odotella rennon keinuvissa tunnelmissa.

Paikalla oli kenties noin 30-40 kuulijaa kun The Insult That Made A Man Out Of Mac aloitti settinsä hitaalla nostatuksella, joka nousi vääjäämättömästi jo minuutin kohdilla kunnon ryskeeksi. Lavan miehittänyt mustapukuinen viisikko ei muodostanut ihan perinteisintä kokoonpanoa, sillä yksi herroista vastasi ”metalli&kalke äänistä” takomalla omaa persoonallisen näköistä soitintaan sekä erilaisia metalliesineitä toisiaan vasten. Idea käsityönä toteutetusta kalkkeesta musiikkitarkoituksissa saattaa kuulostaa ehkä näin kirjoitettuna hieman oudolta, mutta livenä tuo ratkaisu toimi kuin sveitsiläinen kello. Tämä kalke&kolina rakensi yhdessä rumpujen ja basson kanssa sen vakaan pohjan jolle yhtyeen ilmaisu pitkälti perustui. Erityisesti täytyy vielä korostaa sitä, että rytmipuoli hallitsi voimankäyttönsä mestarillisesti. Kun kappale vaati niin soittimia, ja erityisesti rumpuja, osattiin soittaa myös hiljaisemmin ja vaimeammin. Tällainen säätely tuo musiikkiin niitä arvokkaita sävyeroja ja vivahteita, jotka lahjomattomasti erottavat jyvät akanoista. The Insult... osoittautui tässä vertailussa täysjyvätuotteeksi.

Mutta minkälaista olikaan sitten itse musiikki? Harvoin eteen tulee yhtyeitä joiden vertaaminen mihinkään on oikeastaan turhaa, tässä on nyt kuitenkin yksi. Tämä yhtye soittaa industrial-henkistä musiikkia, mutta täysin orgaanisesti ilman koneen konetta. Sen hitaasti kutomat suuret äänimaisemat ovat samanaikaisesti helposti sekä minimalisistia että massiivisia. Ilmaisu on rauhallisimmillaan lähes unenomaista vaellusta, raivokkaimmillaan kyseessä on taas hurrikaanin kaltainen voimanpyörre. Yhtyeen musiikissa kaikki soittimet, vokaalit mukaan luettuna, palvelevat yhtä suurta kuvaa, joka muuttuu biisi biisiltä hyvin hitaasti. Sävellykset olivatkin useimmiten miltei hypnoottisia rituaaleja/manauksia, jotka saivat aivan kuin huomaamatta jalan takomaan tahdissa ja pään nyökyttelemään ääniaaltojen mukaisesti.

Koko keikan ajan vähälukuinen yleisö istui kiltisti tuoleissaan ja taputti harvoissa biisien väleissä kohteliaasti esiintyjille. Tämä outo asetelma vain lisäsi keikan lähestulkoon epätodellista tunnelmaa. Tuolla – vain parin metrin päässä minusta – soittaa loistava yhtye musiikkiaan kaiken toimiessa kellontarkasti ja soundien sanalla sanoen jyrätessä. Täällä pöydän ääressä istun minä niin kuin kaikki muutkin tuoppini ääressä ja taputan silloin kun settiin ilmestyy sille sopiva tauko. Kuin sanattomasta sopimuksesta kaikki tuntuivat tietävän koska keikka loppui ja näin viimeisen biisin vaimennuttua alkoikin välittömästi roudaus lauteiden ympärillä. Olipahan yhtye ja olipahan keikka, toivottavasti saan jossain vaiheessa mahdollisuuden nähdä The Insult That Made A Man Out Of Macin hieman virikkeellisemmässä ja aktiivisemmassa ympäristössä.

Olin siis saapunut paikan päälle ensisijaisesti ensimmäisen yhtyeen tähden, joten illan toinen akti Kometa ei ollut sen kummemmin tuttu tapaus. Tunnustettakoon etten ollut oikeastaan kuullut bändin musiikkia ennen tätä iltaa tahtiakaan. Kun lavalle kapusi kolmikko josta yksi oli pukeutunut koko punaiseen, toinen koko valkoiseen ja rumpalikin näytti käyttävän pelkkiä shortseja, eivät odotukseni olleet kovinkaan kummoiset. Tilanne vain paheni kun ämyreistä kajahti ilmoille vähemmän suoraa ja enemmän kiemurtelevan koukeroa rockin-ryskettä, laulajakin näytti saattelevan ilmoille jotain näennäishauskaa tarinointia. Oliko tarjolla siis pelkkää tekotaiteellista p**kaa?

No eipä nyt sentään. Kun pääsin yli ensijärkytyksestäni ja aloin oikein kuuntelemaan keikkaa osoittautui Kometa nopeasti todelliseksi livejyräksi, vaikka soundit olivatkin hieman sinne päin. Miltei maanisesti pitkin lavaa riehunut vokalisti/kitaristi ja osa-aikainen trumpetisti (parissa biisissä) Olavi Vänttinen sai estradin näyttämään ahtaalta, vaikkei siellä siis ollut kuin kolme herraa. Vaikka yleisö istui nytkin läpi keikan sitkeästi tuoleillaan ei trio antanut tämän haitata esiintymistään. Kun tilaa edessä kerran oli runsain mitoin päätti Vänttinen käyttää sitä hyväkseen, niinpä mies pistäytyikin pari kertaa edessä soittamassa kitaraa ja kertaalleen artisti laittautui hetkeksi makuullekin trumpettinsa kanssa. Myös astelu pitkin Kipsarin pöytiä kitaralla tahi ilman toteutui parikin kertaa.

Biiseistä Roll It With Your Own Hands, Trumpeter ja Paris saivat bändistä parhaat puolet esille (tunnen nyt nämä biisit sillä ostin keikalta bändin Gravy levyn). Hetkittäin soittajien syke kohosi jo niin korkeaksi, että touhu uhkasi mennä tolkuttomaksi kohkaamiseksi, mutta lopulta paketti pysyi kuin pysyikin kasassa eikä kukaan soittajista tainnut loukata itseään – edes keikan viimemetreillä todistetussa oudossa paini- väistelymaaottelussa joka käytiin Vänttisen ja basistin välillä.

Kometa rikkoi mukavasti perinteisiä ”keikkasääntöjä” improvisoimalla ja muuttamalla ilmaisuaan jatkuvasti pienillä tempuilla. Lopussa basisti vaihtoi nelikielisensä kitaraan vokalistin keskittyessä pelkkään lauluun ja satunnaiseen trumpetointiin. Keikan alkupuolella taas soittolista, tuo monen muusikon pyhistä pyhin, sai kokea muutoksia, kun solistin mielestä oli tullut sopiva hetki vetäistä eräs listan ulkopuolinen biisi (ratkaisu olikin muuten hyvä). Encoretkin soitettiin ilman että ryhmä poistui hetkeksikään lavalta.

Syksyinen ilta tarjosi Panu-myrskyn lisäksi kaksi hieman pienempää myräkkäkeskusta Kipsarin tiloissa. Yhtyeet olivat hyvin erilaisia, mutta jotenkin näinkin outo kombinaatio sitten kuitenkin loppupeleissä toimi. Hyviä bändejä, ja erinomaisia livebändejä – käykäähän katsastamassa keikkojaan mikäli mielitte nähdä jotain hieman erilaista.

Teksti ja kuvat: Mika Roth