Kevin, Sweeties, Tigerbombs

Poppikerho vaihtoi vaihteeksi rokkikengät jalkaan, vaikkakin kaikilla illan esiintyjillä rockin annostelussa kuuluu paljon myös pop-elementtejä. Suurin suosio orkilla taitaa myös olla pop-piireissä. Illan ensimmäinen esiintyjä Sweeties oli ennalta tuntematon suuruus, vaikka hyvää puhetta onkin nelikosta kuullut. Lovestar -orkesterista tutut kitaristi Antti ja rumpali Janne muodostavat basisti Pasin ja solisti-kitaristi Mikon kanssa mukavan rennosti mukaansatempaavan ”pop-Strokesin”, jossa hittirokujen tarttuvat kitarakuviot kohtaavat The Curen vastaavat ja myös hivenen Robert Smith -tyylisen laulun. Vaikka mistään kasari-hengestä ei oikeastaan Sweetiesien kohdalla kannata puhua... Yhtyeen Poppikerhon haastiksessa tarjoama ”paukkupurkka” on oikeastaan aika osuva kuvaus musiikista, lisäksi rentous ja hyväntuulisuus täytyy vielä mainita. Vaikka Pasin bassokin sanoi sopimusta irti, ei bassonvaihtorumba liiemmälti katkaissut keikan intensiiteettiä, johtuen varmaan juuri kokonaisuuden rennosta otteesta. Kun biiseistäkin onnistuneesti ”lainattujen” kitarakoukkujen lisäksi löytyi myös tarttuvia kertsejä ja yleisesti lupaavalta kuulostavia ideoita, voi bändille luvata valoisaa tulevaisuutta. Erittäin positiivinen tuttavuus!

Sitten olikin luvassa entistä rennompaa otetta, pikkuhauskaa urkuilua, tiukkaa poseerausta, tyttöjen omaa tanssirokettia... lavalle Toijalan, Tampereen ja koko maailman ihqut poitsut, Tigerbombs. Viisikko oli hyvässä vedossa; Kido Retron ja Pepe Troublen kitaroiden johtama vauhdikas ja hillittömän letkeä rokittelu saavutti tällä kertaa huipennuksensa etenkin raskassäröisesti hevahtavan Cheap Thrillsin ja odotetusti hittibiisi 1000 Sparksin kohdalla, mutta hirveästi tylsiä hetkiä ei setissä tullut vastaan. Muutamia uusiakin biisejä kuultiin, jotka luonnollisesti vielä ensikuulemalta eivät ihan samassa mittakaavassa vieneet mukanaan. Visuaalisesti bändi vakuutti jälleen sekä pukeutumisellaan (puvut rokkaa aina kitaroiden kanssa) että etenkin piipi-urkuri Sepe Ässän veikeällä keekoilulla univormu päällään soittimensa takana. Lähes koko keikan tanssahdeltuani ja riehuttuani valloittavan tiluttelun tahtiin täytyy todeta keikan olleen yksi orkan parhaista. Tietty kotietu auttaa, mutta harva Tamperelainenkaan orkka vetää yleisöään vastaavaan hurmokseen Klubilla, missä voi aina paeta pimeisiin nurkkiin kaljan ääreen möllöttämään.

Tiedä sitten johtuiko edellisten bändien rempseydestä, mutta Kevin tuntui tällä kertaa jotenkin liian tosikkomaiselta ja jopa puuduttavalta. Levymuodossa itseänikin viehättäneet lämpimät ja vinkeät mielleyhtymät olivat jotenkin kummallisesti täysin kadoksissa eikä rokkaava soitanto missään vaiheessa repäissyt imuunsa. Ja oli jo toinen näkemäni keikka nelikolta, jossa homma oli hakusessa. Mitähän tarttis tehrä? Kyllähän Ville Särmän eleettömän rokkiposeerauksen johtama keikka parani loppua kohden, mutta kyllääntyminen oli jo ehtinyt tapahtua. Kaiken kaikkiaan tällä kertaa rokkaavalla kaavalla rakennuttu Poppikerho onnistui jälleen, asiasta kiinnostuneet olivat paikalla, menoa oli ja meininkiä ja yksi uusikin tuttavuus lunasti paikkansa.

Ilkka Valpasvuo