Jadecroon – vanhemmuuttaan äkäsiä?

Voimapoppi –nelikko Jadecroon veti viimeksi Tampereen Yo-talolla oikein maittavan keikan selkeästi mukanaolleelle yleisölle. Oliko kotiedusta hyötyä? Onko yhtyeellä omasta mielestänne jo riittävän laaja ja vetävä keikkarepertuaari, jotta kansa saadaan lattialle asti muillakin areenoilla. Tampereellahan pelkästään tuo lattialle asti vetäminen onkin uroteko sinänsä... kaikki ainekset siihenkin oli, mutta ei. Miksei?

Lale: - Olioli kotietu. Mutta Tampereen meno viikolla tietyissä baareissa tietylle yleisölle voi kyllä olla välillä tosi nihkeetä. Pitäs olla viikonloppu ja halapaa kalijaa niin porukka sekuais. Siis mussiikista. Turussa oliki sitte perjantaina menokeikka. Eturivissä oli joku polttariporukka ja yli-innostunu, parhaat päivänsä jo ohittanut, "ei-niinkään-herrasmies", joka huomas mun SG:n ja sano että "jee, angus jang, tilulilu."

Kanttu: - Oliko YO:n tila liian iso meille..??! ... Pitäs olla niin kova jätkä, että ko kävelee sisään nin koko sali täyttys!! ;)

Lale: - Tai niin kova jätkä että ku mennee lavalle niin ei tarvi ees soittaa ja porukkaa vaan jorraa ku elläimet ja laulaa biisejä ulukomuistista.

Kanttu: - Mutta kyllä sellasissa pienemmissä/ahtaissa paikoissa on jotenki mukavampi soittaa. Tiiviimpi tunnelma ja pystyy jutusteleen yleisöllekki kesken keikan.

Lale: - Kyllä näin on. Keikkarepertuaaria täytys kuitenki ilmeisesti laajentaa hieman tanssittavampaan suuntaan. Toisaalta täytyisi myös huomioida eri ikäryhmät ja niiden tarpeet.

Viisi vuotta on bändille aika mukava ikä. Mitkä ovat mieleenpainuvimmat hetket Jadecroon –yhtyeen historiassa?

Kanttu: - Kyllä tuommoset tee-se-itse -nauhotussessiot säätöineen on aika mielenkiintosia/mieleenpainuvia hetkiä. Ei aina sillä hetkellä niinkään hauskoja, mut ainaki jälkeenpäin saa nauraa kaikelle säätämiselle yms.

Lale: - Yks hauska sessio oli Pyhtään demoviikonloppu. Jossain vaiheessa väsytti niin vitusti ettei auttanu muutaku lähtee 25 asteen pakkasessa juoksemaan keskellä yötä täysiä saunaa ympäri. Jotta pysy järki päässä ja silimät auki.

Kanttu: - Niinpä. Samoissa sessioissa meinas palaa sitte koko studio.

Lale: - Totta! Peltiämpärillä kannettiin palavia halokoja puumökistä pihalle lumihankeen.

Kanttu: - Naapurin mies kiisi paikalle ihmeissään sadatellen. Ihmetteli että "Mitäs helevettiä ne jätkät oikeen hommaa?"

Lale: - Tilanne kuitenki laukes, eikä isompia vahinkoja tullu. Ainut ongelma oli vaan se ku mökissä ei oikeen kiertäny ilima, eikä siinä pakkasessa pystyny pitämään ikkunoita tai ovia sepposen selällään. Katonrajassa oli sitte pysyvästi semmonen metrin kerros vankkaa ja sankkaa savua. Soittotilassa tietenki. Oli mahtava soittaa kitarasooloja täysiä ja polovillaan, jottei keuhkot olis sanonu köhköh.

Kanttu: - Oisit muutenki soittanu polovillaan!!

Lale: - Köhköh, niinhän minä sanoin.

Mitä oli ennen Jadecroonia? Mitä sen jälkeen?

Lale: - No, maailmassa ei ollu hyvvää mussiikkia Jadecroonia ennen. Jadecroonin jäläkeen saattaa olla jopa hyvvää mussiikkia, ku ollaan kaikkien esikuvia ja ne plagioi meitä.

Kanttu: - Jadecroonia ennen oli ainaki Jadecroon -tarroja!

Lale: - Tai sitte Jadecroonia ennen olis voinu olla "the". Ja "s" sen jäläkeen .

Iloisen ja menevän rockin soittaminen mahtaa olla haasteellista Suomen kaltaisessa murjotuskulttuurissa. Millä lääkkeillä Jadecroon hymyilee?

Lale: - Tuo on aika jännä pointti, koska me ei oikein ikinä olla ajateltu itteemme mitenkään peri-iloisina ja positiivisina meidän musiikillisen ulosannin suhteen. Onhan siellä kylläkin semmosia voimakkaita kitarajuttuja, joista saattaa saaha aika paljon positiivista energiaa, mutta kuten meidän Kenny May -biisissä lauletaan: "Before you die, you can remind yourself that you are in pain..." Tämä kertoo aika paljon...

Ja jos meidän melodiakulkuja alkaa tarkemmin kuuntelemaan, niin sieltä paistaa aika pitkälti läpi sellanen kaihoisa slaavilaismelankolinen peripohjalainen kansallinen depressiivisyys. Ehkä se energiaseikka on se juttu mikä saa ihmiset tuntemaan meidän musiikin positiivisena. Ei tämä tietenkään sinänsä haittaa. Ei me hirveen vakavia tyyppejä pohjimmiltaan kuitenkaan olla.

Legendaariset vaikuttajat, joista ette koskaan ole halunneet puhua?

Lale: - Weezer, Anthrax... Paitsi että onhan näistä kyllä puhuttukki.

Kanttu: - Nii, kyllä Slayerin Reign in Blood on nii kova levy, että on sitä eräski kerta yksissä tuumin kummasteltu. Ja siinä on mahti soundit!!

Lale: Death Angel, Testament...

Kanttu: - Nii, kyllähän näitäkin on yksissä tuumin...

Lale: - Weezer-vertailuja ja sen aiheuttamaa vaikutusta oikeestaan haluais välillä dissata. Meinattiin jossain välissä puota niin pahhaan Weezer-plagiaatti bändin maineeseen että sieltä ois voinu olla aika vaikeeta päästä pois. Nythän meijän asenne on sitte se että Weezer on aivan paska.

Kanttu: - Mun mielestä Spice Girlsien biisi Stop on ainaki mahtava!

Lale: - Suus kii.

Entäpä ne (muut) useimmiten vastaan tulevat artistit, joiden suoraa kopiointia joudutte välttelemään sävellyssessioissa?

Lale: - No joo, äsken tuli tuo Weezer jo mainittua, mutta ei sitä oikeestaan ennää tarvi vältellä. Oma juttu on ajanu sen eelle jo aikaa sitte ja ei niitä ennään sillä tavalla "varo".

Kanttu: - Uudella EP:llähän oli yks juttu, joka soundas meidän mielestä liikaa Foo Fightersilta. Sitä tartti sitte "vähä muuttaa". Tota Foo Fighters -yhteyttä ei kyllä aiemmin olla huomattu... Mutta oli lopputulos mikä tahansa nii ainahan se jonku mielestä joltain bändiltä kuulostaa.

Milloin voidaan odottaa ihka oikeata pitkäsoittoa? Vai asettuuko moinen tavoitelistalle lainkaan?

Lale: - Joo, iteasiassa se riippuu pitkälti tuosta uuden EP:n menekistä ja vastaanotosta. Jos se haukutaan ja se ei oikein mee kaupaks niin sitte katellaan asioita uudemman kerran. Mutta jos meininki on hyvä, niinku tähän asti on vaikuttanu olevan, niin pitkäsoiton kimppuun hyökätään mahdollisimman pian. Sanotaanko näin että...lähimmän viiden vuoden aikana.

Kanttu: - Jos ny tehtiin neljää biisiä melkeen vuosi, nii kyllähän siihen se viis vuotta menee väkisinkin...

Lale: - Ei meillä sinänsä oo kiire mihinkään. Noste kannattaa tietysti käyttää hyväks ennenku kaikki taas unohtuu. Biisejä on kyllä jo pitkäsoitollisen verran olemassa. Kaikki on vaan hyvin pitkälle fiiliksistä ja muista tekemisistä kiinni.

”Aikuisten miesten harraste”... Onko Jadecroon juuri tätä vai jotain aivan muuta?

Lale: - Ehhehe. Pittääpähän meijät ainaki poissa kaduilta.

Kanttu: - Ollaan nii "vanhemmuuttaan" äkäsiä, että kävis kadut ahtaaksi...

Kuvailkaa mahdollisimman monelta kantilta Jadecroon –yhtyeen ihannefestivaali? Missä, milloin, ketä soittaa, mitä maksaa, oheisohjelmaa, spesiaalia ja niin edelleen? Ja ennen kaikkea; miksi?

Kanttu: - Paikkahan olis jossain Ylivieskan ja Haapajärven puolessavälissä, eli Nivala.

Lale: - Ja se ajankohtahan olis Kärkkäisten Sikapäivien aikaan.

Kanttu: - Soittamassa olis ainaki Vihannin hevilegenda Gobra.

Lale: - Liput olis turpaanveto.

Kanttu: - Oheistoimintana olis perheen luona vierailu.

Lale: - Ja spesiaalia koko jutussa olis se että lipun hintaan sisältys yö Junttilantiassa, päivän matka Kalajoen Hiekkasärkille Juku-Juku-maahan, 10 euron arvoseteli Ylivieskan Kärkkäiselle, Sikapäivällinen Sikabaarissa, viikon kestävät Suvipäivät, Mika Myllylän sängen ajo ja päätösklubi Nivalan Tuiskulassa, missä soittas Popeda.

Jos Jadecroon olisi lentokone, millainen se olisi? Nelitaso?

Lale: - Pitts S-2C

Lainataan lopuksi Soundia; Onko teillä lemmikkejä?

Lale: - "Ei meillä oo elläimiä, me ollaan elläimiä" (sit. J.A. Laulumaa 2005)

Ilkka Valpasvuo, bändikuva Jadecroon